LC Toijala lahjoitti havuja haudoille

Pentti Kullaa kehaisi ilman olleen sunnuntaina erityisen hieno talkootyöhön.

Pentti Kulla kehaisi ilman olleen sunnuntaina erityisen hieno talkootyöhön.

Lions Club Toijala järjesti sunnuntaina perinteisen hakojen tekemisen eli kuusenhavujen keräämisen ja toimittamisen Toijalan hautausmaalle. Aktiviteettitoimikunnan puheenjohtaja Pentti Kulla kertoo, että havuja vietiin sekä ylä- että alaportille.

Kyseessä on noin kahdenkymmenen vuoden perinne. Havuja on viety yleensä pari viikkoa ennen pyhäinpäivää, jotta halukkaat voivat viedä niitä haudoille.

– Kaikilla ei ole mahdollisuutta saada havuja ja viedä niitä haudoille matkan päästä. Leijonien toimintakulttuuriin kuuluu tällainen auttamistyö. Toimittamamme havut ovat tarpeen esimerkiksi vanhuksille, joiden liikkumismahdollisuudet ovat rajalliset, Kulla selvittää.

Hakoja saatiin tänä vuonna tehtyä kylmäkoskelaisen Iso-Mikkolan tilan puunhakkuista yli jääneistä kuusenoksista. Tilan isäntä Markku Tiura on hänkin LC Toijalan jäsen ja oli pilkkonut oksat valmiiksi helposti työstettäviksi.

Sopiva hakojen koko on löytynyt kokemuksen kautta. Leijonat muistelevat, että takavuosina ne jätettiin liian isoiksi, jolloin osa havuista jäi toimittamatta haudoille saakka. Haudalle sopivia ovat noin 30–40 sentin mittaiset havut.

Lions Club Toijalassa on kolmisenkymmentä jäsentä. Talkoissa oli tällä kertaa mukana kahdeksan miestä, mitä Kulla pitää ihan hyvänä saavutuksena etenkin, kun metsästyskaudella osa jäsenistä suuntaa jahtiin.

Hakoja vietiin hautuumaalle kahden peräkärryllisen verran. Menekki perustuu arvioon tarvittavasta havujen määrästä, joten niitä haluavien ei kannata vitkutella, jotta varmasti saa haudalle tarvitsemansa määrän havuja.

hakojen teko 1

Hakoja tehtiin kaksi peräkärryllistä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?