
Akaan liikuntasihteeri Timo Toivonen saa jatkossa jättää hallintohommat vähemmälle ja keskittyä liikuntapaikkojen suunnitteluun. Kuva Tarja Antola.
Akaan kaupungin liikuntasihteeri Timo Toivonen valittiin maanantaina Lempäälän kunnan liikuntakoordinaattoriksi. Paikkaa haki 41 henkilöä, joista viisi kutsuttiin haastatteluun. Valinnan tehnyt Lempäälän sivistysjohtaja Nina Lehtinen toivoo Toivosen aloittavan elokuun alussa, mutta se ei liikuntasihteerin mukaan onnistu.
– Silloin en vielä missään tapauksessa pysty lähtemään. Salivuorojen haku päättyy Akaassa vasta 9. elokuuta, ja ne minä ainakin vielä jaan. Jako meni tänä vuonna syksyyn, koska emme vielä tiedä, mitä tiloja meillä on käytössä Keskustan koululla. Voimistelusali ei missään nimessä tule olemaan käytössä, ja palloilusalinkin osalta on vielä epävarmuutta, mikä varmaan selviää kesän aikana.
Timo Toivonen asuu Valkeakoskella ja on koulutukseltaan liikunnanohjaaja (amk). Liikuntapaikkamestarin ammattitutkinnon hän suoritti 2011. Sivistysjohtaja Nina Lehtisen mukaan Toivonen valittiin koulutuksen, aiemman työkokemuksen, haastattelun ja yleisen sopivuuden perusteella.
– Ihan hyvä tyyppi. Tehtäväkenttä on moninainen, ja liikuntapaikkojen tekeminen edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä. Arvostan sitä, että hän on suorittanut liikuntapaikkamestarin koulutuksen, koska tässä tullaan tekemään töitä kenttämiesten ja urheiluseurojen kanssa, sanoo Nina Lehtinen.
Toivonen itse hakee liikuntakoordinaattorin tehtävistä vaihtelua ja uutta näkökulmaa työuralleen. Tehtäväkenttä tulee supistumaan nykyisestä, ja hallintotehtävät vähenevät.
– Siellä oli paikka auki ja hain ja nappasi. Työ painottuu enemmän liikuntapaikkasuunnitteluun, koska siellä on sen verran isompi vapaa-aikapuolen organisaatio, ettei ihan kaikkea tarvitse tehdä itse. Semmoinen mieliala minulla ei missään nimessä ollut, että täältä on pakko päästä pois.
Timo Toivonen tuli Viialan kunnan vapaa-aikasihteeriksi vuonna 2002, ja vuodesta 2007 hän on ollut Akaan liikuntasihteeri. Viialasta Akaan kautta Lempäälän kunnan leipiin ovat ennen häntä siirtyneet rakennustarkastaja Risto Hämäläinen ja kirjanpitopäällikkö Hannele Virta. Saman tien valitsi myös Akaan loppukesästä jättävä perusturvajohtaja Vesa Helin, kun taas Viialan tekninen johtaja Jaakko Hupanen koukkasi Lempäälään vastaavaan pestiin YIT:n kautta.
Timo Toivosen mukaan Viialassa ei aikanaan lyöty mitään vetoja siitä, kuka on viimeisenä Lempäälässä.
– Kyllä se on ihan sattumaa. Lempäälässä vaan on tullut paikkoja auki, ja minulla on ainakin ollut Akaassa ihan mukavaa, Toivonen nauraa.
Viimeisimmät kommentit