Tonttimaan hinnoista Akaassa

Viime Akaan Seudusta (AS 41/2015) saimme lukea, kuinka Akaan kaupungin vuokratontin arvo oli noussut vuoden 2006 tasosta tähän päivään merkittävästi. Toijalan Junkkarissa sijaitsevan tontin alkuperäinen myyntihinta oli ollut 8 €/m2. Vuokralaisten tänä vuonna tiedustellessa myyntihintaa oli heille ilmoitettu, että se on tämän vuoden loppuun 15 €/m2 ja ensi vuonna 20 €/m2.

Toisesta esimerkistä tonttimaan hinnasta Akaan kaupungissa saimme lukea Akaan Seudusta 38/2015. Lehdessä uutisoitiin Akaan kaupungin myyvän Heimo Hirvosen Käyttökoti Oy:lle noin 4 700 neliön tontin 50 000 eurolla. Tästä saadaan neliöhinnaksi hieman yli 10 euroa. Tontti sijaitsee aivan Toijalan keskustassa, Ylpöntien ja Asemantien välissä.

Samaan aikaan kaupunki myy Viialan Männikössä omakotitontteja parhaimmillaan hintaan 26 €/m2. Ja tässä puhutaan tonteista, jotka sijaitsevat Turku–Tampere-tien välittömässä läheisyydessä. Sen, miten hyvin Männikön tontit ovat tehneet kauppansa, voi jokainen todeta alueen ohi kulkiessaan.

Ja vielä yksi esimerkki. Vuonna 2013 kaupunki päätti myydä Uudenmaan Kuljetuspalvelu Oy:lle hehtaarin tontin ABC-aseman takaa hintaan 50 000 euroa. Neliöhinnaksi muodostui näin ollen 5 euroa. Toki kyseessä oli yritystontti, joten suora vertaaminen asuinrakentamiseen tarkoitettuihin tontteihin ei onnistu. Nuo kaupathan jäivät sitten lopulta toteutumatta.

Edellä mainittujen esimerkkien perusteella voisi kuitenkin kysyä, missä logiikka ja johdonmukaisuus. Kaupungin tonttimaan hintaa ei (toivottavasti) määrittele yksin kaavoituspäällikkö Jyri Sarkkinen, mutta hän on valikoitunut näitä asioita kaupungin puolesta kommentoimaan. Edellä kuvatun perusteella voisi jopa todeta ettei hänellä, sen paremmin kuin kellään muullakaan tonttimaan hinnoista Akaassa päättävällä, ole minkäänlaista ammattitaitoa määritellä tonttimaan hintaa. Lähinnä vaikuttaisi siltä, että tontin hinta määräytyy sen mukaan kuka sen on halukas ostamaan.

 

Tomi Ahola

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?