SUN Radio aloittaa sisaraseman

FUN RadioSUN Radiostaan tunnetuksi tullut Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy on saanut uuden taajuuskokonaisuuden FUN FM -asemalleen. Tuleva asema kuuluu Pirkanmaan lisäksi Porin seudulla ja muilta osin vastaa olemassa olevan SUN Radion kuuluvuusaluetta.

Yksi Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy:n pääomistajista on Pirkanmaan Lehtitalo -konserni, johon myös Akaan Seutu kuuluu.

– FUN on tervetullut lisä jo olemassa olevaan mediaperheeseemme. Nuorekas paikallisasema tuo meille kattavan tavoittavuuden jo 20-vuotiaista lähtien. Mainostajalle tämä on suoranainen lottovoitto, luonnehtii SUN Radion toimitusjohtaja Otto Linna.

Asemat tavoittavat kuuluvuusalueellaan yli 200 000 viikoittaista kuulijaa tulevan kolmen vuoden aikana yhtiön liikevaihdon kasvaessa samaan aikaan yli kolmeen miljoonaan euroon. Uuden aseman myötä radioyhtiö saavuttaa markkinajohtajuuden paikallisessa radiomarkkinassa myös kuulijamäärällä mitattuna.


SUN on Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy:n Radio. Yhtiö on perustettu 1983 ja sen ensimmäinen kaupallinen radio; Radio Satahäme, aloitti toimintansa ensimmäisten kaupallisten joukossa 1985. Yhtiön pääomistajat ovat: Ikaalinen Oy, Pirkanmaan Lehtitalo –konserni, IPP Oy ja Leppäkosken Sähkö. Kaupallisen radiotoiminnan lisäksi Yhtiö operoi sisäisiä äänimaailmoja Kauppakeskus Elossa Ylöjärvellä ja Liikekaupunki Ideaparkissa Lempäälässä. Yhtiö työllistää 10 henkilöä, ja sen liikevaihto on noin miljoona euroa. Yhtiö on lisäksi osakkuusyhtiönsä JPC-Studiot Oy:n kautta markkinajohtaja suomalaisessa kauppakeskusäänimainonnassa ja paikallisradioasema SUN Helsingin omistaja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?