Tukiasunnot ja päivätoimintakeskus viittä vaille valmiita

Viialassa Parkkitiellä nautittiin eilen kaupungin tukiasuntojen ja päivätoimintakeskuksen valmistumislounas. Työmaalla tauko ei ollut tuntia pidempi, sillä hommat jatkuivat, kun jälkiruokakakkukahvit oli nautittu. Viimeistelytyöt jatkuvat vielä huhtikuun alkupuolelle.

Erityisryhmien tukiasunnot on tarkoitettu muun muassa päihdeongelmaisille, joista monet asuvat Viialassa tällä hetkellä Tarpian taloissa Koivistontien ja Kurjentien risteyksessä. Sisävessattomat ja muutenkin heikosti varustellut talot todettiin jo vuonna 2004 liian huonokuntoisiksi, ja Vasemmistoliiton Jukka Saari teki Viialan valtuustossa aloitteen niiden peruskorjaamiseksi.

– Kunnanhallitus perusti 7. kesäkuuta 2004 poikkihallinnollisen toimikunnan pohtimaan erityisryhmien asumista. Toimikunnan tuli työssään laatia suunnitelma erityisryhmien asuntojen ja päiväkeskustoiminnan vaatimien kysymysten ratkaisemiseksi, valotti Akaan perusturvalautakunnan puheenjohtaja Harri Rantala eilen.

Vuoden 2004 aikana seitsemästi kokoontunut toimikunta totesi loppuraportissaan, että asunnot tuli ehdottomasti korjata vastaamaan paremmin nykyajan asumisvaatimuksia. Kun kunnan taloudellinen tilanne tulevaisuudessa paranisi, olisi Parkkitien tontti toimikunnan mielestä olisi sopiva paikka esimerkiksi rivitalolle ja päiväkeskustoiminnalle, jota pidettiin arvokkaana ja tarpeellisena toimintana.

Viialan kunta ja sittemmin Akaan kaupunki ovat odottaneet rakennushankkeelle ulkopuolista rahoitusapua, ja viime vuonna valtion kassa aukesi. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myönsi kesäkuussa investointiavustuksen, ja Kuntarahoitus Oyj myönsi pitkäaikaisen lainan. Monet tulevista asukkaista muuttavat uuteen rakennukseen juuri Tarpian taloista. Tukiasuntojen yhteyteen tuleva päivätoimintakeskus puolestaan korvaa nykyiset tilat Lallintalossa Pajantien päiväkodin vieressä.

Vaikka vuosia on kulunut ja kunta muuttunut kaupungiksi, ei kyseessä ole Harri Rantalan mukaan missään nimessä ikuisuushanke.

– Näin ei todellakaan ole. Hyvin harvoin yksittäisestä valtuustoaloitteesta alkunsa saanut projekti jalostuu näinkin nopeasti tällaiseksi hienoksi lopputuotteeksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?