Aki Viitasaari: Hankaliakin päätöksiä edessä

Toijalan markkinat avannut Akaan kaupunginjohtaja Aki Viitasaari kiitti Tapahtuma Akaata siitä, että se oli ottanut vastatakseen markkinoiden järjestämisen.

– Markkinoita on järjestetty täällä jo yli 30 vuoden ajan. Ne ovat kaupungille tärkeä tapahtuma. Ne ovat tapahtuma, joka vireyttää paikkakunnan elämää ja kuuluu kesään. Markkinoilla on mukava tehdä kauppaa, tavata tuttuja ja jutella ystävien kanssa, sanoi Viitasaari.

Hän toivoi ihmisten osallistuvan aktiivisesti myös muihin kaupungin kesätapahtumiin.

Kaupungin asioista hän halusi mainita muutaman. Hän totesi kaupungin johtoryhmän olevan uusiutumassa, kun kolme jäsentä on näinä aikoina jäämässä eläkkeelle.

– Meillä on nyt myös uusi, innokas kaupunginvaltuusto, joka on lähtenyt liikkeelle rakentavassa ja yhteistyökykyisessä hengessä. Toki talouden haasteet asettavat tiettyjä kysymyksiä ja paineita ja hankaliakin päätöksiä on edessä, mutta uskon, että niissä onnistutaan.

Hän sanoi kuntakentällä elettävän yleensäkin mielenkiintoisia aikoja.

– Odottelemme kiinnostuksella millaista lainsäädäntöä kuntauudistuksesta ja sosiaali- ja terveysuudistuksesta on tulossa kesän ja syksyn aikana. Meilläkin täällä Akaassa mietitään mitä näiden asioiden kanssa tehdään. Uskon, että päädytään hyviin ratkaisuihin.

Markkinoiden järjestelyissä useana vuonna mukana ollut Sirkka Koivuniemi, joka kiitokseksi kukitettiin, puhui avajaistilaisuudessa Toijalan yrittäjien edustajana. Hän toivotti markkinoiden vetovastuuseen ryhtyneille onnea ja vakuutti, että työtä ja yhteishenkeä tarvitaan vastakin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?