Aki Viitasaari: palveluverkko katsottava uuden kunnan näkökulmasta jo nyt

Akaa ja Valkeakoski tekevät kuntaliitosselvityksen

Akaan kaupunki aloittaa kuntaliitosselvityksen tekemisen Valkeakosken kaupungin kanssa. Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari tekee näillä näkymin asiasta esityksen 5. marraskuuta kokoontuvalle Akaan kaupunginhallitukselle. Valtuustoon asia etenee seuraavalla viikolla. Perustana esitykselle on heinäkuussa voimaan tullut kuntarakennelaki ja 25. syyskuuta pidetty Akaan valtuustoseminaari.

– Kaikkihan eivät seminaareissa kantojaan ilmaise. Vahvasti kuitenkin esitettiin, että aloite pitää ottaa omiin käsiin tavoitteena liitos Valkeakosken kanssa. Ilmoitin, että jos näkemys on tällainen, tulen esittämään asian kaupunginhallitukselle. Vastakkaisia näkemyksiä ei juuri esitetty, kertoo Viitasaari.

Valkeakoski ei Akaan esitystä vastusta, se selvisi molempien kaupunkien hallituksien tapaamisessa lokakuussa.

Kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren mielestä johtajan henkilökohtaiset tunteet pitää jättää liitosselvitystä tehtäessä taka-alalle.

Kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren mielestä johtajan henkilökohtaiset tunteet pitää jättää liitosselvitystä tehtäessä taka-alalle.

Luottamushenkilöt johtavat

Ennen valtuustoseminaaria ei Akaan luottamushenkilöillä ollut Viitasaaren näkemyksen mukaan selkeää kantaa liitosselvityksestä. Ilmapiiri oli pidemminkin sellainen, että akaalaiset ovat liitoksia tehneet jo tarpeeksi.

– Itse olen edelleenkin sitä mieltä, että näissä asioissa luottamushenkilöpäättäjät tekevät aloitteita. Virkamiesjohtajan ei pidä ottaa minkäänlaista roolia.

Kaupunginjohtaja Viitasaari sanoo olleensa valmis siihenkin, että Akaan vastauksena ministeriölle olisi ollut, että liitosselvitystä ei katsota täällä tarpeelliseksi, vaikka laki sanoo toisin.

– Olen kunnallistieteen laitoksen kasvatti ja siinä käsityksessä, että kunnallisella itsehallinnolla on perustuslain suoja, ja näin valtio ei ole kuntia ylempi taho.

Selvityshalu yllätti

Luottamushenkilöiden aktiivisuus yllätti Aki Viitasaaren, koska hän lähti siitä, että elokuussa hyväksytty talouden tasapainottamisohjelma on voimakas viesti Akaan halusta pysyä itsenäisenä.

– Itse olen pyrkinyt johtamaan Akaata niin, että kuntaliitoksia ei tarvita. Talouden tasapainottamisohjelman hyväksymisestä jäi ainakin itselle sellainen kuva, että Akaan päättäjät haluavat pitää homman käsissään ja Akaa ei liitoksia tarvitse.

– Ja onhan se myös aivan selvää, että edellisten liitosten kivut ovat vielä olemassa. Akaa ei ole valmis.

Selvitys tehdään tosissaan

Akaan viime kesäkuussa hyväksytyn strategian mukaan kaupunki ei pyri aktiivisesti kuntaliitoksiin naapureidensa kanssa. Heinäkuussa voimaan astunut kuntarakennelaki velvoittaa kuitenkin alle 20 000 asukkaan kunnat liitosselvityksiin. Ilmoitus suunnasta on tehtävä valtiovarainministeriölle marraskuun loppuun mennessä.

– Laki ei velvoita liitosta tekemään, ainoastaan liitosselvitys pitää tehdä. Kuntaliiton yleiskirjeessä jopa sanotaan, että marraskuun loppuun mennessä annettava vastaus ei sido kuntia. Kantoja voidaan muuttaa tämän jälkeenkin. Itse suhtaudun asiaan niin, että jos selvitys tehdään, se tehdään tosissaan. Turhia selvityksiä ei kukaan kaipaa, sanoo Viitasaari.

Vaikka Aki Viitasaaren työskentelyn tavoitteena 5. marraskuuta eteenpäin onkin kuntaliitos, asian ratkaisevat aikanaan molempien kuntien valtuustot.

– Selvityksen lopputulos on yleensä se, että liitos kannattaa tehdä. Mutta päättäjät ratkaisevat varsinaisen liitoksen. Itse näkisin vielä niin, että meilläkin tässä olisi hyvä olla vetäjänä ulkopuolinen taho, näinhän toimittiin Kylmäkosken kanssa.

Akaasta syrjäkylä?

