Tytöt juoksevat kilpaa kohti kotirappusia. Kumpikohan heistä voittaa? Kova läähätys ja puuskutus vain kuuluu, kun Henni ja Hetti saapuvat molemmat täsmälleen yhtä aikaa rappusille.
”Minä voitin!”, huudahtaa Henni.
”Etkä voittanut, minä ehdin ensin!”, vastustaa Hetti.
”No, no tytöt! Älkää kinastelko. Minusta kyllä näytti siltä, että tulitte rappusille yhtä aikaa”, Musti Korppinen huutelee räystäältä.
”No, jos sinä kerran niin sanot, niin sitten se oli tasapeli. Kumpikin voitti!”, vastaa Henni hymyillen Mustille ja jatkaa: ”Minun on saatava heti juotavaa. Nähdään myöhemmin Musti!”
”Heippa, Musti!”, huudahtaa Hettikin. Musti Korppinen lehahtaa lentoon ja katoaa korkeuksiin.
Äiti on ruoanlaitossa ja keittiöstä tulvii ihana makkarasopan tuoksu. Tytöt nuuhkivat ilmaa ja huokailevat nälkäisinä.
”Minun vatsani kuolee kyllä sukupuuttoon!”, huokaisee Hetti.
”Vai sukupuuttoon…”, naurahtaa äiti ja jatkaa kysyen Hetiltä: ”Tiedätkös sinä, mitä se sukupuuttoon kuoleminen tarkoittaa?”
”No, tässä tapauksessa sitä, että minun vatsani on tyhjä – siellä ei ole mitään”, vastaa Hetti.
”Mutta mitähän se mahtaa tarkoittaa oikeasti?”, kysyy äiti.
”En minä vaan tiedä”, vastaa Hetti äidille. Henni haluaa ottaa asiasta selvää ja sanoo äidilleen: ”Minä tiedän, mistä se selviää. Saataisiinko me avata tietokone ja etsiä vastaus sieltä?”
”Avatkaa vain. Ehditte hyvin etsiä tietoa ennen kuin ruoka on valmista”, vastaa äiti antaen luvan tytöille.
Tytöt menevät äidin työpöydän ääreen ja Henni avaa tietokoneen. Molemmat tytöt ovat aivan hiljaa, sillä he miettivät kovasti, mitä se sukupuuttoon kuoleminen tarkoittaa. Tietokone aukeaa ja Henni kirjoittaa hakuun sukupuutto. Hetkessä heidän eteensä avautuu Wikipedian sivu. Henni lukee ääneen: ”Sukupuutto tarkoittaa jonkin eliölajin katoamista lopullisesti. Sukupuuttoon kuolleella lajilla ei ole yhtään elossa olevaa yksilöä tai yksilön tuottavaa munaa, itiötä tai siementä.”
Tytöt katsahtavat toisiaan otsat kurtussa ja ilmeet kertovat, että kumpikaan ei ymmärtänyt asiaa.
”Siis mitä? Nyt on pakko miettiä tarkemmin, sillä en ihan heti ymmärtänyt”, hämmästelee Henni.
”Isä, voisitko sinä kertoa meille, mitä sukupuutto tarkoittaa?”, pyytää Hetti isältään, joka on juuri sytyttämässä tulta kaakeliuuniin. Isä hieraisee 
päätänsä ja näyttää miettivältä.
”Mitenkähän minä sen oikein sanoisin… Ainakin ihmiset vaikuttavat asiaan metsästämällä sellaisia eläimiä, joita on vain vähän. Ja mitä vähemmän niitä on ja jos niiden metsästystä jatketaan, niin lopulta niitä ei ole enää yhtään. Joillekin tiikerilajeille on käynyt niin. Ajatellaanpa niin, että jos maailmassa olisi jäljellä vain yksi tyttökoira, niin se ei voisi saada koiravauvaa ilman poikakoiraa. Silloin sen suku ei enää jatkuisi ja kun se kuolisi, niin niitä ei enää olisi. Se olisi siinä tapauksessa kuollut sukupuuttoon”, koettaa isä parhaansa mukaan selittää asiaa.
”Vaikuttaa vaikealta ymmärtää. Ehkä me joskus sitten isompina ymmärrämme sukupuuton kunnolla”, huokaa Hetti ja Henni nyökyttelee vieressä.
Ruoan jälkeen äiti ja isä haluavat tietää, millainen tyttöjen retki metsään oli.
”Tulitte kotiin aika vauhdilla. Taisitte olla kilpasillakin loppumatkasta”, äiti kommentoi.
”Joo, me alettiin juosta kilpaa, mutta molemmat voittivat. Tai niin ainakin Musti Korppinen sanoi. Hänen mielestään olimme yhtä aikaa rappusilla”, Hetti kertoo vanhemmilleen.
”Missä asti te oikein kävitte?”, tiedustelee isä tytöiltä.
