Viialan VPK järjesti 20-vuotisjuhlakisat

Pilkkikisoissa tärkeintä on hyvä tunnelma

Eero Nykänen osallistui veteraanisarjaan.

Eero Nykänen osallistui veteraanisarjaan.

Viialan VPK aloitti 20 vuotta sitten perinteen, joka jatkuu yhä. Vainionlahdessa Toijalassa pidettiin sunnuntaina vapaapalokuntien vuotuinen SM-pilkkikilpailu. Juhlavuoden kunniaksi tämän vuoden kisojen järjestäjäksi valittiin Viialan vapaapalokunta.

Kisaan osallistui yhteensä 26 palokuntaa ja 170 kilpailijaa. Vapaapalokuntia tuli kisaan muutaman sadan kilometrin säteeltä. Tavoitteena oli saada mahdollisimman suuri ahvensaalis.

Viialan VPK:ta edusti muun muassa Jarno Lähetkangas. Hän kertoi pilkkivänsä vasta toista kertaa elämässään. Kaksi ahventa oli silti jo kertynyt saaliiksi, vaikka hän oli vasta tullut paikalle.

Joona Sidoroff tuli paikalle Hollolasta. Hän toteaa pilkkineensä pienestä asti.

– Viime vuonna voitin näissä kisoissa Suomen mestaruuden alle 15-vuotiaiden luokassa. Tykkään kalastamisesta. Pappani laittaa ruokaa saaliiksi saamistani kaloista, Joona jutustelee.

Kare Willberg korostaa sitä, että saaliilla ei ole niinkään merkitystä, vaan pilkkimisessä on tärkeintä viihtyminen. Kunhan on hyvä keli, niin tunnelma on korkealla.

Pirkkalalainen Willberg on harrastanut pilkkimistä jo 35 vuoden ajan. Eväänä kisassa miehellä oli makkaraa, jota oli aikomus käristää jäälle tehdyllä nuotiolla.

Vieläkin enemmän pilkkihistoriaa on parikkalalaisella Eero Nykäsellä.

– Tämä on sosiaalinen tapahtuma, jossa tärkeää ei ole voittaminen vaan mukana oleminen. Olen pilkkinyt 40 vuoden ajan.

Mikä mahtaa olla hyvän pilkkisaaliin salaisuus?

– En tiedä, en ole ikinä saanut niin hyvää saalista, mies naurahtaa.

Jäällä lötköttää kuitenkin jo arviolta kilon verran ahvenia, joten lieneekö turhaa vaatimattomuutta.

 

Joukkuetulokset, ensimmäinen sija:

Miehet: Sauvon VPK

Veteraanit: Iitin VPK

Naiset: Viialan VPK

Nuoret 16–18 vuotta: Kuohun VPK

Nuoret alle 15 vuotta: Herralan VPK

Harrastesarja: Parikkalan VPK

 

Henkilökohtaiset tulokset, ensimmäinen sija:

Miehet: Timo Kinnunen, Sauvon VPK

Veteraanit: Raimo Tuominen, Virtain VPK

Naiset: Vuokko Tuominen, Virtain VPK

Nuoret 16–18 vuotta: Markus Houni, Iitin VPK

Nuoret alle 15 vuotta: Hannu Sulkunen, Taivassalon VPK

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?