Akaa ja Valkeakoski eivät ole tasavertaiset kumppanit. Valkeakoski on voimakas teollisuuskaupunki tiiviine keskustoineen, vaikka Sääksmäki onkin jo maaseutua.  Akaa taas on kolmen kunnan liitos, jolla on keskustat Toijalassa ja Viialassa Kylmäkosken ollessa selkeää maaseutua.  Nyt kaupunkien välissä lainehtii Vanajavesi. Jääkö Akaa syrjäkyläksi yhdistyessä?

– Tämä on kieltämättä melkoinen haaste. Jos asiaa katsotaan nykyisen Akaan näkökulmasta, niin kuin minun täytyy tehdä, niin kyllähän tähän riskejä liittyy. Tämä on ehkä vakavin asia, joka tässä selvityksessä on mietittävä – ja tarkasti.

Kuntaliitos edellyttää myös luottamuksen syntymistä Akaan ja Valkeakosken päättäjien välille.

– Se on ehdoton edellytys jo ihan uuden kaupunginkin takia.

– Itse ajattelen niin, että jos minulle annetaan suunta, tulen viemään asian liitokseen asti ellei uusia ohjeita anneta, sanoo Viitasaari.

Kaupunginjohtaja Viitasaari visioi, että Akaasta ja Valkeakoskesta muodostuisi keskikokoinen kaupunki Tampereen ja Hämeenlinnan välille.

– Varmasti kaupungin luonne muuttuu. Ei tässä ole esimerkiksi sellaista asetelmaa niin kuin kaupunkiseuduilla, jotka ovat käytännössä samaa taajamaa. Tämä on siinäkin mielessä erityyppinen.  Johan Akaa on erilainen kunta, vaikka meillä etäisyydet lyhyempiä ovatkin. Monenlaista mietittävää on paljon.

Tehdäänkö Toijalaan uutta terveysasemaa?

Vuonna 2004 selvitettiin edellisen kerran kuntaliitosta Vanajan yli Toijalan, Valkeakosken ja Viialan kesken. Tuolloin liitos kariutui luottamuspulaan ja eripuraan Valkeakosken Energian voittojen käytöstä.

Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari lähtee työssään siitä, että jos liitosselvityksen tekeminen päätetään tehdä, yhteistyö Akaan ja Valkeakosken kesken alkaa heti, ja esimerkiksi Toijalan terveysaseman laajentaminen sekä palveluverkkotyöryhmän työskentely on otettava uuteen tarkasteluun.

– Yhtä kuntaa on pelattava heti, vaikka liitos tulisikin kahden vuoden päästä. Ja silloin meidän on mietittävä ihan uudelleen esimerkiksi se, onko Toijalan terveysasemaa mitään järkeä laajentaa. Palveluverkko on katsottava uuden kunnan näkökulmasta jo nyt.

– Myös meidän palveluverkkotyöryhmä menettää merkityksensä. Rajua ajattelua, mutta jos liitosta reilusti aletaan tehdä, näin pitäisi menetellä, sanoo Viitasaari.

Aki Viitasaari odottaisi myös, mitä velvoitteita valmisteluussa oleva laki sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta tuo tullessaan.

– Puhutaan kuitenkin yli 60 prosentista kuntien toiminnoista. Sote-laki tarvitaan ennen kuin kunnissa voidaan liitosselvityksiä tehdä. Ja sote-kuviossa on hallituksella todella suuret vaikeudet, joten saa nähdä.

Kommentit (2)

  1. HeliP

    Onpas ”hauska” lukea päivän lehdestä kaupunginjohtajan ajatuksia palveluverkkotyöryhmän työn tarpeellisuudesta, etenkin kun työ ei ole valmis & kaupunginjohtajalla ei selkeästikään ole tietoa siitä, että työryhmä ON huomioinut mahdolliset kuntaliitokset- suuntaan tai toiseen-työssään. Myös Valkeakoskella palveluverkkoselvitystyö meneillään, samoin maakuntatasolla.

    Odotetaan siis, että työryhmä saa työnsä päätökseen ensi viikolla.

  2. Timo Vepsäläinen

    Luulis kyllä olevan hyvä pohjapaperi kuntaliitosneuvotteluille tuo Akaan palvelutarve. Se on tervettä, kun itse ollaan järkeistämässä toimintoja, eikä jätetä asioita suuren ja pahan kuntaliitoksen syyksi. Enemmön kuin tervettä on määritellä taso jolta neuvotteluihin lähdetä tai taas tulee niitä urheilukenttäsammakoita. Mahdollisen liitoksen jälkeenkin kuntataloudessa on suuria paineita, ei uudenkaan kunnan maksettavaksi kannata ladata järjettömiä toiveita.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?