Vino mökki Viialassa yllättää sisään astujan

Elsi Karhumaa tuunasi itselleen kodin tyhjästä

 

 

Seuraava isompi loppuunsaatettava urakka on kuisti, jonka purkamisen Elsi Karhumaa aloitti viime kesänä. Pieni punainen talo on seissyt samoilla sijoilla reilusti yli sata vuotta.

Seuraava isompi loppuunsaatettava urakka on kuisti, jonka purkamisen Elsi Karhumaa aloitti viime kesänä. Pieni punainen talo on seissyt samoilla sijoilla reilusti yli sata vuotta.

Ylöjärvellä syntynyt ja eri puolilla Pirkanmaata asunut Elsi Karhumaa osti itselleen kodin Viialasta pääsiäisenä 2011. Hän oli etsinyt taloa, johon ei olisi tehty mitään remonttia, ja pieneen punaiseen hirsimökkiin ei todellakaan ollut.

– En tiedä montako vuotta tämä oli ollut tyhjänä, mutta täällä ei ollut oikeastaan mitään. Ikkunat olivat rikki, vesi- ja viemäriliittymää ei ollut, ja kaivo oli kuiva.

Talo oli kuitenkin halpa, ja Karhumaa on tehnyt korjaustöitä itse eikä ole laskenut työlleen hintaa.

– Siinä järjestyksessä mentiin, mihin oli rahaa ja mitä jaksoi tehdä. Nyt on tullut jo vähän ähky, ja teen sitä mukaa kuin huvittaa. Nyt tässä pystyy kuitenkin asumaan.

Ei haittaa vaikka lattiat ovat vinot

Nuorin talo, missä Elsi Karhumaa on koskaan asunut, oli rakennettu 1930 luvulla Tampereen Pyynikille. Viialan talon seinistä löytyi 1800-luvun lopun sanomalehtiä, joten se lienee rakennettu noin 115 vuotta sitten. Se on osa Urheilukadun asutusta, joka on luokiteltu arvoalueeksi Viialan rakennetun ympäristön ja kulttuurimaiseman inventoinnissa vuosina 2005–2006.

Makuuhuone oli ainoa, jonka lattia piti uusia. Matti-koira ihmettelee, minne Elsi-emäntä menee.

Makuuhuone oli ainoa, jonka lattia piti uusia. Matti-koira ihmettelee, minne Elsi-emäntä menee.

Elsi Karhumaa aloitti talon kunnostuksen lattioiden purkamisella. Eristämisen jälkeen muihin huoneisiin palautettiin vanhat laudat, mutta makuuhuoneeseen tuli uusi lattia. Savupiipuista toinen piti purkaa ja toinen korjattiin.

Yläpohjaan tuli sahanpurueristys, ja seinistä osa on nyt hirrellä. Osaa peittävät Pihlgren ja Ritolan tapetit. Ne näyttävät vanhoilta, mutta miltei kaikki muu kalusteista valaisimiin ja käyttö- ja koriste-esineisiin on oikeasti vanhaa. Maalit ovat Karhumaan itse tekemiä tai Viialasta Sateenkaariväreiltä ostettuja öljymaaleja.

Olohuoneessa on paljon vanhoja huonekaluja. Sohvassa on jo kolmas verhoilu. Pihlgren ja Ritolan tapetti sopii tyyliin ja tunnelmaan.

Olohuoneessa on paljon vanhoja huonekaluja. Sohvassa on jo kolmas verhoilu. Pihlgren ja Ritolan tapetti sopii tyyliin ja tunnelmaan.

– Ovia ei ollut, ja ne hain Metsänkylän navetasta. Ikkunat ovat kaikki talon vanhoja, ja lasit on leikattu vanhoista ruuduista. Enpä ollut ennen ikkunoitakaan lasittanut, mutta hyvin se sujui. Olen yrittänyt etsiä kaikkea vanhaa, ja muutenkin semmoinen remontti on minulle mieleen, joka näyttää sieltä, ettei ole tehty mitään. Ei haittaa, vaikka lattiat ovat vinot.

