Valkohäntäpeurat liikkuvat Sontulantien molemmin puolin

Valkohäntäpeurat ovat liikkuneet vilkkaasti asutuksen seassa Uudenkylän, Kirkkokankaan ja Kuusikankaan alueella Toijalassa. Toiminnanohjaaja Mikko Peräkivi Jalannin riistanhoitoyhdistyksestä toteaa kolarivaaran kasvaneen huomattavasti Sontulantiellä aina Järviölle asti.

– Peurat kulkevat edestakaisin ja haeskelevat pihoilta syötävää. Sontulantiellä Eevettulanmäen paikkeille on sangen vilkkaita ylimenopaikkoja. Eniten peurat liikkuvat hämärän ajat aamulla ja illalla, mutta niitä on näkyvissä myös keskellä päivää, Peräkivi toteaa.

Peräkiven mukaan kolarivaaraa lisää monen kuljettajan raskas kaasujalka Sontulantiellä. Hän arvelee peurojen asettuneen alueelle pysyvästi.

– Valitettavasti epäilen, että kyseessä ei ole ohimenevä ilmiö, koska metsästyksellä niitä ei pystytä asutuksen sisällä ja reunoilla vähentämään. Metsästäjät eivät voi tilanteelle mitään.

Toiminnanohjaajan mukaan petorintamalla on viime aikoina ollut hiljaista. Ennen joulua suden epäiltiin liikkuvan Kurvolantien ja Lontilantien ympäristössä Toijalassa, mutta Peräkiven mukaan uusia susihavaintoja ei ole alueella nyt tehty. Ilveskannasta toivotaan tänä talvena lisätietoa.

– Teemme Jalannin alueella jälkilaskennan, kun lunta on sopivasti. Aikaa on helmikuun loppuun.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?