Haastatelluisssa oli myös ainakin yksi urjalalainen

Epsi Finlandin rankkaus oli ”eräänlainen lämpömittari”

Mats Nybondas.

Mats Nybondas.

Epsi Finlandin toimitusjohtajan Mats Nybondasin mukaan tammikuun 15. päivä julkaistuun kuntaratingiin haastateltiin 38 akaalaista. Mukaan pääsivät ne, jotka suostuivat vastaamaan muutamaan kysymykseen puhelimessa. Mitään kiintiöitä ei ollut, kuten ei muissakaan kunnissa.

Nybondasin mukaan kyselyn funktiona oli ottaa kunnan lämpötila.

– Se on eräänlainen lämpömittari siinä mielessä, että mikäli saa erittäin hyvät tai huonot tulokset tai siltä väliltä, se antaa viestin kunnan johdolle, että kannattaisi ehkä jotain tehdä tai jättää tekemättä. Ihan miten itse kokevat, Nybondas sanoo.

Kuntakyselyyn haastateltiin koko Suomesta Fonectan rekisteristä poimituilla tiedoilla noin 12 000 ihmistä. Kun 12 000 haastattelua oli tehty, katsottiin, kuinka paljon mistäkin kunnista oli saatu vastauksia.

– Sitten lopetettiin kerta kaikkiaan. Meillä oli tietty budjetti, ja jossain vaiheessa meidän oli pakko viheltää peli poikki. Ne kunnat, jotka olivat saaneet vähintään 30 haastattelua, pääsivät mukaan vertailuun, Nybondas sanoo.

Akaalaisista vastaajista ei julkaistu tietoja

Vertailuun pääsi 75 kuntaa eri puolilta Suomea. Koska Akaa ei ole suurimpien kaupunkien joukossa, toimitusjohtaja Nybondasilla ei ole kertoa mitään informaatiota akaalaisista vastaajista. Hän suostui kuitenkin poikkeamaan muuten maksullisesta linjasta ja kaivoi ilmaiseksi datasta esiin 38 akaalaisen ikäjakauman.

Iän lisäksi Epsi Finland kysyi haastatelluilta muun muassa ansiotasoa ja koulutustasoa.

– Sukupuolta ei kysytty, mutta teemme merkinnän siitäkin, mitä sukupuolta vastaaja edustaa, toimitusjohtaja Nybondas kertoo.

Epsi Finlandin haastatteluhaaviin on jäänyt iäkkäämpiä ihmisiä kuin esimerkiksi Akaan kaupungin ja Akaan Seudun viimeaikaisissa kyselytutkimuksissa. 38 vastaajasta yli 44-vuotiaita oli 71 prosenttia. Akaan Seudun marraskuisessa lukijatutkimuksessa akaalaisia vastaajia oli 120, ja heistä yli 44-vuotiaita oli 65 prosenttia. Akaan kaupungin muuttajakyselyn 300 vastaajasta yli 44-vuotiaita oli 43,3 prosenttia. Kaikki kyselyt tehtiin puhelimessa.

Koska kuntaratingiin haastateltujen määrä on näinkin pieni, Nybondas ei pidä Epsin itse kustantaman kyselyn tuloksia ostamisen arvoisina.

– Se ei sisällä niin paljon informaatiota, että sitä voisi myydä. Me teemme muita tutkimuksia, joita myydään, ja toki voisimme tehdä niitä myös kunnille, mutta se ei liittynyt tähän skannaukseen. Tarkoitus on lähteä syvemmälle ottamaan selvää, mitä kuntapalveluita kannattaisi kehittää kussakin kunnassa.

Jos esimerkiksi Akaa tarttuisi syöttiin ja ostaisi jatkokyselyn, haastatteluita tehtäisiin huomattavasti enemmän.

– Lähinnä jatkettaisiin puhelinhaastatteluilla siitä, mihin jäätiin, jos se on kunnan mielestä mielekästä. Varmasti muutama sata haastattelua pitäisi tehdä, että saataisiin luotettavat tulokset. Jos Akaassa on 17 000 asukasta, sanoisin, että näppituntumalla 300 voisi olla sopiva määrä, sanoo Mats Nybondas.

