Mika Ranne vaihtoi vankilatyön autokauppaan

Mika Ranne välittää autoja sekä myyjille että ostajille.

Mika Ranne välittää autoja sekä myyjille että ostajille.

Mika Ranteen työnantaja on Rikosseuraamusviraston alueineen ja ala-alueineen niin monimutkainen nimihirviö, että kannattaa hypätä suoraan Kylmäkosken vankilaan. Siellä Ranne on ollut rikosseuraamusesimiehenä, mutta työhön on tullut taukoja virka- ja opintovapaiden ajaksi. Virka hänellä on edelleen, mutta nyt on taas yrittämisen vuoro.

– Autot ovat jostain syystä olleet aina minun juttuni. Olen harrastanut pitkään autojen kanssa pelaamista ja kaupantekoa. Vuonna 2009 ajattelin ensimmäisen kerran aloitella liiketoimintaa, ja 8.3.2010 Goodcar Finland merkittiin kaupparekisteriin, Ranne kertoo.

Yrityksen toimenkuva on vaihdellut mutta liittynyt aina autoihin. Viialassa Ranne tarjosi muun muassa fiksauspalveluja ja autojen, moottoripyörien ja veneiden säilytystä. Nykyisin työt mahtuvat kotitoimistoon Toijalan Kurvolassa.

Ostajaa kaipaavien autojen kuvat tulevat sekä Goodcarin omille sivuille että autonvälityssivustoille.

Ostajaa kaipaavien autojen kuvat tulevat sekä Goodcarin omille sivuille että autonvälityssivustoille.

Merkittävin osa Goodcarin toimintaa ovat autojen osto- ja myyntipalvelut yksittäisille asiakkaille.

– Asiakas ulkoistaa esimerkiksi myynnin minulle. Laitan auton kuvat nettisivustoille ja omille sivuilleni, ja auto voi olla koko ajan asiakkaalla. Minä en siis osta tai myy autoja enkä pidä niitä myynnissä. Auton toiset avaimet ovat kuitenkin minulla, jotta voin esitellä autoa ja käydä mahdollisen ostajan kanssa koeajolla, Ranne kertoo.

Bemari Saksasta tai limusiini vuokralle

Goodcarin avulla omistajaa vaihtavien autojen myyjät ovat pääasiasta Akaasta ja naapurikunnista, mutta ostajia on ollut kauempaakin. Uusien autojen kauppa on nyt nihkeää, mutta käytettyjä menee. Eniten kysyntää on hyvin pidetyillä ja vähän ajetuilla, 15 000–30 000 euroa maksavilla perheautoilla.

Ranne tuo asiakkaille autoja myös Saksasta.

– Mersuja ja Bemareita täysillä tehdastakuilla. Jos täällä uuden auton toimitusaika on kuudesta seitsemään kuukautta, Saksasta sen saa kävelemällä liikkeeseen. Haen autot pääasiassa itse, sillä siellä pärjää englannilla, ja tarvittaessa serkkuni vaimo tulkkaa saksaksi. Mitä uudempaa ostaa, sitä vähemmän tarvitaan taustaselvityksiä.

18Goodcar1Pohjanmaalta Pirkanmaalle vuonna 1999 muuttanut Ranne pyrkii palvelemaan asiakasta mahdollisimman hyvin. Jos asiakas ilmoittaa myyntiin tulevalle autolle liian korkean vähittäishintapyynnin, Ranne levittää kätensä. Epäselvyyksiä tai huijauksia ei ole tullut vastaan, ja toisaalta myös tausta-ammatista rikollisten parissa on ollut hyötyä.

– On vähän vainukoiran vaistoa, mutta senkin on oppinut, että ihmisen luonnetta ei näe päälle päin.

Goodcar Finland myy myös muun muassa vanteita ja renkaita, autonhoitotuotteita ja paikannuslaitteita. Vuokrapuolella tarjolla on iso vetokärry ja limusiini kuskeineen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?