Karhumaan talossa ei ole sisävessaa eikä sisäsuihkua. Ne palvelut löytyvät piharakennuksesta, jonka tunnelmallisessa saunassa muu paitsi lauteet ja betonilattia on vanhaa. Välillä Karhumaan mieleen lipuu radikaaleja aatoksia.

– Sitä olen vähän miettinyt, jos joskus repäisisin ja ostaisin lämminvesiboilerin. Mutta mihin se johtaisi? Pesukone? Tiskikone? Karhumaa pohtii talossa, jossa tiskaus aloitetaan sytyttämällä tulet puuhellaan.

Elsi Karhumaan kodissa on puulämmitys. Takka on paitsi toimiva myös kaunis.

Elsi Karhumaan kodissa on puulämmitys. Takka on paitsi toimiva myös kaunis.

– Vedet ja viemärithän tähän piti remonttivaiheessa saada, joten jos joskus myyn tämän, seuraava voi rakentaa sisävessan ja suihkun.

Moni talo rapistuu korjauskelvottomaksi

Vanhoja taloja on Suomessa maaseututaajamat pullollaan, mutta markkinat eivät aina ole ostajan.

Kanat menevät seitsemältä illalla koppiinsa, ja aamulla Elsi päästää ne ulos, kun lähtee töihin.

Kanat menevät seitsemältä illalla koppiinsa, ja aamulla Elsi päästää ne ulos, kun lähtee töihin.

– Jotkut kuolinpesät säilövät taloja niin kauan, ettei niitä kukaan ostaa. Ihmiset keräävät eri asioita, minä kerään pieniä vinoja taloja. Minulla on samanlainen Hämeenkyrössä.

Hämeenkyrön talo on nyt vuokralla. Siellä asuessaan Karhumaalla oli pari pässiä. Viialassa hänellä on kissa, koira seitsemän kanaa ja kaksi kukkoa.

– Kun nyt on taajama-alueella, eläintenpito pysyy jotenkin lapasessa. Viihdyn kyllä täällä, mutta ehkä joskus ostan jonkun isomman tilan. Haluaisin elää enemmän omavaraisesti, vaikka on tässäkin vähän marjapensaita ja omenapuita.7Elsi Karhumaa13

Keittiössä myös ilmatila on hyödynnetty.

Keittiössä myös ilmatila on hyödynnetty.

7Elsi Karhumaa67Elsi Karhumaa8

 

 

 

 

Pikku Mööpelillä riittää töitä

7Elsi Karhumaa18Elsi Karhumaan verhoiluyritys Pikku Mööpeli muutti Akaaseen Valkeakoskelta vajaat kolme vuotta sitten, kun koko verstas Valkeakoskella paloi. Uudet tilat Karhumaa löysi Viialan entisen vaneritehtaan konttorirakennuksesta, missä hän tekee pääasiassa huonekaluverhoilua kuten sohvia ja nojatuoleja.

– Töitä on koko ajan, mutta aika paljon Valkeakoskelta ja Tampereelta. Nyt vasta on alkanut tulla paikallisiakin asiakkaita.

Uuden verhoilun lisäksi myös huonekalujen runkoa pitää monesti korjata ja vahvistaa, ja tarvittaessa Karhumaa käyttää apuna puuseppiä. Karhumaa myös opettaa verhoilua Pälkäneellä Valkeakoski-opiston kursseilla, ja halua olisi laajentaa opetustyötä myös Akaaseen.

Elsi Karhumaan verhoomo Pikku Mööplei on toiminut vajaat kolme vuotta Viialan vanhan vaneritehtaan konttorirakennuksessa.

Elsi Karhumaan verhoomo Pikku Mööplei on toiminut vajaat kolme vuotta Viialan vanhan vaneritehtaan konttorirakennuksessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?