Hiski Pilvinen käyttää kesätienestit tietokoneen osiin

Maisa Vuoristoa kiinnostivat erityisesti Akaan kaupungin kesätyöt.

Maisa Vuoristoa kiinnostivat erityisesti Akaan kaupungin kesätyöt.

– Mihin tahansa jos pääsisi, olisi se hieno juttu. Pariin paikkaan olen hakenut, mutta niistä on tullut vähän sellaisia ehkä-vastauksia. Olisi hyvä, jos saisi jostain ihan varman paikan, sanoo kesätöitä etsivä 19-vuotias Maisa Vuoristo.

Tietotien lukiossa Valkeakoskella opiskeleva Maisa poikkesi torstaina Kauppiastavaratalossa Toijalassa järjestettyyn Pirkanmaan TE-toimiston rekrytapahtumaan, jossa oli tarjolla tietoa sekä kesätöistä että pysyvämmistä työpaikoista. Erityisesti lukiolaista kiinnostivat Akaan kaupungin tarjoamat kesätyöt. Toissakesänä Varmiolan kahvilassa työskennellyt Maisa olisi valmis lähtemään kesätyön perässä myös Lempäälään tai Tampereelle.

– Unelmien kesätyöpaikka olisi sellainen, missä pääsisi käyttämään kieliä ja saisi olla ihmisten kanssa, vaihto-oppilaana Belgiassa ollut Maisa kertoo.

15-vuotias Antti Kylmälä kertoo harkitsevansa vielä kesätyöpaikan hakemista. Rekrytapahtumaan mielenkiinnosta tullut yhdeksäsluokkalainen uskoo oman aktiivisuuden

löytävänsä töitä tänäkin vuonna.

Hiski Pilvinen uskoo löytävänsä töitä tänäkin vuonna. Kesätyötarjontaa esitteli Ella Isoniemi.

olevan valttia kesätyön haussa. Viime kesänä Antti oli muutaman viikon pihatöissä Varmiolan leipomolla ja pitää edelleen ulkotöitä mieleisenä vaihtoehtona.

– Unelmatyö voisi olla ehkä leirintäalue, jossa voisi tehdä siistintää, hän miettii.

Partiota ja Akaan Iskussa nyrkkeilyä harrastava Antti aikoo isona luokanopettajaksi. Yläasteen jälkeen opiskelu jatkuu Akaan lukiossa.

16vuotiasta Hiski Pilvistä kiinnostaa tietotekniikkaa, mutta mikä tahansa muukin kesätyö käy lukioon jatkavalle yhdeksäsluokkalaiselle. Viime vuonna hän oli Akaan Seudun Osuuspankin kesätyöprojektin kautta Toijalan Keskustan Kehittämisyhdistyksessä jakamassa esitteitä ja keräämässä jäsenmaksuja.

– Uskon, että löydän kyllä kesätöitä. Viime vuonnakin löytyi sen verran helposti.

Golfia, tietokoneen räpläämistä, airsoftia ja partiota harrastavalla Hiskillä on kesätyötienesteille erityistä käyttöä.

– Todennäköisesti ostan sillä rahalla tietokoneen osia.

Työhaastattelussa kännykät piiloon

Rekrytapahtumassa vinkkejä työnhakuun antanut työnhaun ohjaaja Ella Isoniemi Spring House Oy:stä muistutti, että työpaikkoja on paljon enemmän kuin vain ne, jotka ovat julkisesti näkyvissä. Näkyviä työpaikkoja on 20 prosenttia, ja loput 80 prosenttia paikoista täytetään, kun sopiva tekijä osaa työtä kysyä. Isoniemi kannusti kuulijoita ottamaan selvää, lähettämään hakemuksia ja käymään yrityksissä paikan päällä. Vinkkejä työnhakuun voi löytää myös seuraamalla uutisia kasvavista yrityksistä ja työnhaussa voi hyödyntää sosiaalista mediaa, Facebookia ja omia blogeja.

Vaikka työkokemusta ei olisikaan, työhakemuksessa voi kertoa muusta osaamisesta, esimerkiksi kielitaidosta tai harrastusten kautta opituista taidoista. Isoniemen mukaan työhakemusten yleinen puute on, että hakija ei ole maininnut, miksi on kiinnostunut kyseisestä työpaikasta. Liittämällä mukaan asiallisen kasvokuvan voi erottua isosta joukosta.

Kun työnhaku on edennyt työhaastatteluun asti, kannattaa haastateltavan ottaa selvää yrityksestä sekä valmistautua kertomaan itsestään, tulevaisuudensuunnitelmistaan, perusteistaan hakea kyseiseen työpaikkaan sekä paineensietokyvystään.

– Haastattelija odottaa, että olet aidosti kiinnostunut työpaikasta. Joskus kuulee juttuja, että hakija on räplännyt kännykkää, syönyt purkkaa, eikä ole katsonut silmiin. Puhelimet pois, purkka pois suusta, ei kavereita eikä äitiä mukaan haastatteluun, ja kammatkaa tukkanne. Työnantajaan ei tee vaikutusta, jos ajatukset ovat jossain muualla, Ella Isoniemi huomauttaa.

Erityisesti nuoret liikkeelle saaneeseen Optio-rekrytapahtumaan osallistui noin 50–60 kävijää. Järjestäjille muiden työnhakijoiden vähäinen määrä oli pettymys.  Töitä tapahtumassa oli tarjolla myös muille kuin nuorille.

 

Akaan kaupungilla 45 kesäpestiä

Akaan kaupungilla on tulevalle kesälle tarjota akaalaisnuorille 45 kesätyöjaksoa, jotka pääsääntöisesti ovat kuukauden pätkiä. Tekijöitä tarvitaan kotihoidossa, vanhainkodeissa, keittiöissä ja siivouksessa, kirjastoissa, uimakouluissa, Viialan museolla, Kulttuuritalo Laaksolassa, puistoissa, kiinteistöpuolella ja liikuntapaikoilla. Työpaikat ovat 17 vuotta täyttäneille tai tänä vuonna täyttäville tai sitä vanhemmille. Palkkaa kaupunki maksaa noin 750 euroa kuukaudessa. Haku Akaan kaupungin kesätöihin päättyy 11.4.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?