Hiirulainen makailee pedillänsä ja on hyvin miettivän näköinen. Sen otsa on aivan kurtussa.
”Mitä sinä oikein mietit, kun otsasi on noin kurttuinen?”, tiedustelee Kisu.
”Sitä minä tässä vain mietiskelen, että mistä päivä oikein alkaa ja mihin se loppuu. Alkaako päivä yöstä vai alkaako se aamusta”, kertoo Hiirulainen ja jatkaa sitten.
”Osaatko sinä Kisu auttaa minua tässä asiassa?”
”Kaikkea sinä mietit, mutta mielestäni päivä alkaa aamusta ja loppuu yöhön. Toisaalta, jos ajatellaan koko vuorokautta, niin silloin se alkaa heti, kun kello lyö yöllä kaksitoista. Ja samalla lailla se myös päättyy yöllä kellon lyödessä puolta yötä”, vastaa Kisu kertoen oman mielipiteensä.
”Mikä se vuorokausi on?”, ihmettelee Hiirulainen.
”Esimerkiksi kun on vaikka helmikuun ensimmäinen päivä, niin se vaihtuu keskiyöllä helmikuun toiseksi päiväksi, ja niin se jatkuu aina kuukauden loppuun. Vuorokaudessa on 24 tuntia, joista sinäkin nukut yöllä 10–11 tuntia ja muun ajan valvot, syöt, juot ja touhuat kaikenlaista. Se on aina yksi päivä, mutta eri asia on päiväaika, jolloin on valoisaa ja olet hereillä. Ymmärsitkö sinä, mitä tarkoitan?”, Kisu selventää.
”Kun nukun, on yö, ja kun valvon, on päivä, mutta yhdessä nämä ovat kokonainen päivä eli vuorokausi. Vaikeaa, mutta ehkä minä joskus ymmärrän sen kunnolla. Mutta kyllä sinä olet sitten viisas kissa, Kisu! Sinulta saa aina vastauksen mihin tahansa kysymykseen. Miten sinä tiedätkin niin paljon asioita!”, kehuu Hiirulainen ystäväänsä.
”Kiitos kehuista, mutta en minä kyllä kaikkia vastauksia tiedä”, vastaa Kisu hiukan hämmentyneenä ja jatkaa sitten kertoen:
”Kissakoulussa olin kova lukemaan ja luin kaiken, minkä käsiini sain. Olen aina ollut kiinnostunut selvittämään vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen.”
Tyttöjen huoneesta kuuluu pirinää ja pärinää. Heidän herätyskellonsa soi kovaan ääneen.
”Karmea ääni tuossa kellossa! Ihmeellistä, kun tytöt eivät meinaa herätä sen ääneen”, sihahtaa Kisu ja juoksee tyttöjen huoneeseen Hiirulainen kannoillaan. Heidän saapuessaan sinne he näkevät, kun Hetin pieni käsi työntyy esiin peiton alta tavoitellen kelloa. Henni kömpii peittonsa alta ja sammuttaa herätyskellon.
”Kuka kumma on laittanut kellon soimaan lauantaiaamuna, kun saisin vielä nukkua?” ihmettelee Henni unisena. Hettikin on saanut jo päänsä näkyviin peittonsa alta ja mutisee Hennille:
”Minä sen laitoin illalla soimaan, ettemme nukkuisi liian pitkään. Päivä alkaa siitä, kun herätyskello soi.”
”Mitä sinä sanoit? Alkaako päivä sinun mielestäsi siitä, kun herätyskello soi?”, utelee Hiirulainen kuullessaan Hetin version.
”Alkaa! Jos kello ei ole viikonloppunakin herättämässä, niin minä saattaisin nukkua vaikka kuinka kauan. Minä heräisin varmaan joskus päivällä, ja minulta olisi mennyt aamu ohi ja osa päivästäkin”, selventää Hetti asiaa.
”Ahaa! Kisu olet sittenkin oikeassa, vaikka jo hetken luulin, että Hetillä on parempi vastaus. Olette varmaan tytöt huomanneet, että Kisu on todella viisas. Aina löytyy vastaus kysymyksiin”, toteaa Hiirulainen.
”Joo, kyllä me se tiedetään. Meidän Kisu on maailman viisain kissa! Mutta se on kyllä hassua, kun mummulla on sellainen sanonta, että abc, kissa kävelee, tikapuita pitkin taivaaseen”, toteaa Henni.
”No on se kyllä hassu loru, sillä eihän tikapuut yllä taivaaseen asti”, Kisu sanoo.
”Niin tai avaruuteen asti!”, huudahtaa Hetti ja jatkaa veitikka silmäkulmassaan.
