Upseerien toimintapäivä Akaassa

Toijalan Seudun Reserviupseerikerho järjesti toimintapäivän herrasmiesmäisesti kilpaillen 30.8. Reserviupseeriliiton toimintapäivä toteutettiin kerhon perinteisenä Herrasmieskilpailuna, joka käytiin reserviläisjärjestöjen omistamalla Saajanmajalla ja sen ympäristössä Kylmäkoskella. Tapahtumaan osallistui yli 30 henkilöä – nuorimman ollessa 22-vuotias.

Toimintapäivään oli kutsuttu kerhon jäsenten lisäksi edustukset upseeripiiristä, Toijalan Seudun Maanpuolustusnaisista, Urjalan Reserviupseereista ja Toijalan Seudun Reserviläisistä. Kutsua olikin hienosti noudatettu.

Linja-autokuljetuksen saavuttua paikalle suoritettiin lipunnosto, jonka hoitivat Jarkko Yrjölä ja Petri Airaksinen.  Puheenjohtaja Matti Koppanen toivotti osallistujat tervetulleiksi. Kilpailun järjestäjinä toimivat edellisen kilpailun voittajat Petteri Jyrämö, TimoPekka Koivuniemi ja Tomas Ström.

Kilpailupuhuttelun jälkeen päästiin itse asiaan. Järjestäjät olivat valinneet herramieskilpailuun kaksimiehiset joukkueet. Kilpailun seitsemän rastin aiheet oli valittu reserviläistoimintaa tukevista aihealueista pois lukien sovellettu tikanheitto, joka kuitenkin edellytti saumatonta parityöskentelyä. Rastien aiheina olivat sotilaan käsimerkit, ensiapu, lentokaluston tunnistaminen, etäisyyden arviointia ja ammunta. Kilpailun aikana vastattiin kysymyksiin kilpailun henkeen sopivista aihealueista; pukukoodeista Hotelli Tornin huipulla sijaitsevan baarin nimeen, unohtamatta paikallistuntemusta ja sotahistoriaa.

Vaikka kilpailu olikin kyseessä, käytiin se leppoisassa hengessä, jollainen myös säätila oli elokuisena perjantai-iltana. Kilpailun jälkeen oli mahdollisuus saunoa ja nauttia lohisoppaa asiaankuuluvine juomineen. Maittavat jälkiruokakahvit omenapiirakoineen tarjosivat Maanpuolustusnaisten aktiivit Eila Arvonen ja Hilkka Rekola. Ruokailun lomassa meitä viihdytti hanurimusiikin taitaja lukiolainen Juho Sten Viialasta.

Lopulta päästiin julkaisemaan kilpailun tulokset. Isännät olivat melko tylyjä vierailijoita kohtaan ja nappasivat kaikki palkintosijat. Voittajapariin kuuluivat vanha konkari Sami Rantala ja nuoremman jäsenistön edustaja Eero Lauhkonen, joka on kerhon jäsen jo kolmannessa polvessa. Toiseksi sijoittuivat Pentti Railovesi ja Jarkko Yrjölä sekä kolmanneksi Raimo Antila ja Jukka Turunen. Voittajapari sai kunnian ja palkintojen lisäksi järjestettäväkseen seuraavan Herrasmieskilpailun. Kilpailun tulokset ja sisältö ovat nähtävillä kerhon kotisivulla (www.rul.fi/toijala).

Ilta oli hengeltään reilu ja puhetta riitti monenmoisista aiheista. Piirin edustaja Ilpo Heporautaa ihastutti erityisesti kilpailukysymyksissä ollut Hotelli Torni-aiheinen kysymys. Pöytäkeskusteluissa selvisi, että hänen sukulaisensa oli pitkään ollut mainitun baarin pitäjänä. Kutsuvieraiden puheissa ilmeni tyytyväisyys saadusta kutsusta ja yhteistyöstä, mitä tälläkin tavoin vahvistetaan eri tahojen välillä. Raikuvimmat aplodit saivat ansaitusti maanpuolustusnaiset erinomaisesta tarjoilusta.

Illan jo pimennyttyä linja-auto nouti iloisen osallistujajoukon kotimatkalle.

 

Jukka Turunen

 Herrasmieskilpailun voittajapari palkitsemisen jälkeen Eero Lauhkonen (vas.) kiertopalkintokypärä päässä ja Sami Rantala.


Herrasmieskilpailun voittajapari palkitsemisen jälkeen Eero Lauhkonen (vas.) kiertopalkintokypärä päässä ja Sami Rantala. Kuva: Jukka Turunen.

Taistelijapari Erno Jokinen ja Jukka Salminen (kiikaroi) eivät tiirailleet tipuja vaan tunnistivat lentokoneita.

Taistelijapari Erno Jokinen ja Jukka Salminen (kiikaroi) eivät tiirailleet tipuja vaan tunnistivat lentokoneita. Kuva: Jukka Turunen.

Ensiapurastin täyden kympin suoritus käynnissä Raimo Antilan hoitaessa ja Jukka Turusen ollessa potilaana.

Ensiapurastin täyden kympin suoritus käynnissä Raimo Antilan hoitaessa ja Jukka Turusen ollessa potilaana. Kuva: Timo-Pekka Koivuniemi.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?