Turvallisuuteen voi vaikuttaa omatoimisesti

Kaikki Akaan kaupungin alueella asuvat 60 vuotta täyttäneet asukkaat saavat tällä viikolla kirjeen, joka sisältää kaksi julkaisua: Turvaohjeita senioreille ja Turvallisesti kotona.

Monesti saamme tiedotusvälineistä havaita, miten ikäihmiset joutuvat erilaisten rikosten uhreiksi. Voimiltaan, aistitoiminnoiltaan ja muutoinkin rajoittuneet vanhemmat ihmiset ovat helppoja kohteita. Kysymys voi olla väkivallasta, uhkailusta, kiusaamisesta tai taloudellisista rikoksista kuten varkauksista, ryöstöistä tai petoksista.

– Turvallisuus on tunne. Jos tunne siitä, että asuinympäristö ja elämä muutoin on turvatonta, epämiellyttävää ja vaarallista saa vallan, se vaikuttaa suoraan hyvinvointiin ja sairastuvuuteen, sanoo Pirkanmaan Turvallisuusklusterin ohjausryhmän puheenjohtaja, hallintojohtaja Timo Rajala Poliisiammattikorkeakoulusta.

Vaikka elinympäristössä ei sinällään olisikaan mitään erityistä turvattomuutta luovaa, tunne voi jäytää mieltä. Toisaalta ei voi olettaa, että poliisi tai vartija olisi aina heti saatavissa, kun jotakin tapahtuu. Naapuriapu voi jäädä saamatta silloin, kun sitä eniten kokee tarvitsevansa.

Akaalainen Timo Rajala kuuli seminaarissa Tampereella siitä, miten oikeusministeriön alaisena toimiva Rikoksentorjuntaneuvosto oli juuri julkaissut oppaan Turvaohjeita senioreille. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan organisoi Turvallisuutta Akaan senioreille-projektin, jossa keskeisinä kumppaneina ovat Akaan kaupungin vanhus- ja vammaistyö, Kantasäästöpankki ja Hauhon Säästöpankkisäätiö, Akaan Rotaryklubi ja LC Viiala.

– Ilman näitä tahoja projekti ei olisi edistynyt. Olen kumppanien panokseen hyvin tyytyväinen. Kun vielä muutamat Akaan Seudun Diabetesyhdistyksen hallituksen jäsenet auttoivat pakkaamisessa ja postittamisessa, runsaan 4200 kirjeen setti on valmis jaeltavaksi kaikille 60 vuotta täyttäneille akaalaisille. Toivon vilpittömästi, että Turvaohjeita senioreille ja Turvallisesti kotona-julkaisut kuluvat vastaanottajien käsissä, ruokkivat ajatuksia ja muuttuvat toiminnaksi, Rajala kannustaa.

Kotona, kauppareissulla, matkalla – kaikkialla

Turvaohjeita senioreille -opas kertoo selkokielisesti, mitä asioita pitäisi ottaa huomioon, kun tuntematon henkilö soittaa ovikelloa tai kun haluaa mahdollisimman hyvin estää kotimurron.

Suurin osa asuntomurroista tehdään ovien kautta päiväsaikaan. Varas valitsee kohteensa ja menee siitä, mistä helpoimmin pääsee. Lukituksella, huolellisella avaimenhallinnalla, kotivakuutuksella ja teknisillä turvalaitteilla voi estää monen luvattoman tunkeutujan aikeet.

– Kaupoissa näkee usein, miten asiakkaat pitävät lompakoitaan avoimesti esimerkiksi ostoskorin tai laukun päällä. Siinä on helppo tilaisuus pitkäkyntiselle. Rahat ja lompakot on syytä pitää taskussa, jossa on kiinni oleva vetoketju. Samoin laukut pitää pitää kiinni ja mielellään käsivarressa – ei ostoskorin pohjalla vapaasti napattavissa, Rajala neuvoo.

