Bjarne Illmanille kieli on rikkautta ei pakkopullaa

Bjarne Illman on Akaan harvoja ruotsinkielisiä. Illmanin mukaan tavallinen harhakäsitys on, että ruotsia puhuva on muuttanut Ruotsista.

Tänään vietettävä ruotsalaisuuden päivä juhlistaa suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa. Akaan harvoihin ruotsinkielisiin kuuluva Bjarne Illman, 53, suhtautuu juhlapäivään hyvin maltillisesti. Muutenkaan hän ei halua tehdä kielikysymyksestä numeroa.

– Kieli ei ole koskaan ollut minulle kuin työkalu kanssakäymisessä ihmisten kanssa.

Illmanin lapsuudenkodissa Helsingin Töölössä puhuttiin vain ruotsia, vaikka alue oli suomenkielistä. Illman ei itse asiassa tiedä, mistä hänen sukunsa ruotsinkielisyys juontaa juurensa.

– Tyypillinen kysymys on, että koska olet muuttanut Ruotsista. Mutta vaikka mentäisiin kummankin vanhemman suvuissa taaksepäin, pysytään Suomen rajojen sisäpuolella. Voisi olla ihan mielenkiintoista tutkia, miksi meidän sukumme äidinkieli on ruotsi, Illman pohtii.

Illman on käynyt kaikki koulunsa ruotsiksi. Opettajaksi hän on valmistunut Åbo Akademin opettajankoulutuksesta Vaasasta. Valmistumisensa jälkeen hän opetti kahdeksan vuotta ruotsin kielellä Helsingissä, kunnes tuli Urjalan kautta opettajaksi Kylmäkoskelle 90-luvun puolivälissä.

– Ennen kuin tulimme Kylmäkoskelle, katsoin karttaa ja totesin, että lähimmät ruotsinkieliset koulut olivat Tampereella ja Hyvinkäällä. Ajattelin, että voin yhtä tehdä tätä työtä suomeksi, koska hallitsen molemmat kielet.

Voidakseen opettaa suomenkielisessä koulussa oli Illmanin sitä ennen suoritettava opetuskoe suomen kielellä.

– Arvovaltainen raati oli seuraamassa, kun opetin suomeksi äidinkieltä helsinkiläisille kuudesluokkalaisille. Raati totesi, että kielessä ei ole ongelmaa ja sain todistuksen, joka pätevöitti opettamaan kummallakin kielellä, nykyisin Kylmäkosken Aseman koulun johtajaopettajana toimiva Illman kertoo.

Illman on ollut myös käynnistämässä ruotsinkielistä peruskouluopetusta Hämeenlinnassa. Sitä ennen kaupungissa oli ruotsinkielinen päiväkoti, mutta ei koulua.

Kieliä pitäisi koulussa lisätä ei poistaa

Suomen kielen Illman oppi jo lapsena.

– Vaikka kotona puhuttiin ruotsia, kaverit pihalla puhuivat suomea. Minulle oli ihan selvää, että kun astuin kotoa tai koulusta ulos, muu maailma oli suomenkielistä. Osa harrastuksista oli suomen-, osa ruotsinkielisiä.

Vasta Vaasassa opiskellessaan Illman löysi maailman, jossa kaupassa saattoi asioida ruotsin kielellä ja jossa asui ihmisiä, jotka eivät puhuneet lainkaan suomea.

– Oli ahaa-elämys huomata, että nimenomaan Pohjanmaalta löytyy hyvinkin ruotsinkielisiä alueita, joilla suomi on melkeinpä vieras kieli.

Illmania ihmetyttää intohimoinen suhtautuminen ruotsin kieleen.

– Sehän on rikkautta, mitä enemmän kieliä osaa. Jos itse osaisin viittä kieltä, olisin vielä tyytyväisempi. En näe sitä huonona asiana millään lailla. Koulussa en luopuisi mistään kielestä. Päinvastoin niitä tarvitaan lisää etenkin, koska suomi ja ruotsi ovat pieniä kieliä suuressa maailmassa.

Halutaanko kielestä tehdä ongelma?

Illmanille kieli ei ole myöskään poliittinen kysymys.

– En oikein ymmärrä kielipuoluetta, minusta politiikkaa on eri asia. Toki on kielipolitiikkaa, mutta sitä löytyy kaikilta puolueilta. Halutaanko tästä tehdä ongelma? Minusta se ei ole sellainen.

Illman ei tunnista itseään myöskään väittämästä, että ruotsinkieliset olisivat parempiosasia. Illmanin äiti on tehnyt töitä toimistossa ja edesmennyt isä oli viimeksi antenniasentaja.

– Saman tilin saan kuin suomenkielisetkin, jotka tekevät sama työtä. Toki tiedän, että ruotsinkielisistä suvuista löytyy perittyä omaisuutta, mikä herättää katkeruutta. Minusta sekin liittyy enemmän historiaan kuin kieleen. Meitäkin on paljon, joilla ei ole perittyä omaisuutta takanamme.

Yhden erottavan tekijän Illman ruotsinkielisestä taustastaan löytää. Lapsena hän on oppinut eri lorut ja laulut kuin suomenkieliset ikätoverinsa.

Nuorena Illman pelasi käsipalloa Helsingin Spartassa ja Grankulla IFK:ssa sekä nuorten maajoukkueessa. Nykyisin hän toimii käsipallotuomarina ja kouluttaa tuomareita ja istuu tuomariyhdistyksen hallituksessa. Käsipalloakaan Illman ei halua omia ruotsinkielisten harrastukseksi.

– On totta että käsipalloa pelataan pääosin rannikkoseudulla, mutta siihen liitetystä ruotsin kielen leimasta halutaan päästä eroon.

Omassa perheessään Illman on onnistunut siirtämään ruotsin kielen parhaiten esikoiselleen.

– Täällä syntyneen nuorimmaisen kanssa se ei enää onnistunutkaan niin helposti, koska olin ruotsin kielen kanssa niin yksin. Kieltä pitäisi käyttää johdonmukaisesti. Suurin haaste siinä on silloin, kun lapsi ei välttämättä ymmärrä ja asiaa pitäisi selittää toisin sanoin. Silloin kieli helposti vaihtuu siihen, jota kumpikin puhuu ja ymmärtää.

Asiasta riippuen Bjarne Illman ajattelee suomeksi tai ruotsiksi. Kouluun ja opetukseen liittyvissä asioissa hän arvelee tuntevansa sanat paremmin suomeksi.

– Vasta Kylmäkoskella törmäsin sellaiseen sanaan kuin lukusuora. Mietin, että mitä helkkaria tal-linje on suomeksi. Sitä oli kysyttävä kollegalta. Enemmän nämä tilanteet liittyvät erikoissanastoon, ei arkeen.

Omasta kulttuuriperinteestään Illman on tuonut Kylmäkoskelle Lucian, jota esitettiin myös Illmanin käymässä poikakoulussa. Tosin Luciankin hän liittää mieluummin valoon kuin kieleen. Suomen- ja ruotsinkielisten kulttuurien hän näkee pikemminkin täydentävän kuin kilpailevan keskenään.

– En minäkään väitä, että Kalevala ei ole mitään, koska minä olen ruotsinkielinen. Ei se niin mene. Emme me voi sulkea pois ruotsinkielistä osaa Suomen historiasta, vaikka jotkut ehkä haluaisivatkin.