”Tiedättekö te mihin avaruus loppuu? Ja Kisu, sinä et saa vastata.” Syntyy hetken hiljaisuus ja Kisua hymyilyttää jo valmiiksi. Henni arvaa Hetin kujeilun ja vastaa:
”Avaruus loppuu tietenkin ässään!” Vastaus saa kaikille aikaan naurukohtauksen. Kun nauru on hiljentynyt ja kaikki yhä hymyilevät, niin Kisu kysyy ystäviltään hyvän kysymyksen:
”Tietääkös teistä kukaan, että mistä avaruus alkaa?” Kaikki näyttävät yhdeltä kysymysmerkiltä ja pyörittelevät päitään. Kisu oikaisee selkäänsä ja on hyvillään, kun voi opettaa ystävilleen uusia asioita.
”Avaruus alkaa noin 100 kilometrin korkeudella merenpinnasta. Siellä on sellainen kuin Kármánin raja. Tai niin minä sen asian muistan. Voinhan olla väärässäkin, mutta korkealle on mentävä, että avaruus tulee vastaan.”
”Missäs se aurinko sitten on?”, haluaa Hetti tietää.
”No se se vasta on kaukana. Muistelisin, että noin 150 miljoonan kilometrin päässä”, vastaa Kisu pohtien.
”Niin kamalan kaukana! Ja silti se lämmittää meitä sieltä asti – ainakin kesäisin. Siellä on pakko olla todella kuuma!”, kommentoi Henni tietoa.
”Minäpä tiedänkin yhden asian avaruudesta. Maapallon lähin naapuri on kuu, joka tuolta öiseltä taivaalta välillä meitä katselee. Se on se juustoinen kuu, nami nami!”, haaveilee Hiirulainen.
”Ehkä sitä ei ihan voi syödä, mutta naapurimme se on”, naurahtaa Kisu.
”Minäkin tiedän jotain avaruudesta!”, huudahtaa Hetti ja jatkaa innoissaan ”Yksi planeetta on saanut nimensä meidän mummulan naapurin koiran mukaan. Sen planeetan nimi on Pluto.”
”Voi sisko kulta, muuten meni ihan oikein, mutta se koira on saanut nimensä sen planeetan mukaan”, korjaa Henni Hetin tietoa toivoen, ettei sisko loukkaannu.
”Ihan sama! Tiesin kuitenkin jotakin avaruudesta. Ja on niitä planeettoja muitakin. Ainakin Mars ja Jupiter”, vastaa Hetti.
”Illalla, kun pimenee ja taivas on tumma, niin voisimme katsella tähtiä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon ja ne ovat todella kauniita”, rauhoittelee Kisu tilannetta.
”Olet aivan oikeassa, Kisu. Tähdet ovat kauniita, ja taivas näyttää kuin siihen olisi pistelty reikiä, ja sitten niistä rei’istä näkyisi kirkas valo”, innostuu Henni ja saa siskonsa Hetinkin innostumaan:
”Joo! Taivaalla on kuulemma erilaisia eläimiäkin. Ainakin Karhu löytyy. En vain ole koskaan nähnyt sitä enkä mitään muitakaan eläimiä tuolla taivaalla. Paitsi pilvieläimiä kesällä, kun makasin selälläni nurmikolla ja katselin taivaalle, niin pilvet näyttivät ihan eläimiltä. ”
Hiirulainen on kuunnellut keskustelua ja muistaa yhtäkkiä jotakin tärkeää:
”Tytöt, teidän isällännehän on kaukoputki! Jospa hän tulisi illalla ulos meidän kanssamme ja näyttäisi meille taivasta lähempää.”
”Hyvä idea! Täytyy kysyä isältä!”, huudahtaa Hetti.
”Sitten voisimme nähdä muitakin tähtiä ja tähtikuvioita kuin Pohjantähden ja Otavan”, haaveilee Henni ja huomauttaa vielä kaikille.
”Kisu on opettanut meille jo nyt paljon uusia asioita. Sitten vielä, kun isä ja Kisu yhdessä lyövät viisaat päänsä yhteen, niin opimme vielä enemmän. Tästä tulee mielenkiintoinen päivä! Tuskin maltan odottaa!”
”Minua jännittää jo nyt! Mitähän kaikkea taivaalta näkyy?”, Hetti höpöttää Hiirulaiselle ja Kisu sanoo Hennille:
”Kiitos Henni! Minusta on mukava opettaa ja oppia uusia asioita!”
Kaikki ovat aivan innoissaan ja puhuvat toistensa puheen päälle.
He ovat olleet niin uppoutuneita keskusteluun, etteivät ole huomanneet äidin ja isän tulleen tyttöjen huoneen ovelle. He ovat jo tovin kuunnelleet avaruusjuttuja ja lopulta äiti lausahtaa hymyillen jutustelijoille:
”Kuuleeko maa, täällä avaruus! Taitaisi olla jo aika teidän unikekojen ja avaruustieteilijöiden lähteä aamupalalle.”
Kisu, Hiirulainen ja tytöt hätkähtävät, mutta naurahtavat kuitenkin äidin lausahdukselle. Isä tuntee, kuinka nelikko tuijottaa häntä tiiviisti toivo silmissään ja hän sanookin:
”Kyllä! Illalla mennään tutkimaan tähtiä! Tiedä vaikka näkisimme tähdenlentoja! Mutta nyt mennään aluksi aamupalalle.”
