Uusi toimitila antaa HS-vedelle näkyvyyttä Akaassa

Mika Peltola ja Simo Lehmus Rakennusliike Urhosta ovat saaneet tulevan toimitilan seinät villoitettua. Rakennukseen tulee asiakaspalvelutilat, arkisto, valvomo ja HS-Veden työntekijöiden sosiaalitilat.

Mika Peltola (vas.) ja Simo Lehmus Rakennusliike Urhosta ovat saaneet tulevan toimitilan seinät villoitettua. Rakennukseen tulee asiakaspalvelutilat, arkisto, valvomo ja HS-Veden työntekijöiden sosiaalitilat.

Akaan vesihuollosta nykyisin vastaava HS-Vesi muuttaa ensi huhtikuussa uusiin tiloihin Puhdistamontiellä Toijalassa. Rakennuksen harjannostajaisia vietettiin viime perjantaina, ja töiden etenemisestä iloittiin joukolla.

– Uusi toimitila on tärkeä, koska nyt HS-veden henkilöstö pääsee täällä samalle alueelle. Saamme kehitettyä asiakaspalvelua, koska asiakaspalveluinsinöörille tulee oma paikka. Pääsemme myös kaikki käyttämään HS-Veden tietoverkkoa. Työviihtyvyyskin on tärkeä, jotta työt onnistuisivat, ja vanhaa taloa ei kannattanut enää saneerata, kertoi HS-Veden hallituksen puheenjohtaja Aarne Kauranen.

175 neliön suuruinen rakennus tulee maksamaan noin puoli miljoonaa euroa. Työt alkoivat elokuussa, ja valmista on maaliskuussa.

– Täytyy ihmetellä, miten nopeasti nämä valmistuvat. Ei tässä varmasti ole turhaa lorvittu, Kauranen totesi.

Toimitilan rakentaa akaalainen Rakennusliike Urho, jonka toimitusjohtaja Heikki Rissanen toivoi alueen muiltakin yrityksiltä talkoohenkeä ja investointeja Akaaseen. Erityiskiitokset hän osoitti Akaan kaupungille.

– Yhteistyö on ollut helppoa ja toimivaa. Meillä on kokemusta suuremmistakin kaupungeista, ja siellä törmää paljon helpommin byrokratiaan.

Rakennusliike Urhon myyntipäällikkö Eero Eskola vakuutti, että työ etenevät aikataulun mukaan ja lopputulos on laadukas.

Rakennusliike Urhon myyntipäällikkö Eero Eskola vakuutti, että työ etenevät aikataulun mukaan ja lopputulos on laadukas.

81HS-veden harjakaiset6

Uudet toimitilat valmistuvat Toijalan Puhdistamontielle ensi kevääksi.

 HS-Veden hallituksen puheenjohtaja Aarne Kauranen kertoi akaalaisten palvelun paranevan, kun uusi toimitila valmistuu ensi keväänä.

HS-Veden hallituksen puheenjohtaja Aarne Kauranen kertoi akaalaisten palvelun paranevan, kun uusi toimitila valmistuu ensi keväänä.

Heikki Rissanen (vas.), arkkitehti Kimmo Linnovaara ja HS-Veden toimitusjohtaja Timo Heinonen puhuivat toimitilan harjannostajaisissa sekä meneillään olevasta hankkeesta että rakentamistilanteesta Akaassa yleisemmin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?