Oman lukunsa muodostaa asioiminen pankkiautomaatilla. Pankki- ja luottokorttia ja niiden tunnuslukua ei pidä säilyttää samassa lompakossa tai laukussa. Rahaa kannattaa nostaa päiväsaikaan ja näkyvällä paikalla olevista automaateista.

Missään nimessä ei pidä ottaa vastaan ”asiointiapua” tuntemattomilta henkilöiltä. Tunnusluvun suojaaminen niin automaateilla kuin kauppojen kassoillakin on tärkeä taito opeteltavaksi.

Nettirikollisuus lisääntyy

Huijarit ovat siirtyneet yhä enemmän nettimaailmaan. Koska monet seniorit ovat innostuneita netin käyttäjiä, he ovat vaarassa joutua myös rikosten uhreiksi.

Eräs nettirikollisuuden muoto on, että soittaja tai sähköpostin lähettäjä väittää olevansa poliisi tai pankkivirkailija. Hän saattaa kysyä henkilötunnusta, pankkitilin numeroa tai tunnuslukua. Tosiasia kuitenkin on, että sen paremmin poliisi kuin pankkikaan eivät kysele tällaisia asioita puhelimessa tai sähköposteilla.

Jo pitkään huijarit ovat osanneet sekoittaa keskenään laskut ja mainokset. Samoin epämääräiset ilmoitukset arpajaisvoitoista tai edullisista lainatarjouksista on syytä tuhota saman tien.

– Muutama vuosi sitten sain sähköpostiini usein edullisia tarjouksia nigerialaisista pankeista. Viestissä pyydettiin lähettämään sadasta muutamaan sataan euron suuruisia toimituskuluja, jotta laina järjestettäisiin. Viestien englannin kieli oli täynnä alkeellisia virheitä, joten jo siitä saattoi päätellä, että viestin tarkoitus ei ollut aito ja rehellinen, Rajala muistelee.

Turvallisesti kotona

Turvallisesti kotona on veikeästi toimitettu ja taitettu opas kotitapaturmien ehkäisemiseen. Se sisältää erilaisia helppolukuisia tarkistuslistoja, joista olisi apua itse kullekin. Tekstit kertovat siitä, miten veitset tulee säilyttää tai miten kuumaa paistinpannua käsitellään. Sen kahva tulee pitää pöydän tai hellan suuntaisesti, ei ulospäin.

– Ohjeet ovat hyvin arkisia ja järkeenkäypiä. Omakohtainen huolellisuus ja aika ajoin tapahtuva välineiden kuten sammutuspeittojen ja palovaroittimien tarkistaminen ovat tärkeitä. Kertaaminen ja harjoittelu kannattaa, Rajala summaa.

Kotipalvelu aktiivisesti mukana

Akaan kaupungin kotihoidon työntekijät perehdytetään oppaiden sisältöihin, jotta he voisivat tehokkaasti tukea asiakkaidensa perehtymistä. Omakohtaisen perehtymisen tukena on hyvä keskustella oppaassa kerrotuista asioista.

Myös akaalaiset eläkeläisjärjestöille ja SPR:n edustajille on varattu tilaisuus saada tietoa projektista. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni ottaisi turvallisuusasiat käsittelyyn omissa elämän- ja arkiympyröissään ja toimisi turvallisemman tai ainakin siltä tuntuvan tulevaisuuden hyväksi. Itse itsensä auttaminen on ajankuva.

Kommentit (2)

  1. Hiltunen

    Juuri ilmestynyt turvaopas on aivan mainio idea. Kiitos sen julkaisusta, siitä on varmasti apua monelle. Myös hyvänä muistutuksena nuoremmille kuinka koti tehdään turvalliseksi ihan pienilläkin arkisilla asioilla. Kiitos 🙂

  2. Timo Rajala

    Kyllä. Molemmat oppaat sopivat luettaviksi ikään katsomatta. Kovasti paljon on tullut tiedusteluita eri puolilta Suomea, vaikka asia on ollut esillä vasta hetken. Toivottavasti paperit luetaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?