Akaassa ei hirvien tekemiä metsätuhoja viime vuonna

Suomen metsäkeskukselle ei raportoitu viime vuonna Akaasta hirvien aiheuttamia metsätuhoja, tai ainakaan niistä ei maksettu korvauksia. Pirkanmaan alueella tuhoja oli yhteensä 54 hehtaaria, joista maksettiin maanomistajille korvauksia noin 23 000 euroa. Summa on hehtaaria kohden huomattavasti pienempi kuin aikaisemmin, koska korvaussumman arvioinnissa käytettyjä taimikoiden arvoja oli muutettu.

Erityisesti karuilla mailla kasvavien männyntaimikoiden arvioinnissa käytetty arvo on aikaisempaa pienempi. Lisäksi viime vuonna oli aiempaa enemmän vahinkoja, joiden korvaussumma jäisi alle 170 euron. Tätä vähäisempiä vahinkoja ei lasketa mukaan korvattaviin vahinkoihin.

Jalannin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Mikko Peräkivi sanoo, että hirvikanta on pysynyt Akaassa melko tasaisena. Metsästyksen jälkeinen kanta oli viime vuonna noin 65 yksilöä. Määrä suhteessa pinta-alaan on valtakunnallisessa tavoitteessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?