Akaalaismies voitti 67 000 euroa nettipelistä

9voittoAkaalaisella 30-vuotiaalla miehellä oli tiistai-iltapäivällä töistä taukoa, ja hän ajatteli huvin vuoksi kokeilla RAY:n nettikasinolla suosikkipeliään Hunajakenoa. Mies ehti pelata vain muutaman kierroksen, kun näytölle ilmestyi jotain yllättävää: hän oli voittanut yli 67 000 euron RAY Jackpot -suurvoiton.

– Olihan se aikamoinen sokki. Vähän aikaa räpyttelin silmiäni, ja sitten hymy levisi naamalleni, kertaa voittaja tiistai-iltapäivän 18.2. tunnelmia.

Hän meni välittömästi katsomaan epäuskoisena pelitiliään. Voitto oli todella osunut kohdalle, ja mies siirsi valtaosan voittorahoista pankkitililleen.

Päivä ennen voittoa ja voiton jälkeen sujui tavallisesti arkiaskareissa.

– Pidän voitosta matalaa profiilia. Lähipiirille kerron, kunhan voitto on ensin iskostunut omaan päähäni.

Voittorahoilla on tarkoitus maksaa lainoja pois, remontoida vähän kotia sekä toteuttaa myöhemmin lomamatka. Osa voitosta jää myös säästöön.

Yli 14 miljoona euroa avustuksina Pirkanmaalle

RAY:n koko liikevoitto käytetään sosiaali- ja terveysjärjestöjen sekä sotiemme veteraanien tukemiseen. Pirkanmaalle jaetaan RAY-avustuksia tänä vuonna yli 14 miljoonaa euroa. Eniten tukea on myönnetty Suomen Punaisen ristin hankkeelle, jolla järjestetään nuorten turvatalotoimintaa sekä Urho Kekkosen Kuntoinstituuttisäätiön hankkeelle, jolla edistetään terveysliikuntaa ja liikuntaturvallisuutta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?