Kylmäkoskelaisten viivytystaistelu ei auttanut

Aseman koulu suljetaan alkuperäisessä aikataulussa, kirjastolle neljän kuukayden lisäaika

Akaan valtuusto päätti kokouksessaan 18. joulukuuta pitkien keskustelujen jälkeen sulkea Aseman koulun alkuperäisen aikataulun mukaan 1. elokuuta, vaikka valtuutettu Mari Peräkivi (kesk) yritti osoittaa, että sulkemisesta koituvat säästöt ovat hyvin kyseenalaiset. Peräkivi ja muut sulkemista vastustaneet olisivat halunneet myydä koulun ensin. Tarkkaa tietoa toiminnallisista säästöistä ei ollut sen enempää sivistys- kuin kaupunginjohtajallakaan, koska säästöajatukset perustuvat isommassa yksikössä eri tilanteissa tehtäviin ratkaisuihin. Valtuustolta jäi puheenvuoroista päätellen huomaamatta, että se jätti kuitenkin talousarvion päivähoito-osiota käsiteltäessä kaupunginhallituksen päätöksen Aseman ryhmäperhepäivähoidon ennalleen, eli tätä toimintaa ei suljeta ”vielä” 1. elokuuta alkaen.

Valtuusto päätti elokuussa talouden tasapainottamisohjelmaa hyväksyessään sulkea myös Kylmäkosken kirjaston vuoden 2014 alusta. Kaupunginhallituksen edellisessä 10. joulukuuta kokouksessa tekemä päätös kirjaston sulkemisesta vasta 2017, jolloin se siirrettäisiin lakkautetulle terveysasemalle, muuttui valtuustossa valtuutettu Harri Rämön (sd) esityksestä niin, että kirjasto suljetaan vasta 1. toukokuuta alkaen. Sivistys- ja tekniselle toimelle annettiin neljä kuukautta aikaa ajaa kirjasto alas niin, kirjastopalveluja Kylmäkoskelta kuitenkin löytyy. Vaihtoehdoiksi keskustelussa nousi Valkeakosken kirjastoauton käyttö, koulun tilat tai siirtymine heti terveysasemalle.

– Demokratiaan kuuluu se, että kun joku asia on kerran päätetty, niin se on päätetty. Tässä on viivytystaistelun makua, että kuka väsyy ensimmäisenä, mutta minua se tympii, sanoi Harri Rämö, joka puolusti talouden tasapainottamisohjelman välttämättömyyttä.

Valtuutettu Harri Rämö (sd) arvosteli valtuuston kokouksessa poikkeuksellisen rajuin sanakääntein päätöksenteon pohjaksi tehtävää valmistelua. Juhani Salin puolestaan oli huolissaan valtuuston arvovallasta, koska sen lainvoimaisia päätöksiä en pistetä täytäntöön.

Valtuutettu Harri Rämö (vas., sd) arvosteli valtuuston kokouksessa poikkeuksellisen rajuin sanakääntein päätöksenteon pohjaksi tehtävää valmistelua. Juhani Salin puolestaan oli huolissaan valtuuston arvovallasta, koska sen lainvoimaisia päätöksiä ei pistetä täytäntöön.

Harri Rämön mielestä valtuuston lainvoimaiset päätökset on pistettävä täytäntöön, eikä negaation kautta pidä hakea niihin muutoksia.

Valtuuston arvovalta koetuksella

Kylmäkosken kirjaston kohtalo ei ole valtuuston käsittelyssä ensimmäistä kertaa. Asiassa soutaminen ja huopaaminen näyttävät Akaan päätöksenteon ongelmat räikeimmillään. Jyrkimmin kritiikkiä esitti sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron esittänyt Juhani Salin.

Juhani Salin totesi, että kuntalain 13. pykälän mukaan valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta ja päättää muun muassa toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista. Tähän viitaten hän kritisoi voimakkaasti valtuuston päätöksien toimeenpanon laiminlyöntejä.

– Akaan valtuusto on tehnyt 14.12.2011 yksimielisesti päätöksen ja 19.12.2012 äänestyspäätöksen Kylmäkosken kirjaston siirrosta Kylmäkoski-talolle. Tätä siirtoa ei koskaan toteutettu lainvoimaisista päätöksistä huolimatta. Valtuuston tahtoa ei noudatettu. Valtuusto päätti 28.8.2013 osana talouden tasapainottamisohjelmaa äänestyspäätöksen jälkeen lakkauttaa Kylmäkosken kirjaston.

