Mittavan lasten ja nuorten kulttuuritapahtuman valmistelut alkaneet

TUL Joy Games järjestetään ensi syksynä Akaassa

Tapahtumaa suunniteltiin viime viikolla Viialan työväentalolla. Kuvassa työryhmää lapsivahvistuksien kera. Työryhmän edustajat vasemmalta oikealle ovat Jarkko Tenkula, Leena Mankkinen, Jenni Tuominen, Sanna-Mari Inomaa, sekä edempänä Saija Roininen ja etualalla TUL:n piirin toiminnanjohtaja Jukka Nieminen.

Tapahtumaa suunniteltiin viime viikolla Viialan työväentalolla. Kuvassa työryhmää lapsivahvistuksien kera. Työryhmän edustajat vasemmalta oikealle ovat Jarkko Tenkula, Leena Mankkinen, Jenni Tuominen, Sanna-Mari Inomaa, sekä edempänä Saija Roininen ja etualalla TUL:n piirin toiminnanjohtaja Jukka Nieminen.

Akaaseen odotetaan saapuvan ensi lokakuun lopulla parisentuhatta lasta ja nuorta kolmipäiväiseen kulttuuritapahtumaan. Sen pääorganisaattori on Suomen Työväen Urheiluliitto TUL. Paikallisista seuroista vetovastuussa ovat Viialan Pyry ja Toijalan Valpas.

TUL Joy Games on tapahtumaketju, joka järjestetään vaihtelevasti eri paikkakunnilla ympäri Suomea. Nyt meneillään oleva, kolmena vuonna talvi- ja syystapahtuman sisältävä ketju käynnistyi vuonna 2010. Ohjelma rakentuu pitkälti TUL:n avoimien disco- ja showtanssin sekä taidetapahtuman ympärille. Taidetapahtuma sisältää muun muassa näytelmiä, runonlausuntaa, kuvaa sekä videota.

Urheilupuoli on Akaassa edustettuna vahvasti. Lajeina ovat paini, sulkapallo, lentopallo, futsal, sähly, nyrkkeily, potkunyrkkeily, maastojuoksu sekä shakki.

– Vapaaehtoisia talkootyöntekijöitä tarvitaan satoja. Seuroillamme on myös yhteistyökumppaneita, eli useita muitakin seuroja osallistuu järjestämiseen. Akaalaisilla seuroilla on tarjota monipuolinen lajivalikoima, joten lajeja on paljon myös tässä tapahtumassa, kertovat Pyryn puheenjohtaja Jenni Tuominen ja Valppaan varapuheenjohtaja Saija Roininen.

Toimintaa ympäri Akaata

Yksi syy järjestää näin mittava tapahtuma on Roinisen mukaan se, että monesti on päällekkäisiä tapahtumia eri puolilla Suomea. Nyt tapahtuu paljon samalla paikkakunnalla eikä tarvitse päättää, minne matkaisi.

Toimintaa on pitkin Akaata. Isoimmat tapahtumat pidetään Monitoimihallilla Toijalassa.

Majoitus keskitetään Arvo Ylpön koululle patjamajoituksena. Toimitsijoille on tarjolla kotimajoitusta vapaaehtoisten kotona.

– Akaan sijainti on logistisesti niin hyvä, että osa varmaan matkaa kotiinsa yöksi, joten majoituskapasiteetin pitäisi riittää. Aikaisemmissa TUL Joy Games -tapahtumissa muilla paikkakunnilla akaalaiset ovat usein olleet isoin majoittujajoukko, joten nyt yösijaa tarvitsevia on vähemmän, Tuominen ja Roininen pohtivat.

Lähtökohtana on, että mitään lajia ei peruta, vaikka osallistujia ei olisikaan kovin monta. Paikallisille nuorille on tarkoitus järjestää oheistoimintaa, jos nämä eivät halua osallistua varsinaisiin kilpailutapahtumiin.

– Talkoisiin saa mieluusti ilmoittautua, tekemistä on laidasta laitaan. Jokaiselle löytyy varmasti sopivaa tekemistä, ja tämä on hauskaa, naiset kannustavat osallistumaan apujoukkoihin.

Järjestelytyöryhmää vetää Valppaan puheenjohtaja Leena Mankkinen, ja siihen kuuluu myös TUL:n edustajia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?