Keskustelu puuttuu

Tosiasiallinen yhteiskunnallinen keskustelu on suvannossa, ellei peräti halvaantunut. Puhujia on, niin kuin esimerkiksi OKO:n pääjohtaja Reijo Karhinen viime viikonvaihteessa Helsingin Sanomissa, mutta keskustelua ei näytä syntyvän.  Kuunteleeko edes kukaan? Äärimmäistä liberalismia puolustavat odottavat katveessa hetkeä, jolloin voivat irrottaa hyvinvointivaltion hengityskoneesta.

Tässä vaiheessa huomaa joku väittää, että ovathan tiedotusvälineet täynnä erilaisia keskusteluohjelmia. Niin ovat, mutta mikä on niiden keskustelun taso. Yksi kysyy ja toinen vastaa. Kysyjä on tyytyväinen kuulemaansa, vaikka ei vastausta saakaan. Leif Salmén teki aikanaan kaiken toisin, mutta ei sellaista kukaan tänään hyväksyisi.

On paljon helpompi paeta television erilaisiin tanssi- tai laulukilpailujen viihteeseen tai muiden ostettujen formaattien syövereihin, koska sieltä ei tule arjen asiat vastaan. Ei tarvitse miettiä, mitä huomenna tapahtuu. Ja toisaalta, kuluuhan se aina näinkin. Oliko se nyt Goebbels, joka huusi raunioituneen Berliinin lapsille: nauttikaa lapset sodasta, sillä rauha tulee olemaan hirveä asia.

Mitä odotetaan? Puolueet Suomen Keskustaa lukuun ottamatta ovat kanveesissa, mutta eipä näy irtiottoja. Taloushäntä taluttaa niin voimallaisesti hallituskoiraa, että kukaan ei uskalla sanoa mistään mitään. Kenen pelätään suuttuvan? Korkojenko? Demarit pettivät viimeisenkin vaalilupauksensa antamalla periksi kuntien pakkoliitosasiassa, joten keskuskaupunkien liepeillä kytee kapina. Tästäkään vain ei puhuta, mutta menkääpäs kysymään asiaa pirkkalalaisilta.

Akaan valtuusto päätti edellisessä valtuustossa säästää neljä miljoonaa euroa. Toijalasta viedään kokouspullat ja Kylmäkoskelta kaikki. Kaikki. Luulisi tästä nyt jonkinlaisen keskustelun syntyvän, mutta ei. Ei vaikka seuraava valtuusto päätti rakentaa oligarkille kolmen miljoonan teollisuushallin. Näillä kahdella miljoonapotilla ei ole mitään tekemistä keskenään, mutta eihän kansa tätä ymmärrä. Kyse onkin kokonaan muusta kuin miltä näyttää.

Kalvolan kunta teki mahdottomasti mahdollisen ja korjasi suuren koulukiinteistön Iittalassa. Koulun yhteyteen rakennettiin vielä komea liikuntahalli, jossa voi pelata SM-tason otteluja lajissa jos toisessa. Kalvolan kuntaa ei enää ole. Se liittyi velkoineen osaksi Hämeenlinnaa.

Myös Akaan investointiohjelma on merkittävä, vaikka sitä tarkasteltaisiin kuinka kriittisesti. Listan kärkeen nousee Keskustan koulu. Teollisuushallikin rakennetaan ja muuta tuiki tärkeää sinne tänne laajaa kaupunkia. Jossakin vaiheessa kalliiksi uumoiltu  Yritys-Konhokin on polkaistava käyntiin ja sitä tekemään ajetaankin sujuvasti Jaakko Leinosta SISU-projektia jatkamaan. Sekin kannattaa muistaa, että tämä projekti ei ole Akaan oma, vaan kytketty Valkeakosken Jutikkalaan. Tästä taas saadaan aihio moneen – ja sinänsä ihan sujuvasti.

Tapahtuvat tosiasiat esitellään kuin huomaamatta, joskus vieläpä tutkimustuloksin. Näinhän teki viime keväänä Pirkanmaan liitto, joka maakuntakaavoituskierroksellaan kävi kertomassa Toijalassa, että alueen näivettyminen on alkanut jo 1970-luvulla.

Kommentit (3)

  1. HeliP

    Keskustelua Juha kaivataan toki, mutta ensin täytyy tietää mistä keskusteltaisiin. Tiedottamisen ontuessa keskustelu käydään huhupuheiden varassa. Viime viikolla jopa Valkeakosken Sanomat sortui uutisoimaan huhupuheiden varassa. Huhupuhekeskusteluita voi seurata mm. Akaalaiset-ryhmässä facebookissa.
    Tuon tasoista keskustelua tuskin peräänkuulutit?

  2. Timo Vepsäläinen

    Juu, kyl määkin yritin tulla aloituksella mukaan keskusteluun. Ei ilmeisesti sopinut kylän johtaville politikoille, kun Akaan Seutu ei kiinnostunut 🙂
    Sitä aina välillä erehtyy kuvitteleen ittestänsä liikaa, mutta onneksi on tämä paikallislehti ja se osaa todella pitää esillä tärkeitä asioita, ihan aikuisen oikeesti tärkeitä 🙂

  3. Timo Rajala

    Keskustelu ei ole itseisarvo sinällään.

    Kaupungin asioista puhuttaessa olennaista olisi, että olisi ajoissa OIKEAA TIETOA saatavissa. Ja se oikea näkyisi myös otsikoissa: sitä ja tätä suunnitellaan tai esitetään. Ei varmana tietona asioita, jotka sitä eivät ole. Rivienvälikulemiset eivät edusta analyyttista ammatillisuutta, vaan ovat ennustajaeukkosten aanailua.

    Kuuntelen toisinaan Kansan Radiota. Yksi sun toinen yksittäinen kansalainen valittaa milloin mistäkin. Joskus joku piristää muistuttamalla, miten hyvin asiat ovat. Sitä ne kyllä Suomessa ovatkin. Se ei estä pyrkimystä parempaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?