Puolivälin krouvissa

Olen monesti miettinyt teitä kaikkia, jotka tätä palstaa luette. Millaisia ihmisiä siellä lehden toiselle puolella on. On varmasti niitä uusia akaalaisia, joista olen paljon puhunut. On puolituttuja, joiden kanssa olen saattanut lapsena ja nuorena harrastaa kansantansseja tai kuvataidekoulua, on sukulaisia ja tuiki tuntemattomia. Alkaessani kirjoittaa Paluumuuttajaa oli ajatuksena kirjoitella silloin tällöin lehteen ja purkaa tuntoja paperille rennolla mielellä. Pikkuhiljaa aloin saada kannustavia viestejä ja ihmiset lähestyivät minua kaupassa ja harrastuksissa kertoen mielipiteitään kirjoituksistani. Yllätyksekseni moni on kertonut odottavansa mielenkiinnolla seuraavaa aihettani.

Olen yrittänyt kirjoittaa rakentavasti, vaikka myönnän, että minulla saattaa joskus olla hieman paatoksellinen sävy tarinoissani. Varmasti jotkut lukijat ajattelevat, että on hyvä huudella täältä kirjaimien takaa, kun ei itse istu päättäjien pallilla. Totta sekin. Mutta jos kukaan ei sano mitään, niin onko se luottamushenkilöillemme ansaitsemattoman armollinen tila? Kritiikkiä pitää voida ottaa vastaan, jotta sitä on oikeus myös itse jakaa. Tämä pätee meihin kaikkiin.

Olen kirjoittanut näitä juttuja aika henkilökohtaisella tasolla. Henkilökohtaisuudessa on aina tietysti omat haasteensa. Internetissä monen blogikirjoittajan keskuudessa kasvava joukko jättää oma elämä sivuosaan ja kommentoida asioita vain yleisellä tasolla. Tällöin ei tietysti riskeerata sitä, että tuntemattomat ihmiset käyttäisivät hyväkseen internetin kautta saamiaan tietoja. Trendinä näet tuntuu olevan, että niin aikuisten kuin lastenkin maailmassa oman tiensä kulkijat joutuvat helposti eriasteisen häirinnän kohteiksi.  Kirjoitellaan törkyviestejä, uhkaillaan ja kommentoidaan loukkaavasti. Lehtikirjoittelussa kynnys julkiseen loanheittoon on korkeampi kuin blogimaailmassa.  Raskaasti kantaaottavia kommentteja on tietysti viihdyttävää lukea, mutta henkilökohtaisuuksiin menevät kertovat kuitenkin eniten kirjoittajasta itsestään.

Kirjoitan omana itsenäni ja omilla kasvoillani. Kirjoitan myös perheestäni ja miehenikin joutuu aika usein liipaisimelle, kun valotan omia kommelluksiamme täällä Akaassa.  Pyrin ottamaan vastaan kritiikin kavahtamatta – ja varsinkin asiallisen sellaisen. Akaan Seudun lukijat ovat kuitenkin vakuuttaneet minut tervehenkisinä ihmisinä, jotka osaavat erottaa asiakritiikin ja henkilökohtaisuudet toisistaan. En tiedä uskaltaisinko olla yhtä vapaasanainen esimerkiksi Helsingin Metro-lehdessä kuin täällä ”maalla.”

Saamani kannustus on saanut minut tiedostamaan, etten kirjoita vain itselleni. Jutuilla on selvästi lukijakunta, mikä asettaa tällaiselle harrastelijalle pienoisia paineitakin. Mikä on tämän viikon aihe? Osaanko kertoa asiani niin, että sanoma välittyy? Pystyykö kukaan samaistumaan tähän artikkeliin?

Olen ylpeä, kun saan kirjoittaa teille, meille, arvoisat akaalaiset. Vaikka olen monessa asiassa sormi pystyssä ja haluan iskeä kauhani jokaiseen soppaan, olen iloinen että saan tehdä sen omana itsenäni. Paluumuuttaja istahtaa puolivälin krouviin ja tekee välitilinpäätöksen; tästä jatketaan! Akaa antaa siihen kyllä aihetta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?