Jalanti kaitsee kuhakantaansa

Jalanti on Akaassa tunnettu iät ajat hyvänä kuhajärvenä. Yksi järven noin kymmenestä osakaskunnastakin on nimeltään Kuhavuoren osakaskunta. Sen puheenjohtaja ja kalastuksenvalvoja Markku Lapinleimu aloittaa itse kauden, kun jäät lähtevät.

– Silloin kokeilen yhdellä verkolla muutaman viikon ajan ja uudestaan syksymmällä, kun vedet jäähtyvät. Lastenlasten kanssa tietysti ongitaan, ja on niillä virvelitkin.

Kuhavuoren osakaskunnassa on alle kymmenen jäsentä, joista muutama on aktiivisempi virkistyskalastaja ja loput vähemmän aktiivisia. Kuhavuoren lisäksi Jalannin osakaskuntia ovat muun muassa Sotkia, Sontula, Haanoja, Järvihaavisto, Hautaa, Alpila, Onnia ja Mustue. Kaikki osakaskunnat muodostavat yhdessä Jalannin kalastusyhdistykseen, joka kerran vuodessa kokoontuu sopimaan rauhoitusajoista, pyydyksistä ja lupien hinnoista. Lupia myydään lähinnä itselleen, mutta sääntöjen mukaan osakaskuntien jäsenet voivat antaa oman lupansa tutulleen, kunhan kertovat siitä muille.

Markku Lapinleimun mukaan kaikki lupatulot käytetään istutuksiin, joita Jalannin kalastusyhdistys tekee suunnilleen joka neljäs vuosi.

– Kuhaa on istutettu ja jonkin verran täplärapuja. Jalanti on kuhajärvi, ja aika yleinen mielipide on, että tuetaan kuhaa. Se on monen mielestä hyvä ruokakala.

Kuhan lisäksi Lapinleimu kehuu Jalannin haukikantaa. Ahvenia hän sen sijaan epäilee pienenlaisiksi, koska pilkkijöitä Jalannilla ei pahemmin näe, vaikka talviverkoja pidetäänkin.

Virvelikalaan Jalannille pääsee kuten muillekin järville eli maksamalla läänikohtaisen viehekalastusluvan ja valtakunnallisen kalastuksenhoitomaksun.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?