Viialan hautausmaa

Viialan hautausmaalla ilkivaltaa

Hautausmaa on erityinen paikka ja jokainen, joka on saattanut omaisen, läheisen, ystävän tai muuten rakkaan ihmisen haudan lepoon, ymmärtää kuinka tärkeä paikka hautausmaa on. Se on läheisten ihmisten viimeinen leposija. Hautapaikka muistomerkkeineen ja istutuksineen on surun käsittelyn, hiljentymisen ja muistelemisen kannalta äärimmäisen tärkeää, vaikka läheinen ei tässä maailmassa enää elä muuten kuin omissa muistoissa. Aina…

Viialan hautausmaalla on kaadettu hautakiviä

Viialan hautausmaalla on kaadettu hautamuistomerkkejä syyskuun toisen viikonlopun aikana. Ilkivallasta on tehty rikosilmoitus poliisille, joka on ottanut kaadetuista hautakivistä valokuvia. Hautausmaalta on silminnäkijähavaintoja tapahtumien ajalta. Akaan seurakunta ottaa ilkivallan vuoksi yhteyttä niihin omaisiin, joiden yhteystiedot ovat saatavilla. Kaadettujen hautakivien nostaminen jää omaisten tehtäväksi. Viialan hautausmaalla on ollut kaikenlaista ilkivaltaa elokuun alkupuolelta lähtien, kuten kukkien repimisiä…

Kiitos Akaan seurakunnan hautausmaa- ja puistotyöntekijöille!

Viialan hautausmaan sankarihautojen kukat ovat tosi upeat. Kukkavalinta on hieno ja menneitä sukupolvia kunnioittava. Kannattaa käydä ihailemassa niitä, pysähtyä hetkeksi, ja nostaa katse myös kunniavartiossa seisovan kuusen latvaan. Sekin kertoo oman tarinansa. Samoin kirkon ympäristö on ollut kaunis ja hyvin hoidettu, sitäkin on ollut ilo silmäillä sekä samalla kulkiessaan huomaamattaan tulla hoidetuksi. Työntekijöitä tarvitaan luonnon…

Ensimmäinen vainaja haudattiin Viialan hautausmaalle sen vihkiäispäivänä

Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Heli Haavisto tekee parhaillaan Viialassa hautausmaan inventointia, jossa selvitetään hautausmaan historiaa, laajennusvaiheita, rakennuksia, hautamuistomerkkejä sekä erityispiirteitä. Akaan seurakunnan tilaama inventointi kohdistuu erityisesti hautausmaan vanhimpaan osaan, A- ja B-osastoihin, jotka sijaitsevat kirkon puoleisesta portista tultaessa pääkäytävän vasemmalla puolella. Viime kesänä Haavisto teki vastaavanlaisen selvityksen Toijalan hautausmaasta. Haavisto on käynyt läpi myös kuulutetut haudat,…

Routako vaivaa Viialan hautausmaalla?

Vuosi sitten äitienpäivänä hautausmaalla käydessäni huomasin vanhempieni hautakiven olevan aluskiven päällä vinottain ja vieressä olevia kiviä oli kaadettu tekstit alaspäin hautojen päälle. Soitin asiasta seurakunnan osoitteiston numeroon ja sain vastauksen, ettei heillä ole tietoa mistään ilkivallan teosta. Paikallislehti kirjoitti asiasta viime syksynä ja seurakunnan mukaan omaisten pitää huolehtia kivien pystyssä pitämisestä? Ja vainajien omaisten osoitteitten…