Muistin virkistämiseksi Juhani Salin luki valtuuston elokuisen päätöksen.

– Kylmäkosken kirjaston lakkautus nykymuodossaan toteutetaan 1.1.2014. Kirjastopalvelujen saatavuus turvataan esimerkiksi kirkonkylän koululla. Kirjastorakennus myydään, Kylmäkoski-taloa ei peruskorjata. Henkilöstöä voidaan hyödyntää Viialan ja Toijalan toimipisteissä muun muassa Viialan toimipisteen aukioloaikaa pidentäen. Samalla varaudutaan 3–5 vuoden kuluessa tapahtuviin eläköitymisiin.

Miten kirjastopalvelut jatkossa järjestetään?

Juhani Salinin mielestä tasapainottamisohjelmaan nojaava kirjaston lakkautuspäätös on ryhdikäs ja tätä tukee vuoden 2014 talousarvio, jossa sivulla 73 lukee, että ”Kylmäkosken kirjaston toiminta päättyy 1.1.2014. Kirjastopalvelut keskitetään Toijalaan ja Viialaan”.

– Mistään en löydä mainintaa, miten kirjastopalvelut Kylmäkoskella aiotaan järjestää. Onhan tässä toki pari viikkoa aikaa toimia, mutta valtuustonkin olisi hyvä tietää, miten toimitaan, jyrisi Salin.

Juhani Salin käytti tiukan puheenvuoronsa ennen valtuuston valtuutettu Harri Rämön tekemään esitystä jatkoajaksi, jonka takana oli myös Salin.

Vasken kanssa sekoiltu

Koko syksyn kulisseissa ja julkisuudessa käyty keskustelu Sisu-projektin ja Valkeakosken Seudun Kehitys Oy:n tulevaisuudesta ihmetytti myös Juhani Salinia. Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari vei keskusteluissa ja osin julkisuudessakin sitkeästi eteenpäin omaa kantaansa, mikä ei kuitenkaan näytä olleen linjassa kaupungin luottamushenkilöiden kanssa.

Akaan valtuusto kyllä päätti 13.11. kokouksessaan Sisu-projektin jatkosta. Samalla valtuusto vähensi Vaske Oy:ltä hankittavia yritysasiamiespalveluja 1.4 henkilötyövuodesta 1:een vuosina 2014–2015.

– Nyt käsiteltävässä talousarviossa Vaskelta ostetaan kaupunginhallituksen esityksestä edelleen 1.4. henkilötyövuotta. Kaupunginhallituksen esitys on tältä osin kaupunginjohtajan toiveiden mukainen, mutta ei valtuuston päätöksen mukainen. Valmistelutoimikunnalle toki asia kerrottiin ja asiasta keskusteltiin sen joulukuun kokouksessa. Tämän Vasken sopimusasian olisi voinut hoitaa toisinkin ja ilman kolmen kuukauden käsittelyä ja veivaamista. Vasken muiden sopimuskuntien Valkeakosken ja Urjalan edustajat ihmettelevät Akaan tapaa hoitaa asioita, sanoi Salin.

Elinkeinotiimi johdon tueksi

Pitkään muun muassa Toijalan ja Akaan kaupunginhallituksien puheenjohtajana aikaisemmin toimineen Juhani Salinin mielestä päätökset Kylmäkosken kirjaston ja Valkeakosken Seudun Kehitys Oy:n tulevaisuudesta ”eivät ole menneet ihan putkeen”.

– Näin ei voi jatkua. Valtuuston päätösten toistuva väheksyminen ja aliarviointi eivät ole hyvää hallintoa. Olisi suotavaa, että valtuuston puheenjohtajisto ottaisi asian keskusteluun ja palauttaisi valtuuston sille kuuluvaan arvoon.

Talousarvion käsittelyn yhteydessä Juhani Salin sai läpi valtuustoponnen, jossa kaupunginhallituksen tueksi Akaaseen perustetaan elinkeinotiimi foorumiksi, jossa pohditaan muun muassa ajankohtaisia elinkeinotoimintaan ja maankäyttöön liittyviä asioita.

– Tiimi raportoi meneillään olevista hankkeista kaupunginhallitukselle esimerkiksi kahden kuukauden välein.

