Valtio raottamassa vihdoin pussiaan

Kaupunginhallitus antaisi rahat Sontulan pyörätiehen

15Sontulan kevyenliikenteenväylä2Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valmis aloittamaan Sontulan kevyenliikenteenväylän rakentamisen tänä vuonna. Pyörä- ja kävelytie seuraisi Sontulantietä sen pohjoispuolella ja kulkisi Kuusikankaan ja Uudenkylän asuinalueiden kohdalta Sontulan koululle kääntyvän tien risteykseen saakka. Pituutta kevyenliikenteen väylällä olisi 2,3 kilometriä.

Hankkeen kokonaishinta on 660 000 euroa, ja Ely-keskuksen ehtona rakentamiselle on, että Akaan kaupunki maksaa summasta puolet.

– Jos se näin menee, kyllä hanke käynnistettäisiin tänä vuonna. Me valmistelemme jo käynnistämistä, kertoo johtaja Juha Sammallahti Pirkanmaan Ely-keskuksesta.

Investointipäällikkö Markku Uusitalo osaa kertoa jo aikataulunkin.

– Mikäli Akaan kaupunki osallistuu hankkeen toteutukseen esitetyllä 330 000 euron osuudella, rakennusurakka kilpailutetaan maaliskuussa 2013, rakennustyötyöt käynnistyvät toukokuussa ja väylä on valmis syyskuussa 2013.

Akaa on varautunut taloussuunnitelmassaan sijoittamaan Sontulan kevyenliikenteenväylään 210 000 euroa vuonna 2014. Rahaa siis tarvittaisiin suunniteltua enemmän ja aikaisemmin. Kaupunginhallitus päätti tiistaina esittää valtuustolle, että investointiohjelmaa muutetaan ja Sontulaan varataan 330 000 euroa tälle vuodelle. Päätös syntyi äänin 7–4.

Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari esitti, että kaupunginhallitus pyytää asiasta teknisen lautakunnan lausunnon ja edellyttää, että hankkeen toteuttaminen arvioidaan yhdessä koko investointiohjelman uudelleentarkastelun kanssa. Äänestyksessä tätä mieltä olivat Hannu Järvinen (sd), Harri Rämö (sd), Inka Savolainen (sd) ja Jukka Saari (vas).

Eero Lapinleimun (kok) määräraha-esitystä tälle vuodelle kannattivat Markku Anttila (kesk), Salla Bister (sd), Marita Markkula (ps), Mari Peräkivi (kesk), Jouko Rytkönen (kok) ja Susanna SaxbergTesmala (kok).

Kylmäkosken kunta ja Akaan kaupunki ovat kinunneet kevyenliikenteenväylää Sontulaan jo kauan. Tämän tietää myös Ely-keskuksen Juha Sammallahti.

– Sontulan väylä on ollut jo pitkään puheissa, ja kaupungin puolelta on tullut esityksiä, että hanketta vietäisiin eteenpäin. Tiesuunnitelma on valmiina, ja tämä on ollut aikanaan kärkihankelistoilla, Sammallahti perustelee hankkeen nousua tämän vuoden toteuttamisohjelmaan.

Vuosien saatossa aiempi Tiehallinto on liittynyt osaksi Ely-keskusta, ja kärkihankelistat ja muutkin tärkeysjärjestykset on unohdettu.

– Tämä on vuosittaista taistelua, ja kevyenliikenteenväyliä on ollut viime vuosina hyvin vähän. Tänäkään vuonna näitä ei montaa ole, sillä rahoituskehykset ovat todella tiukat, ja valtaosa menee päällysteiden korjaamiseen. Kun hoidossa ja ylläpidossa kustannukset nousevat, tämä on aikamoista nollasummapeliä nykyään, sanoo johtaja Sammallahti.

Sontulan kevyenliikenteenväylän puolesta on Akaassa lobannut muun muassa yritysasiamies Risto Rantala. Mikäli hanke toteutuu, myös Mikko Alatalo (kesk) ja Pauli Kiuru (kok) saavat tahtonsa läpi noin puolittain. Kumpikin pirkanmaalaiskansanedustaja esitti viime syyskuussa, että valtion tämän vuoden budjettiin lisättäisiin 600 000 euroa Sontulantien jalankulku- ja pyörätien rakentamiseen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?