Luonto-liitto tukee Sini Saarelaa ja muita Venäjällä vangittuja

Luonto-Liitto tukee Venäjällä arktista öljynporausta vastustaneita Greenpeacen aktivisteja. Pidätettyjen joukossa on myös Luonto-Liitossa toiminut  Sini Saarela

Luonto-Liitto pitää venäläisten viranomaisten toimintaa väkivallattomassa mielenosoituksessa liioiteltuna ja vangituille aktivisteille luettuja merirosvoussyytteitä kohtuuttomina.

– Vaadimme vangittujen aktivistien välitöntä vapauttamista. Huomion kiinnittäminen arktisen öljynporauksen hallitsemattomiin ympäristöriskeihin ja kiihtyvän ilmastonmuutoksen torjuntaan ei ole rikos. Syytteet merirosvoudesta ovat törkeitä, sanoo Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Sami Säynevirta.

Luonto-Liitto vaatii, että Suomen valtio tekee kaiken voitavansa pidätettyjen oikeudenmukaisen kohtelun takaamiseksi ja mahdollisimman pikaiseksi vapauttamiseksi. Suomella on yhtenä maailman pohjoisimmista maista myös suuri vastuu arktisen ympäristön suojelussa. Ilmastonmuutos on lähitulevaisuuden suurimpia globaaleja uhkia. Päästöt lisääntyvät maailmanlaajuisesti hälyttävää vauhtia.

– Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää sitä, ettei kaikkia tunnettuja öljyvaroja oteta käyttöön. Arktisissa olosuhteissa suurten öljyonnettomuuksien riski on kestämättömän suuri ja torjuntatyö käytännössä mahdotonta. Näistä syistä Suomen on edistettävä kansainvälisillä foorumeilla arktisen öljynporauksen kieltämistä, sanoo Luonto-Liiton puheenjohtaja Pia Pässilä.

Luonto-Liitto osallistuu lauantaina 5.10. Greenpeacen järjestämään aktivistien vapauttamista vaativaan mielenosoitukseen Helsingissä.

Vangittu  Sini Saarela on toiminut vapaaehtoisena Luonto-Liiton metsäryhmässä ja työskennellyt Luonto-Liiton piirivastaavana.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?