Rautala mielessäin

Määttä_AnniPaluumuuttajanPostiKun viime kesänä muutimme Toijalaan, olin iloinen, että pitkäaikainen haaveeni palata takaisin kotikonnuille vihdoin toteutui. Olin jo etukäteen päättänyt, että muuton yhteydessä haluan Toijalaan palatessani aloittaa elämäni niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Se nuori ylioppilas, joka täältä muutti pois, oli toivoakseni aika lailla eri ihminen kuin se aviovaimo ja äiti, joka tänne palasi.

Kun ihminen muuttaa takaisin paikkaan, jossa hän on pitkään asunut, on edessä väistämättä tilanteita, missä vanhat tunteet ja muistot nousevat pintaan. Vanhat koulutiet ja harrastuspaikat saavat hymyn huulilleni. Lasten kerhoissa mietin ajan kulua ja tuntuu hassulta, että olen samassa salissa seurakunnan kerhossa laulanut hartaana Jumalan kämmenellä. On myös paikkoja ja asuinalueita, joihin liittyvät ennakkokäsitykset juontavat juurensa vuosikymmenien takaa. Yksi niistä minulle itselleni on Rautala. Asuessani täällä alueen maine ei ollut niitä parhaimpia. Yleisesti koettiin, että Rautalassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Vaikka olenkin nyt huomannut ja lukenut tilanteen parantuneen, niin sisimmässäni huomaan silti olevani jotenkin vastahankainen kyseiselle alueelle. Ja vika on täysin itsessäni! Päiväkotipaikan hakeminen on kohta ajankohtaista perheessämme ja olen monesta eri suunnasta kuullut Rautalan päiväkodin olevan aivan ihana paikka hoitoa tarvitseville pikkuisille. Ehkä alan ensi syksystä alkaen liikkua Rautalassa päivittäin?

Toinen asia, jossa olen joutunut tietoisesti kouluttamaan itseäni, on ihmiset. Toijalassa asuu paljon niitä naamatuttuja, joiden kanssa olen kuluttanut Lastumäen koulunpenkkiä ja joiden edesottamuksia muistan nuoruudestani. Kun näen jonkun tällaisen vanhan puolitutun, vuosien takaiset muistot tulvivat pintaan ja luovat vääjäämättä ennakkoasennetta tätä henkilöä kohtaan. Tiedättekö mitä tarkoitan? Olen siis nyt täällä asuessani päättänyt, että alan tietoisesti torjumaan näitä jostakin mielen syövereistä tulevia tuntemuksia ja annan henkilön nykyisen luonteen muuttaa vanhaa muottia.  Enhän itsekään halua tulla mielletyksi siihen mainitsemaani entiseen lapsekkaaseen ylioppilaaseen, jota ei enää ole olemassa!

Toijalassa on vaikea innostaa ihmisiä osallistumaan. Tämä ajatus oli todenmukainen jo silloin, kun pyörin paikallisissa järjestöissä 90-luvulla ja ikävä kyllä siltä se näyttää nykypäivänäkin. Markkinat kaipaavat taaksensa aktiivisia ihmisiä ja yhdistyksiä, jotta olemassa olevat hyvät ideat saataisiin pienellä budjetilla toteutettua. Olen tätä kirjoittaessani valmis lyömään hanskat tiskiin ja kirjoittamaan aiheesta pari tulikiven katkuista sanaa. Rakkaussuhde Akaaseen on saanut asian takia ensimmäisen särön. Olen jopa huomannut, että olen ajoittain ajatellut, että tämä on aivan turhaa. Miksi taistella tuulimyllyjä vastaan. Onneksi löysin jostakin vielä hitusen uskoa tulevaan. Haastankin teidät vahtimaan, ettei suustani pääse lause ”Ei kannata. Näin täällä on aina tehty – tai jätetty tekemättä.”

Anni Määttä

Kirjoittaja on 30-vuotias äiti ja vaimo, joka on tällä hetkellä hoitovapaalla myymäläpäällikön tehtävistä. Määttä kirjoittaa kolumneja harrastuspohjalta ja suurella kotiseuturakkaudella.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?