Tiimiä tarvitaan Salinin mukaan siksi, että muun muassa Sisu-projektin yhteydessä on tullut ilmi, että yhteistyö kaupungin ja elinkeinoelämän toimijoiden välillä ei suju parhaalla mahdollisella tavalla.

Valmistelu tulilinjalla

Kaupungin toimielinten päätöksien pohjaksi tapahtuva asioiden valmistelu viranhaltijatyönä oli vahvan kritiikin kohteena koko valtuuston talousarviokokouksen ajan. Jyrkimmin kritiikkiä esitti Harri Rämö käsiteltäessä Tarpiakodin henkilöstömitoitusta ja keskustelussa yllättäen esiin noussutta Aluehallintoviraston tarkastusta.

– Olen virkamies ja luotan työntekijöihin, muihin virkamiehiin ja luottamushenkilöihin. Nyt minun täytyy sanoa, että tämän syksyn aikana luottamukseni on kyllä kärsinyt. Onko tämä tarkoitushakuista, että tämä tehdään hirveän vaikeaksi. Täällä luottamushenkilöiden on luettava asiat tarkasti, tehtävä lisäselvityksiä, koska muuten viedään kuin pässiä narusta. Tällainen kuva minulle on jäänyt tästä syksystä ja tästä en tykkää. Lähden siitä, että luotan. Virkamiesten valmisteluun pitää pystyä luottamaan ja valmistelun pitää olla niin hyvää, ettei täällä valtuustossa enää ongita, kuka on sanonut ja mitä. Mitä Tarpiakodilla on sanottu? Ei tämä tällaista voi olla, mietti Harri Rämö.

Valtuutettu Tuomo Smått kysyi toteutuuko talousarvion ennuste verotulojen kehityksestä 2014, koska kaupungin väkiluku laskee. Talouspäällikkö Mari Puhka-Susi totesi, että tänäkin vuonna meni hyvin ja ensi vuoden toive on maltillinen.

Valtuutettu Tuomo Smått kysyi toteutuuko talousarvion ennuste verotulojen kehityksestä 2014, koska kaupungin väkiluku laskee. Talouspäällikkö Mari Puhka-Susi totesi, että tänäkin vuonna meni hyvin ja ensi vuoden toive on maltillinen.

 

Akaan valtuuston lähes 6 tunnin mittainen talousarviokokous sujui tiukasti puheenjohtaja Saila Kallioisen (sd) ja sihteeri Sisko Tiusasen näpeissa.

Akaan valtuuston lähes 6 tunnin mittainen talousarviokokous sujui tiukasti puheenjohtaja Saila Kallioisen (sd) ja sihteeri Sisko Tiusasen näpeissa.

Kokoomusryhmässä on lievaa ristivetoa Toijalan keskustan kehittämisestä. Silti ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Jaakko Leinonen (istumassa keskellä) halusi kaupungin veropohjan laajentuvan muun muassa uusien yrityksien ja asukkaiden avulla.

Kokoomusryhmässä on lievää ristivetoa Toijalan keskustan kehittämisestä. Silti ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Jaakko Leinonen (istumassa toinen oikealta halusi kaupungin veropohjan laajentuvan muun muassa uusien yrityksien ja asukkaiden avulla.

Akaan valtuusto lyhyesti

Akaan kaupungin hyvinvointikertomus sai keskiviikkona 18. joulukuuta myös valtuuston hyväksynnän. Puheenjohtaja Saila Kalenlioin (sd) totesi kertomuksen antavan aihetta moniin jatkotoimeen erityisesti lastensuojelussa. Kaupungin tilasta saa myös hyvän kuvan, koska kertomuksen Kallioisen mukaan vertailukunnat ovat hyvät: Keuruu, Lempäälä, Sastamala ja Valkeakoski.

Niin ikään hyväksyttiin Etelä-Pirkanmaan kotouttamisohjelma, jonka periaatteiden mukaan alueelle tulevat maahanmuuttajat kotoutetaan. Etelä-Pirkanmaalla on ollut tähän asti vähän maahanmuuttajia. Vuoden 2012 lopussa oli 930 vieraskielistä, joista 767 ulkomaankielistä. Jatkossa tilanteen ennustetaan muuttuvan huomattavastikin.

Kokoomusryhmän valtuustoaloitteen Akaan tunnettuuden lisäämiseksi muun muassa tienviitoin ja mainostauluin katsottiin loppuun käsitellyksi.  Ainakin moottoritien varressa oleva mainostaulu saa uuden paikan ja ulkoasun.

