Valojen ja varjojen vaihtelu kiehtovat Kauko Hellsteniä taiteessa

Forssalainen Kauko Hellsten vaihtoi ammattia 20 vuotta sitten aika radikaalisti. Entinen kodinkonekauppias ryhtyi päätoimiseksi taiteilijaksi.

– Olen ollut pienestä pitäen kiinnostunut taidemaalauksesta, mutten kuvitellut siitä itselleni ammattia. Louvren museossa Ranskassakin kyllä katselin maalauksia ihmetellen, että miten mikäkin yksityiskohta on toteutettu, Hellsten sanoo.

Muuttuneen elämäntilanteen myötä taiteesta tuli kuitenkin Hellstenin elinkeino. Hänellä on myyntinäyttely kulttuuritalo Laaksolassa Toijalassa ensi sunnuntaihin asti. Taiteilija on itse paikan päällä kertomassa töistään.

Hellsten maalaa pääasiassa maisemia. Etenkin järvi- ja meriaiheet kiehtovat. Elannon tienaaminen taiteella vaatii Hellstenin mukaan ahkeruutta, eikä leipä silti ole kovin lavea.

Kauko Hellsten on itseoppinut taiteilija. Hän suosii perinteisiä tekniikoita kuten öljyvärimaalausta. Hellsten pitää etenkin vastavalokuvista, joissa valo ja varjo leikkivät.

– Teen joskus lyijykynällä luonnoksia maisemista, kun liikun luonnossa, ja maalaan niiden pohjalta. Käytän myös valokuvia apuna. Joskus yhdistän samaan maalaukseen elementtejä useammasta eri maisemasta. Se on sitä taiteilijan vapautta, Kauko Hellsten sanoo.

Hän oli lähemmäs neljäkymmentävuotias, kun varsinaisesti maalasi ensimmäistä kertaa. Taidekirjoista on tullut opiskeltua tekniikoita vuosien varrella.

– Tekemällä oppii, ja huomaan että tekniikkani on kehittynyt. Teen maalauksia kerrostekniikalla, eli annan edellisen maalikerroksen kuivua ennen kuin lisään uutta. Pidän maisemien lisäksi kyllä myös esimerkiksi abstraktista taiteesta, mutta moni haluaa ostaa nimenomaan maisemamaalauksia.

Näyttely on avoinna kello 11–18 sunnuntaihin asti.

 

Asetelmamaalaukset ovat mukavaa vaihtelua pääosin maisemia maalaavalle taiteilijalle.

Asetelmamaalaukset ovat mukavaa vaihtelua pääosin maisemia maalaavalle taiteilijalle.

Kauko Hellsten tekee mieluiten maisemamaalauksia.

Kauko Hellsten tekee mieluiten maisemamaalauksia.

Kauko Hellsten tekee mieluiten maisemamaalauksia.

Kauko Hellsten tekee mieluiten maisemamaalauksia.

Järvi ja meri ovat lähellä Kauko Hellstenin

Järvi ja meri ovat lähellä Kauko Hellstenin

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?