Pintandwefall ja Waltari Trio rokkasivat Kylmäkosken vankilassa

Kalterikiertue, Kylmäkosken vankila, Waltari Trio, Pintandwefall

Pintandwefallin Iiti Yli-Rinne (vas.), Ninni Luhtasaari, Sanna Komi ja Ringa Manner nauttivat takahuoneen antimista keikkojen välillä.

Garagerock-bändi Pintandwefall sekä Waltari Trio esiintyivät keskiviikkona Kylmäkosken vankilassa Rikosseuraamuslaitoksen ja Raaseporin äänentoistoyhdistyksen järjestämällä Kalterikiertueella. Molemmat bändit soittivat Kylmäkosken vankilassa kaksi keikkaa, joita seuraamaan saapui yhteensä noin 80 vankia. Kylmäkoskelta kiertue jatkoi matkaansa Käyrän vankilaan ja Satakunnan vankilan Huittisten osastolle.

Laulaja-basisti Kärtsy Hatakan luotsaama Waltari Trio soitti Kylmäkoskella ensimmäisessä kokoonpanossaan, johon Hatakan lisäksi kuuluvat kitaristi Jariot Lehtinen ja rumpali Sale Suomalainen.  Omintakeista rokkia, räppiä ja sekopäisiä soudeja yhdeksi sopaksi sotkeva bändi viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Vankilassa bändi on ehtinyt uransa varrella soittaa aikaisemminkin, sillä vuonna 1990 Waltari esiintyi Keravan nuorisovankilassa.

Kalterikiertue, Kylmäkosken vankila, Waltari Trio, Pintandwefall

Waltari soitti tanakan setin Kylmäkosken vankilassa.

– Ei vankilaesiintyminen musiikkiin vaikuta mitenkään, mutta tietysti yleisön reaktio meihin on erilainen. Jengi istuu kuin kirkossa, eivätkä riehaannu sillä tavalla kuin normaalisti, mutta se oli tiedossa etukäteen, Hatakka toteaa.

30-vuotista taipalettaan Waltari juhlistaa Helsingissä Kulttuuritalolla 21. lokakuuta juhlakeikan merkeissä. Keikalla nähdään muun muassa kaikki Waltarissa vuosien varrella soittaneet muusikot, jousikvartetti, Backyard Babiesin Dregen Ruotsista, oopperalaulaja Johanna Rusanen ja Angelin tytöt.

– Siitä on tulossa melkoinen spektaakkeli. Tänään lähti myös uusi radiosinkku liikenteeseen, uusi levy menee ensi vuoden puolelle, Hatakka kertoo.

Kalterikiertue, Kylmäkosken vankila, Pintandwefall, Waltari Trio

Pintandwefallille vankilaesiintyminen oli ensimmäinen laatuaan.

Bändi lähtee, yleisö jää

Pintandwefallissa soittaville Ninni Luhtasaarelle, Iiti Yli-Rinteelle, Ringa Mannerille ja Sanna Komille esiintyminen vankilassa oli ensimmäinen laatuaan. Keikan jälkeen takahuoneessa bändi totesi nauttineensa vangeille esiintymisestä.

– Oli aika hauska veto, ei ollut edes mitään erityisempiä odotuksia, laulaja-kitaristi Ninni-Luhtasaari kertoo.

Pintandwefallin normaaleista keikoista vankilaesiintyminen erosi muun muassa siinä, että bändi soitti keskellä päivää. Yleensä keikat eivät myöskään ole yhtä lähellä toisiaan, sillä tällä kertaa esiintymisten välillä oli taukoa tunnin verran.

Kalterikiertue, Kylmäkosken vankila, Waltari Trio, Pintandwefall

Kärtsy Hatakan mukaan vankilassa yleisö ei riehaannu samaan tyyliin kuin normaalilla keikalla.

– Huomasin myös, että kuuntelin omia lyriikoitani ihan eri tavalla kuin normaalisti, vaikkei yleisö välttämättä saanut mitään selvää niistä. Jotenkin oli erilainen fiilis kuin tavallisilla keikoilla ja itsekin oli erilaisessa asemassa. Me päästään täältä poiskin, mutta yleisö jää tänne, Luhtasaari pohtii.

– Ensimmäisen keikan aikana höpötimme, että emme tiedä kuinka kauan voimme soittaa. Joku yleisöstä huusi, että soittakaa vaan, kyllä meillä on aikaa, rumpali Ringa Manner nauraa.

Pintandwefallilla on ollut viime aikoina kiirettä, sillä bändin viides levy julkaistaan loppuvuodesta. Tällä hetkellä bändi odottelee miksauksia kuultavaksi ja levyn kannet ovat lähteneet painoon. Bändin mukaan levyn tekeminen tuntui paineettomalta, sillä sitä tehtiin neljässä eri rykäyksessä.

– Yleensä olemme tehneet kaikki biisit valmiiksi ja äänittäneet kerralla, mutta nyt osa sävellettiin niissä rykäyksissä ja osa oli valmiimpia, Manner toteaa.

Melkein kuin muurien ulkopuolella

Kylmäkosken vankilassa tämän kesän tuomiotaan kärsinyt ja vielä pari vuotta siellä viettävä Jampe kertoo nauttineensa keikoista. Jampen mielestä keikat virkistivät arkea ja tunnelmaa. Keikkojen kautta myös yhteys siviilimaailmaan pysyy yllä.

– Tämä oli oikein hyvä piristys tähän kesän loppuun. Tuntui melkein kuin olisi ollut hetken muurin ulkopuolella. Mielestäni noista kahdesta bändistä Pintandwefall oli parempi. Se lämmittää sydäntä aina kun tytöt rokkaa, Jampe tuumii.

Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön erityisasiantuntija Kati Sunimennon mukaan Kalterikiertueen tapaista ohjelmaa vangeille järjestetään siksi, että se toisi heidän elämäänsä vaihtelua.

– Vankilan perimmäinen syy on vapauden riistäminen, ja muuten elämän vankilassa pitäisi lain mukaan olla mahdollisimman paljon samanlaista kuin vankilan muurien ulkopuolellakin. Näemme tällaisen kulttuuritarjonnan hyvin tärkeänä, Sunimento toteaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?