Kukin valtuutettu saa edelleen itse päättää, luopuuko hän kokouspalkkioistaan vai ei. Valtuutettujen Risto Kajannon (ps) ja Henri Palmin (ps) valtuustoaloite johda muihin toimenpiteisiin. Sosialidemokraatit olivat oikein tehneet ryhmäpäätöksen, että kokouspalkkiot kuitataan, koska niillä kustannetaan muun muassa ryhmän näkyvyys turuilla ja toreilla. Samaa linjaa noudattaa myös vihreiden Heli Piirainen, joka tarvitsee ryhmän toimintaan jokaisen sentin.

Missä hoitajat luuraavat?

Kaupungin kiinteistönhoitajien työaika hiertää edelleenkin, vaikka miesten autoihin asennetaan gps-paikantimet liikkumisen seuraamiseksi. Työparista molempien toivottiin osallistuvan koheissa työhön. Myös kohteiden yleisilme ja ulkoalueiden siisteys kuuluvat kiinteistönhoitajille. Valtuutettu Tuomo Smått (kok) totesi hoitajien olevan kaupungin julkisimpia työntekijöitä, joten palaute valtuutetuille on sen mukaista. Yleisesti todettiin kiertävän hoitajajärjestelmän olevan huono.

Kiinteistötoimituksien taksa on 1.1.2014 voimassa koko kaupungin alueella. Valtuusto hyväksyi myös kaupungin tilojen ulkopuolisille vuokrauksen uudet periaatteet.

Ja hyväksytyksi kokouksessa tuli myös vuoden 2013 talousarvion 3. muutos, jonka mukaan tämän vuoden verotuloarvo on 55 500 000 euroa ja muutoksien jälkeen tilikauden tulos on muodostumassa 2 363 700 euroa alijäämäiseksi.

Talousarvio läpi äänestellen

Kaupungin henkilöstön lomautuksista ei luovuta, vaikka valtuutettu Heli Piirainen (vihr) luopumista sitä esitti. Äänestyksessä Piiraista kannatti 3 ja kaupunginhallituksen pohjaesitystä 40.

Valtuutettu Henna Rantanen (sd) sen sijaan sai  Juhani Salinin (sd), Aarne Kiurun (sd), Mika Pajasmaan (kok) ja Harri Rantalan (sd) kannattaman 50 000 euron määrärahan arkkitehtuurikilpailun järjestämiseksi  Toijalan ydinkeskusta-alueelle. Akaan Seutu julkaisee koosteen valtuuston keskustelusta vuoden ensimmäisessä numerossa 2.1. Rantasen taakse asettui valtuutetuista 27, muiden vastustaessa. Akaan Seutu julkaisee keskustelusta koosteen vuoden 2014 ensimmäisessä numerossä 2. tammikuuta.

Valtuutettu Heli Piiraisen ehdotusta, että lastensuojeluun lisättäisiin vielä yksi työntekijä, mutta tätä esitystä ei kukaan kannattanut.

Valtuutettu Mari Peräkivi (kesk) esitti Heli Piiraisen ja Risto Kajannon kannattama, että Aseman koulu lakkautettaisiin vasta kun se on myyty, mutta äänestyksessä pohjaesitys voitti äänin 30-13.

Kylmäkosken kirjasto lakkautetaan Harri Rämön esityksestä 1.5.2014 mennessä äänin 29-13.

Yhdistyksien avustuksista pois 25 prosenttia

Akaa leikkaa yhdistyksien avustuspotista ensi vuonna 25 prosenttia. Valtuutettu Jouni Salonen (sd) esitti Saija Roinisen (sd) ja Susanna Saksbergin (kok) kannattamana, että leikkaus olisi ollut vain alkuperäiset 10 prosenttia, mutta hävisi äänin 24-18.

Nahkialanvuoren liikunta-alue ei saa 50 000 euron määrärahaa. Poistoa esitti valtuutettu Harri Rämön (sd) ja Aarne Kiurun (sd), Jouni Salosen (sd) , Juhani Salinin ja Risto Kajannon kannattamana ja voitti 32-10.

Kokouksen lopussa valtuutettu Aarne Kiuru jätti valtuustoaloitteen Akaan kaupunkiorganisaation prosessien kuvaamiseksi ja kehittämiseksi. Tavoitteena kuvaamisessa on muun muassa monimutkaisten työvaiheiden poistaminen.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?