Näkymän uusi kuraattori Mika Karhu toisi taiteen museoista ihmisten arkeen

Mika Karhu on Näkymän uusi kuraattori. Sofia Welling jatkaa tuottajana.

Mika Karhu on Näkymän uusi kuraattori. Sofia Welling jatkaa tuottajana.

Näkymä 2014 kuraattoriksi on kutsuttu kuvataiteilija, tutkija, taiteen tohtori Mika Karhu. Karhu ottaa voimakkaasti kantaa oman kenttänsä taideinvestointeihin ja toisi taiteen mieluiten museoista ihmisten arjen ympäristöön. Vuoden 2009 Ars Fennica -ehdokkaan mielestä taidepalkinnoilla vahvistetaan kulttuurikonservatismia, jossa taide on yläluokan erottautumisen tarpeiden väline. Taide ei saisi kritisoida yhteiskuntaa tai muistuttaa jatkuvasta kasvavasta eriarvoisuudesta, köyhyydestä tai kärsimyksestä.

Hyvinkääläinen Karhu edustaa Näkymälle olennaisia prosesseja; vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Kuratointi on tullut Karhulle tutuksi sekä Suomessa että Saksassa.

Mika Karhulla on uransa aikana ollut lukuisia näyttelyitä ja yhteisnäyttelyitä Suomessa ja maailmalla. Hänen teoksiaan on useissa Suomen keskeisissä museokokoelmissa. Viimeisimpiä yhteisnäyttelyitä ovat muun muassa Drawing in the Flesh Vantaan taidemuseossa (2013), Social Box Galerie Toolboxissa Berliinissä (2012) ja Nykytaiteen museo Kiasmassa Ars Fennica -näyttely (2009).

Ensi vuoden Näkymän kuratoinnin Mika Karhu ottaa mielenkiinnolla vastaan.

– Näkymä keskittyy tarkastelemaan ihmisen ymmärtämistä näkemisen metaforan kautta. Mitä näemme ja mitä ymmärrämme? Millaisia sokeita pisteitä on kulttuurisamme, paikallisessa ympäristössämme, jotka ovat ikään kuin edessä, nähtävillä, mutta olemme sokeita havaitsemaan ja ymmärtämään niitä. Kuinka paljon kiellämme asioita yksityisesti ja kollektiivisesti, koska myöntäminen ja ymmärtäminen pelottaa ja aiheuttaa turvattomuuden tunnetta. Millaisia koomisia sävyjä tämä saa aikaan? Näihin kysymyksiin Näkymä 2014 ottaa kantaa, kertoo Karhu suunnitelmistaan.

Karhun mukaan yhteistyötä tullaan tekemään monien eri ammattilaisten kanssa, muun muassa kuvataiteilija Markku Hakuri on Näkymässä mukana ensi vuonna. Paikalliset taiteilijat ovat edelleen myös osa Näkymää.

Ympäristötaidenäyttely ja -tapahtuma Näkymä järjestetään Akaassa ensi kesänä 12. kerran. Näkymän järjestää yhteistyössä Akaan kaupunki ja TaideAkaa ry. Kuraattorin kanssa tapahtuman toteuttamisesta vastaa edelleen kulttuurituottaja AMK Sofia Welling.

 

78NäkymäWellingjaKarhu 78NäkymäWellingjaKarhu3
Mika Karhu on Näkymän uusi kuraattori. Sofia Welling jatkaa tuottajana.

Mika Karhu on Näkymän uusi kuraattori. Sofia Welling jatkaa tuottajana.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?