Maltti ja Valtti vetivät tuvan täyteen Kylmäkoskella

Liikennepuistokonstaapelit jakoivat Maltti ja Valtti -leimoja esityksen jälkeen.

Liikennepuistokonstaapelit jakoivat Maltti ja Valtti -leimoja esityksen jälkeen.

Pikku Kakkosesta tutut liikennepuistopoliisit Maltti ja Valtti saivat aikaan melkoisen ruuhkan tiistaina Kylmäkosken Olkkarilla. Hassua poliisikaksikkoa oli katsomassa yli satapäinen yleisö. Olkkarin vieraskirjaan nimensä kirjoitti 95 henkilöä, minkä lisäksi tilanpuutteen vuoksi ulkopuolelle jäi pari-, kolmekymmentä henkilöä.

Tilaisuuden järjesti Olkkari-hanke ja Kylmäkosken MLL.  MLL:n puheenjohtaja Tiina Ryyppö sanoo yleisömäärän yllättäneen myös järjestäjät. Hän pahoittelee, etteivät kaikki mahtuneet katsomaan esitystä, mutta hanketilaisuuden järjestäminen muualla isommissa tiloissa olisi vaatinut hanketta rahoittavan Ely-keskuksen lupaa.

Maltin ja Valtin apupoliisit

Maltti ja Valtti saivat Kylmäkoskella innokkaan yleisön, joka ei ääntään säästellyt. Välillä desibelit kohosivat niin, että pienimmät pitelivät korviaan. Naurattamisen lisäksi liikennepuistokonstaapelit opastivat yleisöä pyöräilykypärän, heijastimien ja turvavyön käyttöön. Esityksessään Maltti ja Valtti ajelivat pitkin Kylmäkosken luonnonkaunista keskustaa ja osoittivat, kuinka äkkijarrutuksessa käy ilman turvavyötä ja turvavyön kanssa.

– Valtuutamme teidät apupoliiseiksi. Kun auto lähtee liikkeelle, tarkistatte, että kaikilla on turvavyö. Jos jollain ei ole, sanotte, että tämä auto ei lähde minnekään, Maltti ja Valtti neuvoivat.

– Joo, kuului yleisön yhdestä suusta.

Maltin ja Valtin jälkeen lapsilla oli mahdollisuus hypätä Kylmäkosken VPK:n miehistönkuljetusauton kyytiin ja jatkaa 112-päivän iltaa paloasemalla.

 

Laskiaispullia ja kirjallisuuskahvilaa

Olkkari-hankkeen tilaisuudet jatkuvat maaliskuussa, kun Olkkarilla leivotaan laskiaispullia keskiviikkona 5.3. Kirjallisuuskahvilan aloittaa sunnuntaina 9.3. kirjailija Taija Tuominen kertomalla kirjoittamisen merkityksestä ihmiselle. Maaliskuun lopussa kirjallisuuskahvilassa puhuu akaalainen kirjailija Katariina Romppainen. Koko kylän kinkereitä Olkkarissa vietetään sunnuntaina 16.3. Kinkereillä Kylmäkosken kappalainen Riina Saastamoinen kertoo Kylmäkosken kirkon vaiheista.

Lisäksi keväällä on tulossa kalankäsittelykurssia sekä hortoilukurssia, jossa tutustutaan luonnosta löytyviin syötäviin kasveihin. Kesäkuulle on suunnitteilla lasten liikennepuistotapahtumaa. Elokuussa vietetään hankkeen päätöstilaisuutena Kylmäkoski-päivää.

Kylmäkosken MLL:n puheenjohtaja Tiina Ryyppö arvelee, että elokuun päätöstilaisuuteen haetaan Ely-keskukselta lupaa järjestää tilaisuus ulkona ja mahdollisesti urheilukentällä.

8malttijavaltti12 8malttijavaltti11 8malttijavaltti10 8malttijavaltti9 8malttijavaltti8 8malttijavaltti7 8malttijavaltti6 8malttijavaltti5 8malttijavaltti4 8malttijavaltti3 8malttijavaltti2
Pienempi yleisö seurasi liikennepuistopoliisien esitystä lattialla istuen.

Pienempi yleisö seurasi liikennepuistopoliisien esitystä lattialla istuen.

Maltti ja Valtti paitsi naurattivat, myös opastivat yleisöään turvalliseen tiellä liikkumiseen.

Maltti ja Valtti paitsi naurattivat, myös opastivat yleisöään turvalliseen tiellä liikkumiseen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?