Toijalan keskusurheilukenttä

Topan naisilla maalijuhlaa

Toijalan Pallo-49:n naisjoukkue otti komean voiton nelosdivisioonan ottelussaan keskiviikkona 14. kesäkuuta. Topa kaatoi Toijalan Keskusurheilukentällä tamperelaisen Peli-Pojat-70:n peräti 5–0 (3–0). Ottelu oli suhteellisen tasaista ensimmäiset puoli tuntia, vaikka avausmaali syntyi jo 19 minuutin kohdalla. Kaisa Kopperoinen murtautui tekopaikkaan, ja pallo varmasti pömpeliin. Avausjakson viimeisen kympin aikana ero suureni kahdella osumalla. Maaliin Topalta osuivat Milla Jokinen…

Topan vieraaksi Sääksmäen Sopu

Täksi kaudeksi nelosdivisioonaan noussut perinteinen kyläseura Sääksmäen Sopu, on Toijalan Pallo-49:n seuraava vastustaja. Pitkään aikaan joukkueet eivät samalla sarjatasolla ole pelanneetkaan. Topa on aika vaihtelevasti sarjan aloittanut. Avauskierroksen voitto Nekalan Pallosta, on saanut jatkoksi rumiakin tappioita. Mutta oliko käänne parempaan, hieno taisteluvoitto 5.6 Tervakosken Padosta. Hyökkääjä Vesa Pajulan paluu kokoonpanoon, on ehdoton lisävoima joukkueeseen. Topalla…

Kapteeni Järvi ratkaisi Topan voiton

Toijalan Pallo-49:n edustusjoukkue oli saanut kahden tappion jälkeen rivinsä kuntoon, ja otti kauden toisen voittonsa. Topan vastustaja oli 17 toukokuuta Viialan tekonurmella Kangasalan Voitto. Topan voitto tässä Tampereen piirin nelosdivisioonan ottelussa oli niukka 1–0 (0–0). Alun alkaen ottelu oli tasainen ja pysyi äärimmäisen tasaisena päätösvihellykseen asti. Hyvät tekopaikat olivat harvassa, sillä puolustuspeli oli tarkkaa kummallakin….

Ylivoimainen HJS lauantaina Toijalan keskusurheilukentällä

Jalkapallon Tampereen piirin nelosdivisioona jatkuu Toijalan Pallo-49:n osalta vajaan kahden viikon tauon jälkeen. Lauantaina 27. elokuuta Toijalan keskusurheilukentälle saapuu sarjaa ylivoimaisesti hallitseva Hämeenlinnan Jalkapalloseura. Ylivoimaisuus on juuri oikea sana, kun tästä sarjajohtajasta puhutaan. Joukkue on pelannut 16 ottelua, kaikki voittoja maalisuhteella 101 – 5. Kun Topa keväällä tälle joukkueelle hävisi 1-7, pidettiin sitä lähes katastrofina….

Topalle voitto perjantaina ja tappio maanantaina

Kauden paras esitys toi Toijalan Pallo-49:lle neljännen voiton peräkkäin jalkapallon nelosdivisioonassa. Perjantaina 12. elokuuta kaatui Toijalan keskusurheilukentällä tamperelainen Peli-Pojat-70 maalein 3-1 (0-1). Sarjataulukossa koko kauden Topaa edellä ollut PP-70 joutui nyt toteamaan akaalaisten hyvän nykyvireen vahvuuden. Topa oli avausjaksolla jo hivenen edellä. Pitkiä aikoja joutui kotijoukkueen maalivahti Juho Laine olemaan vailla torjuntoja. Topan ylivoimaisuudesta ei…

TP-49 edustus palaa tauolta

Nelosdivisioonan kolmen viikon sarjatauko päättyy tällä viikolla. Toijalan Pallo-49 aloittaa syyskierroksen kotiottelulla. Kevätkierros päättyi 2-5 tappioon Janakkalan Palloa vastaan. Tulevana lauantaina Toijalan Keskusurheilukentälle saapuu FC Melody Tampereelta. Sarjataulukossa Topa on kuudentena 16:lla pisteellä. Melody majailee seitsemällä pisteellä sarjan toiseksi viimeisenä. Kevätkierroksen peli Tampereen Kaupissa oli Topan maalijuhlaa 6-2 voitolla. Tulevasta pelistä lyhyesti vaan; hoitakaa Topalaiset…

Hunajahulinaturnaus pelataan kolmella nurmikentällä

Suomen hunajapääkaupungiksi julistautuneen Akaan Hunaja-viikot alkoivat maanantaina 24 elokuuta. Hunajaviikot kestävät 6. syyskuuta asti. Tapahtumia on kahdelle viikolle kosolti. Ja suureen hunajapurkkiin kauhansa työntänyt on myös Toijalan Pallo- 49. Toijalan Pallon järjestämä juniorijoukkueiden Hunajahulinaturnaus pelataan tulevana lauantaina. Neljän eri ikäryhmän turnaus kerää 24 joukkuetta pelaamaan kolmella eri nurmikentällä. Joukkueita tulee muun muassa Littoisista ja Liedosta. Toijalan…

Toijalan Pallo jäi tasapeliin

Toijalan Pallo-49 jäi tasapeliin, hallinnasta ja hyvistä tekopaikoista huolimatta. Akaalaiset kohtasivat jalkapallon nelosdivisioonassa Urjalan Palloseuran Toijalan Keskusurheilukentällä viime lauantaina. Ottelu päättyi lopputulokseen 2-2 (1-1). Huolimatta siitä että Urjalan Palloseura tuli peliin lohkon hännänhuippuna, se ei myynyt nahkaansa halvalla. UrPS otti johdon jo 8 minuutin pelin jälkeen. Topa ei maalinedustan ruuhkaa saanut purettua, niinpä pallo löytyi…

Akaan keskusurheilukenttä remontoidaan kesäkuussa

Toijalan keskusurheilukentän remontin on tarkoitus alkaa kesäkuussa. Remontissa kentän juoksurata syväpuhdistetaan ja pinnoitetaan polyuretaanilla. Pinnoittamisen jälkeen myös radan maalaukset maalataan uudelleen. – Rata on imenyt itseensä kaikenlaista likaa. Tämä on johtanut siihen, että pinta ei läpäise enää, kertoo rakennuttajainsinööri Leena Huovinen Akaan kaupungin teknisestä toimesta. Myös juoksuradan sisäreunaa kiertävien hulevesiritilöiden rikkoutuneet osat vaihdetaan uusiin ja…

Toijalan Pallo kesytti Pelikassit

Jalkapallon Tampereen piirin nelosdivisioonaan täksi kaudeksi noussut Pelikassit Ylöjärveltä ei pystynyt horjuttamaan Toijalan Pallo -49:ää. Joukkueet kohtasivat sarjaottelussa viime lauantaina Toijalan Keskusurheilukentällä, ja Tipan voittolukemat olivat 5–2 (2–1). Yritteliäästi pelanneet vieraat eivät alkuun olleet hätää kärsimässä, ja Pelikassit otti johtoaseman vartin pelin jälkeen, kun Tommi Merto teki 0–1. Kun Topa sai pystysyöttöihin tarkkuutta, jakso kääntyi…