Repe Kurren vaimo Serafiina kulkee edestakaisin huolestuneena. Hän mutisee itsekseen ja pyörittelee päätään. Loputa hän puhuu ääneen:
”Mikä ihme noita meidän lapsia vaivaa? Olavikin on yleensä niin rauhallinen ja käyttäytyy hienosti. Nyt hän tiuskii ja äyskii minullekin. Siskonsakin hän on saanut suuttumaan jo monta kertaa. Terttu ei ymmärrä ollenkaan, miksi veli on niin pahalla tuulella.”
Lasten isä Repe katsoo vaimoaan hämmentyneenä: ”Mistä sinä oikein puhut mamma? En minä ole mitään huomannut. Pojat on välillä poikia.”
”Ei. Minusta tuntuu, että jotakin on varmasti pielessä!”, sanoo huolestunut Serafiina ja jatkaa ”Minä menen pienelle kävelylle, jos ajatukseni vaikka hiukan selviäisivät ja rauhoittuisin.”
Kisu istuskelee metsän reunassa auringonpaisteesta nauttien. Hän katselee kaunista sinivalkoista taivasta. Pilvet seilaavat taivaalla kuin laivat.
”Mihinkähän ne ovat matkalla?”, ajattelee Kisu hymyillen.
Linnut lentelevät oksalta toiselle jutustellen naapureidensa ja ystäviensä kanssa.
”Päivää, päivää! Mitä kuuluu?”, ne sirkuttavat toisillensa.
”Onpa mukava nauttia päivästä, kun masu on täynnä ja iloisia tuttavia ympärillä. Niin ja tietysti aurinko lämmittää turkkia, voisin vaikka ottaa pienet päiväunet tässä kivellä”, pohtii Kisu mielessään.
Mamma Kurre näkee jo kaukaa Kisun istuskelemassa kivellä ja päättää pyytää häneltä neuvoa huoliinsa. Hän tietää, että Kisu on tunnettu viisaudestaan ja ystävällisyydestään.
”Hyvää päivää, Kisu! Saanko häiritä rauhaasi?”, kysyy Serafiina.
”No päivää! Totta kai saat häiritä. Näytät huolestuneelta. Mikä hätänä?”, vastaa Kisu.
Serafiina Kurre kertoo huolensa Kisulle ja vetoaa äidin vaistoonsa, että jokin on varmasti pielessä.
Kisu istuu hetken hiljaa ja miettii.
”Mitäpä, jos menisimme jututtamaan tyttöjä. He osaavat varmaan auttaa meitä ymmärtämään, koska ovat itsekin lapsia.”
Henni ja Hetti kävelevät maantietä pitkin koulusta kohti kotia.
”Huomasitko Henni tänään, kun Ville tuijotti sinua koko ajan?”, kysyy Hetti siskoltaan.
”Eikä tuijottanut – hän vain sattui katsomaan aina siihen suuntaan, missä minä olin”, puolustelee Henni Villeä nolona.
”Ville taitaa tykätä sinusta. Ville ja Henni ne yhteen sopii…” hoilottaa Hetti.
”Lopeta, Hetti! Tuo ei ole kivaa. Ei saa kiusata minua”, pysäyttää Henni Hetin lorun.
”Anteeksi, en ajatellut, että se on kiusaamista. Olen pahoillani!”, Hetti huolestuu.
”Saat anteeksi. Sanat voivat joskus sattua pahemmin kuin vaikka töniminen. Tai sanat voivat saada toisen tuntemaan itsensä noloksi ja sekin on kiusaamista”, vastaa Henni.
”Tytöt, odottakaa meitä! Meillä on tärkeätä asiaa!”, huutaa Kisu tyttöjen takaa.
”Ai hei Serafiina ja Kisu!”, vastaavat tytöt.
Kisu kertoo tytöille Serafiinan ongelmasta ja Serafiina selventää vielä asiaa.
”Olavi on ihan omissa ajatuksissaan ja sitten, kun häneltä kysyy, mikä häntä vaivaa, niin hän suuttuu ja tiuskahtaa jotakin vastaukseksi. Alan olla todella huolissani!”
”Onko Olavi jo päässyt koulusta? Me voisimme Hetin ja Kisun kanssa tulla teille juttelemaan hänen kanssaan, jos hän vaikka kertoisi meille”, ehdottaa Henni.
”Tulkaa vaan. Voitteko tulla heti, kun olette tehneet läksynne ja syöneet välipalanne?” haluaa Serafiina tietää.
”Sovitaan niin. Nähdään pian!”, tytöt sanovat ja kiirehtivät kotiin.
Kun tytöt ja Kisu saapuvat Kurrelan pihaan, istuu Olavi kivellä ja mököttää.
”Hei, Olavi! Mitä kuuluu?”, kysyy Hetti.
”Ei yhtään mitään! Ettäs sen tiedät! Eikä se kuulu teille…”, vastaa äksyinen Olavi.
”Me haluamme auttaa sinua. Kerro meille, miksi olet noin huonolla tuulella?”, Henni kysyy mennen Olavin viereen polvilleen.