Ja niin tytöt aloittavat kertoa retkestään metsään. Ensin he olivat ajatelleet lähteä vain pienelle kävelylle, mutta sitten he kuitenkin päättivät lähteä Suuren Kuusen luo. Suuri Kuusi on 160 vuotta vanha ja se on rauhoitettu eli sitä ei saa vahingoittaa. Tytöt lähtivät matkaan intoa puhkuen, kuten aina. He toivoivat näkevänsä monta ystäväänsä retkensä aikana.
Ensin tytöt kulkivat pientä polkua pitkin. Polulla oli paljon juuria pitkin poikin. He saivat kulkea todella varovasti, etteivät vaan olisi kompastuneet niihin. Lumi oli jo sen verran vähissä, että juuret olivat näkyvissä. He kiipesivät kukkulan laelle, jossa Kerkko Ketun poika Terrakotta jo heitä odotteli.
”Kiva nähdä teitä! Mitä teille kuuluu?”, kyseli Terrakotta.
”Hyvää vaan, niin kuin aina!”, huudahti Hetti.
”Minä näin äsken Repe Kurren. Hän kovasti kaipasi teitä, kun ei ollut nähnyt teitä pitkään aikaan. Hän pyysi sanomaan teille terveisiä, jos satun näkemään teitä. Ja siinä te nyt olette!”, kertoo Terrakotta.
”Voi ei, olisi ollut ihana nähdä Repeä. Mitä hänelle kuului?”, harmittelee Henni.
”Ihan hyvää muuten, mutta kädet olivat kuulemma kovin kipeät, kun hän oli rakentanut uutta tammenterhovarastoa itselleen ja perheelleen. Repe sanoi, että kunhan se valmistuu, niin he lähtevät koko perhe lomalle”, Terrakotta vastaa kertoen Repen kuulumiset.
”Hienoa, että pääsevät lomalle! Lähdetkö sinä meidän kanssamme Suuren Kuusen luo retkelle?”, Henni kysyy.
”Suuren Kuusen luoko? Mutta…”, Terrakotta ei ehdi vastata enempää, kun Henni jo sanoo ”Ei mitään muttia! Tule mukaan vaan!”
Ja niin kolmikko lähtee jatkamaan matkaansa. He laskeutuvat kukkulalta ja kulkevat läpi koivikon saapuen pellon laidalle. Onneksi heillä on saappaat jalassaan, sillä kun lumi on alkanut sulaa, niin kaikkialla on kuraa. Hetken päästä he näkevät varjon maassa edessään. He katsahtavat ylös taivaalle ja näkevät Kiira Kirjekyyhkyn lentävän heidän yläpuolellaan.
”Mitäs uutisia sinulla on tänään ja mihin olet niitä viemässä?”, huutelee Henni Kiiralle.
Kiira laskeutuu kolmikon luo ja kertoo uutisensa.
”Hyvä uutinen on se, että metsäneläimet säästyivät vahingoilta myrskyn aikana. Mutta huono uutinen on se, kun Suuri Kuusi vanhus ei kestänyt kovaa myrskyä ja se kaatui.”
”Eikä! Onko Suuri Kuusi kaatunut? Miten ihmeessä se on voinut kaatua?”, huudahtavat tytöt miltei yhteen ääneen.
”Me olimme juuri matkalla retkeilemään sen luo”, toteaa Hetti.
”Onpa surullista! Se oli niin kaunis ja iso kuusi. Oli niin mukava juosta ympäri sitä ja halata sitä, vaikka minun käteni eivät edes aikuisenakaan olisi yltäneet sen ympäri”, sanoo Henni surullisena.
Terrakotta on ollut hetken hiljaa ja sanoo tilaisuuden tullen: ”Minähän koitin sanoa siitä teille, mutta sinä Henni sanoit minulle, ettei mitään muttia.”
”Anteeksi, kun en kuunnellut sinua loppuun”, pyytää Henni anteeksi Terrakotalta.
Tytöt päättivät lähteä takaisin kotiin, mutta heidän intonsa oli vaihtunut haikeuteen. Matkalla kotiin he kuitenkin reipastuivat ja alkoivat kisailla keskenään ja leikkivät piilostakin. Loppumatkasta he päättivät juosta kilpaa, vaikka saappaat jalassa onkin raskasta juosta.
”Lopun te sitten tiedättekin, kun juoksimme kilpaa rappusille molemmat voittajina”, sanoo Henni.
”Onpa harmillista, kun Suuri Kuusi on kaatunut”, toteaa äiti murheellisena.
”Mikä se myrsky oikein on? Miten se voi kaataa niin ison puun?”, haluaa Hetti tietää.
”Myrsky on voimakas, monta kymmentä metriä sekunnissa puhaltava tuuli. Myrsky voi kiskoa puita juurineen maasta ja meressä se saa aallot valtaviksi. Se saattaa aiheuttaa vahinkoa taloillekin. Voimakas tuuli lennättää kaiken irrallaan olevan ilmaan”, kertoo isä tytöille.
”Viime yönähän myrskysi kovasti, mutta te tytöt taisitte nukkua kuin tukit ettekä kuulleet yhtään mitään”, sanoo äiti.
”Myrskysikö viime yönä? Ei me vaan huomattu mitään!”, huudahtaa Hetti.