Erikseen pyydettäessä Nybondas lähetti vielä tiistaina sähköpostiin tiedot vastaajien postinumeroalueista. 38 vastaajasta postinumeronsa ilmoitti 30. Heistä 16 oli Toijalasta, 10 Viialasta, kolme Kylmäkoskelta ja yksi Urjalan Honkolasta.

Miten urjalalainen voi vastata kyselyyn akaalaisena?

– Kysymme kuntaa ja käytämme siihen kuntakoodia ja erikseen postinumeroa. Jommassa kummassa on tässä yhdessä tapauksessa vikaa, kuitenkin vähän suuremmalla todennäköisyydellä postinumerossa, koska se on pidempi. Mutta tämä yksilö on vastannut yhden desimaalin tarkkuudella samalla tavalla kuin muut akaalaiset, joten vaikka henkilö kuuluisi naapurikuntaan, se ei ole sotkenut tulosta, Nybondas kommentoi virhettä.

Akaan tutkimuksessa tyystin eri luvut

Akaan kaupungin vuosi sitten julkaisemaan kyselytutkimukseen haastateltiin tismalleen Mats Nybondasin suosittelemat 300 ihmistä. Vastaajat olivat muuttaneet Akaaseen vuosina 2008–2012, ja heiltä kysyttiin, kuinka todennäköisesti he asteikolla 1–10 suosittelisivat Akaata asuinympäristöksi sukulaiselleen tai ystävälleen. Vastaajista 27 prosenttia suosittelisi Akaata todennäköisyydellä 9–10 ja 46,1 prosenttia todennäköisyydellä 7–8. Otos oli erittäin kattava, sillä 300 vastaajaa valittiin 1191:stä muuttajataloudesta. Jos taloudessa asuisi keskimäärin kolme ihmistä, vastausprosentti olisi 8,4.

Epsi Finlandin kyselyyn vastasi 38 akaalaista. Kaupungin järjestämiin Hunajahulinoihin osallistui huomattavasti enemmän väkeä.

Epsi Finlandin kyselyyn vastasi 38 akaalaista. Kaupungin järjestämiin Hunajahulinoihin osallistui huomattavasti enemmän väkeä.

Epsi Finlandin kyselyyn vastasi noin 0,22 prosenttia akaalaisista. Kyselyn mukaan 5,3 prosenttia akaalaisista kokee asuvansa kunnassa, jota suosittelisi kavereilleen tai tuttavapiirilleen. Akaan kaupungin tarjoamiin palveluihin tyytyväisiä oli 51,8 prosenttia 38 vastaajasta. Kumpikin luku oli alhaisin 75 kaupungin listalla.

– Jotain tällaista voi olla takana, että kun on ollut kuntaliitoksia, onkohan palveluja supistettu tai siirretty kauemmas asukkaista. Mutta täysin varmuudella emme voi sitä sanoa. Minun on vaikea kommentoida, koska ei ole lähdetty ruotimaan palveluita erikseen, Mats Nybondas kommentoi Akaan tulosta.

 

Mikä on EPSI Rating?

EPSI Rating on johtava ja riippumaton aineettoman pääoman tehokkuusmittareiden tutkimuksen ja arvioinnin parissa toimiva organisaatio. EPSI Rating toimii täysin syndikoidun tutkimuksen pohjalta ja se tarjoaa puolueettoman näkemyksen aineettomasta suorituskyvystä suurelle määrälle käyttäjiä.

 

Mitä EPSI Rating tekee?

EPSI Rating toimittaa aineetonta pääomaa mittaavia KPI-ilmaisimia (Key Performance Indicators) sekä tietoja sidosryhmien tyytyväisyydestä organisaatioille ympäri Eurooppaa. Lisäksi autamme organisaatioita arvioimaan ja parantamaan sidosryhmien tyytyväisyyttä ja uskollisuutta.

 

Miten EPSI Rating toimii?

EPSI Rating käyttää luotettavaa ja tieteellisesti hyväksyttyä menetelmää voidakseen tarjota täsmällisiä ja laadukkaita aineettoman pääoman tehokkuusmittareita arvioinnin ja päätöksenteon tarpeisiin. EPSI Rating -tutkimusten pääasialliset tulokset julkaistaan aina julkisesti.

Lähde: http://www.epsi-finland.org/fi/

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?