”No kun… No kun minua kiusataan koulussa. Yksi poikaorava ottaa aina minun lippikseni ja heittää sen maahan ja huutaa: Ruma lippis!”, kertoo itkuinen Olavi.
”Voi, kuinka kurjaa! Ja sinullahan on muuten todella upea lippis. Oletko kysynyt häneltä, miksi hän ottaa sinun lakkisi?”, Henni kysyy Olavilta.
”En ole, kun en ole uskaltanut. Pelkään, että hän sanoo jotain vieläkin kurjempaa”, huokaisee pieni orava suruissaan.
”Ja kun se poika asuu meidän naapurissa”, jatkaa Olavi ja osoittaa sormellaan naapurin pihaan, jossa toinen poikaorava istuskelee samoin kivellä ja näyttää surulliselta.
Henni miettii hetken ja ehdottaa sitten rohkeutta vaativaa asiaa Olaville: ”Minun mielestäni sinun ja tuon pojan pitäisi jutella.”
”En minä uskalla!”, tiuskahtaa Olavi.
”Me tulemme sinun kanssasi, ei sinun tarvitse mennä yksin. Mennään nyt heti juttelemaan hänen kanssaan”, sanoo Henni ja lähtee kävelemään kohti naapurin poikaa. Vastahakoinen Olavi seuraa Kisu ja Hetti rinnallaan.
”Terve! Minä olen Henni. Mikä siunun nimesi on?”, tiedustelee Henni pojalta.
”Ai hei, minä olen Olli”, poika vastaa.
”Kuulehan Olli, minä olen huolissani siitä, kun sinä kiusaat Olavia koulussa”, aloittaa Henni keskustelua.
”Miksi sinä oikein teet sellaista? Onko Olavi tehnyt sinulle jotakin pahaa?”
”Olavilla on aina paljon kavereita ja kukaan ei leiki minun kanssani. Minua harmittaa se ja minä olen niin yksinäinen”, vastaa surullinen Olli.
”Oletko koskaan kysynyt, jos vaikka Olavi haluaisi leikkiä kanssasi?”, tiedustelee Henni, johon Olli vastaa: ”En ole uskaltanut kysyä.”
”Mikset ole? Ei minua tarvitse pelätä. En ole tajunnut, että sinä olet yksinäinen. Olen luullut, että sinä haluat olla itseksesi”, sanoo Olavi hämmästyneenä ja jatkaa vielä ”Mutta kyllä minä voisin leikkiä sinun kanssasi, kunhan et heittele minun lippistäni.”
”Ihanko totta? Se olisi mukavaa. Lupaan, etten enää ota lippistäsi!”, vastaa huojentunut Olli ja hiukan jo hymy alkaa hiipiä poikien kasvoille.
Olli hyppää alas kiveltä ja juoksee sisälle. Tytöt, Kisu ja Olavi katsovat ihmeissään hänen peräänsä. ”Suuttuiko hän nyt kuitenkin jostakin minulle?”, mutisee Olavi.
Olli on saman tien jo takaisin ulkona ja hänellä on päässään samanlainen lakki kuin Olavilla.
”Minua harmitti, kun sinulla oli samanlainen lippis ja minä en uskaltanut pitää omaani koulussa, kun ajattelin, että minua kiusataan siitä. Siis siitä, että olen hankkinut samanlaisen lippiksen kuin sinulla on”, selittää Olli hengästyneenä.
”Huomenna mennään molemmat kouluun samanlaiset lippalakit päässä. Sinähän oletkin ihan mukava kaveri. Hassua, että pelkäsin sinua”, toteaa Olavi.
”Niin sinäkin olet tosi mukava kaveri. Voitaisiinko me leikkiä jotain yhdessä?”, uskaltautuu Olli kysymään.
”Totta kai! Otetaan tytöt ja Kisukin mukaan leikkiin. Niin ja pyydetään vielä minun pikkusiskoni Terttukin. Olen ollut hänelle viime aikoina ilkeä. Mennään vaikka piilosta. Sopiiko se kaikille?”, ehdottaa Olavi onnellisena, kun on saanut uuden kaverin itselleen.
Illalla tytöt istuskelevat sängyissään yöpaidoissaan ja juttelevat Olavista ja Ollista.
”Ajattele, kuinka pienistä asioista välillä on kiinni se, että onko joku jonkun kaveri vai ei”, mietiskelee Henni.
”Niin. Onkohan paljonkin lapsia, jotka voisivat olla kavereita sen sijaan, että kiusaisivat toisiaan…”, pohtii puolestaan Hetti.
”Varmasti on, vaikka se onkin niin surullista. Jokaiselle pitäisi olla olemassa ainakin yksi kaveri tai ystävä”, esittää Henni vilpittömän toiveensa.
”Toivotaan Henni oikein lujasti, että kaikilla olisi kaveri eikä kukaan kiusaisi ketään”, jatkaa Hetti.
”Toivotaan vaan, jos se edes vähän auttaisi”, huokaa Henni.
Molemmat tytöt nukahtavat ajatellen kavereitaan ja täynnä toivoa, siitä ettei ketään kiusattaisi.
