Jari Rantanen uusi Akaan mestaruuden racketlonissa

Jari Rantanen (kesk.) voitti kultaa, Markus Mantere (oik.) hopeaa ja Marko Forsblom pronssia Akaan racketlon-mestaruuskisoissa.

Jari Rantanen (kesk.) voitti kultaa, Markus Mantere (oik.) hopeaa ja Marko Forsblom pronssia Akaan racketlon-mestaruuskisoissa.

Racketlon on hauska ja kiinnostava mailapelien moniottelu, jossa pöytätenniksessä, sulkapallossa, squashissa ja tenniksessä kilpaillaan kussakin 11, 15 tai 21 pisteen erin siten, että lopputuloksen ratkaisee pelaajan kokonaispistemäärä eri lajeista. Ei siis välttämättä yksittäisten lajien voittaminen. Tämän parisen kymmentä vuotta kilpailukäytössä olleen lajin hallinta edellyttää taustaa mailapeleissä, ja tavallisesti pelaajat ovatkin yhden tai kahden mailapelin aktiiviharrastajia tai kilpapelaajia.

Toijalan Tennis järjesti nyt toista kertaa Akaan avoimet racketlon-mestaruuskisat Toijalan monitoimihallissa 15. maaliskuuta, ja kilpailut kiinnostivat viialalaisten pallotaitureiden lisäksi myös muutamia lempääläläisiä aktiiveja.

Pelit olivat viime vuoteen verrattuna entistä tasaisempia, mistä osaltaan kertoo sekin, että alkusarjan jälkeen kolme pelaajaa oli tasapisteissä, ja välisarjan pelaajaparit jouduttiin määrittämään keskinäisten otteluiden perusteella. Enemmänkin olisi mahtunut pelaajia mukaan, ja ensi vuodeksi järjestävä seura aikoo mainostaa tapahtumaa laajemmin.

Pronssiottelussa Viialan Marko Forsblom voitti tiukkojen vaiheiden jälkeen Lempäälän Jussi Ylösen luvuin 35–33, ja näin viime vuonna jo alkusarjasta tippunut Forsblom pääsi ilahduttavasti kirkastamaan saavutustaan. Loppuottelu oli myös melkoinen trilleri. Viialan Jari Rantanen ja Markus Mantere, joukkuetoverit Toijalan tenniksen edustusjoukkueesta, väänsivät tasatahtiin aina viimeiseen lajiin tennikseen asti. Siinä Rantanen oli lopulta parempi luvuin 21–18. Kokonaispisteet loppuottelulle olivat 71–66 (11–21/18–21/21-6/21–18). Näin Rantanen uusi viimevuotisen Akaan mestaruutensa.

 

Markus Mantere

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?