Tänään on Minna Canthin päivä. Hän oli ensimmäinen huomattava suomenkielinen näytelmäkirjailija Aleksis Kiven jälkeen, ja ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen. Minna Canth edisti naisten asemaa uusien koulutusmahdollisuuksien avulla. Tämä päivä on liputuspäivä, ja se on omistettu Minna Canthin arvokkaalle tasa-arvotyölle. Suomessa tällä tarkoitetaan miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Minna Canth oli kirjailija, joka otti kantaa yhteiskunnan epäkohtiin. Mutta tämä tällä erää Minna Canthista. Siirrytäänpä nykyaikaan ja tähän päivään ja muihin asioihin.
Tämän päivän ”polttavin” puheenaihe on ollut, että koskahan tuolta Jalannista oikein lähtee nuo jäät. Olethan muistanut jättää oman arvauksesi! Kevät tuntuu välillä olevan jo pitkällä, mutta seuraavana päivänä on taas karu paluu talveen. Pakkasta on reilusti ja lunta tupruttaa. Aurinko on kuitenkin alkanut jo kauniisti valaista meidän päiviämme. Linnut laulelevat ainakin aamuisin todella kovaan ääneen ja kertovat tarinaansa talvesta, keväästä ja tulevasta kesästä. Tikkakin naputtelee lampputolppia – siitä tietää, että kevät on tullut. Tuntuu vaan hurjalta, että kuinka sen linnun pää kestää tuon naputtelun kovaan materiaaliin. Olenkin työkaverini kanssa naureskellut, että siellä se tikka taas koettaa hankkia itselleen migreeniä.
Meidän pihassamme oli juuri eilen peipponen – yllättävää kyllä! Vanhassa lorussahan sanotaan, että ”Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään”. Vaikka peipposen näimmekin, niin puolen kuun päästä en usko olevan kesä. Upeatahan se olisi, mutta se on vain toiveajattelua. Talvi on upea vuodenaika. Lumi ja upeat hanget, hiihtäminen ja lumen tuoksu – ihania talvisia tuntemuksia. Keväästä tulee mieleen auringon pilke, soliseva puro, sulava lumi, mullan tuoksu ja kesän odotuksen tunne.
Muistattehan, että jos olette aloittaneet talvella lintujen ruokkimisen, niin niitä lintupoloisia ei saa hylätä. Kylmät ilmat jatkuvat yhä ja ravinnon saanti on tiukassa monilla. Viime vuonna kirjoittelin pihapiirimme elämästä. Silloin olimme ”bonganneet” mustarastaan, joka oli rengastettu. Tänä vuonna emme ole nähneet pihapiirissämme ainuttakaan mustarastasta. Poikamme kyllä näki sellaisen Rauhanummentiellä ja tuttavamme kotipihallaan Ilomäen suoralla.
Tässäkin keväässä on elämässäni jotakin uutta. Tärkein asia itselleni on se, kun poikani pääsee ripille. On käsittämätöntä, että aika kuluu niin nopeasti, että juuri vastasyntynyt lapseni onkin jo rippikoulunuori. Toinen uusi asia on, että lähden mukaan ystävätoimintaan. Minulle on jo luvassa palvelukodista henkilöt, joihin ilolla ja mielenkiinnolla odotan tutustumista. Oma äitini on aikoinaan ollut samanlaisessa toiminnassa mukana, ja arvostan sitä itsekin. On tärkeää pitää huolta omista vanhemmistamme ja pitää heihin yhteyttä ja antaa heille aikaa. Kuitenkaan se ei aina ole mahdollista kaikille. On hienoa, että meitä, jotka haluamme tutustua uusiin ihmisiin, on olemassa. Samalla, kun annamme heille omaa aikaamme, saamme itsellemme myös jotakin arvokasta.
Jaana Hänninen
