Yksi voitto Toijalan Pallolle

 

Toijalan Pallo-49 päätti Valkeakosken Koskenpoikien järjestämän jalkapallon kevätturnauksen omat pelinsä voittoisasti. Toijalan Pallo ei tosin pelannut viimeisessä pelissään turnausvoitosta, vaan sijoista 5–6. Jalkapalloturnaus pelattiin viime lauantaina 6.4. Valkeakosken Saharan tekonurmikentällä.

Alkulohkossa Toijalan Pallo kohtasi ensin Keravan Pallo-75:n. Lukuisia harjoituspelejä jo pelannut KP-75 oli valmiimpi kautta linjan. Toinen pelijakso ottelussa oli Toijalan Pallolta jo ihan pelin näköistä. Voitto keravalaisille 2–0.

Toisessa ottelussaan Parolan Visaa vastaan Toijalan Pallo vaihtoi hiukan miehitystään. Vesa Pajulan maalilla joukkue johti pitkään. ParVi tuli kuitenkin tasoihin, ja näihin 1–1-lukemiin peli päättyikin.

Sijoitusottelussa sijoista 5–6 vastaan asettui Loimaan Palloseura. Maali-ilotteluksihan 2×20 minuuttia kestänyt ottelu sitten meni. Siinä akaalaiset olivat hivenen terävämpiä voittaen 4–3.

Maaleista vastasivat Vesa Pajula 2, Joonas Saariniemi 1, Janne Hevonoja 1.

Hakemista ja totuttelua isoon kenttään Toijalan Pallon peli vielä oli. Seuraavat kolme viikkoa ovatkin treenaamista ja mahdollisia harjoituspelejä. Nelosdivisioona Toijalan Pallon osalta alkaa 27.4.

VaKP:n kevätturnauksen sijoituspelit

Loppuottelu: Janakkalan Pallo–Parolan Visa 1–2. Pronssiottelu: VaKP-KP-75 1–0. Sijat 5–6: LoPS-TP-49 3–4.

Toijalan Pallo -49:n pelaajat kevätturnauksessa: Jani Otsasson, mv. Niko Enstedt, Janne Hevonoja, Miikka Innala, Aate Jokinen, Otto Jokinen, Jukka-Pekka Jyrämö, Jesse Järvi, Aleksi Lapinleimu, Ville Myllylä, Toni Niskala, Ville Ojala, Vesa Pajula, Joonas Saariniemi, Roope Saranen, Mikko Tromstedt. J. Otsasson oli lainapelaaja Pisan Pallosta, V-koski. M. Innala, J. Järvi, V. Ojala, farmipelaajia ViiPV:stä.

                                                                                              Jukka Koskinen

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?