Kekkä

Ulkoilupäivä houkutteli kävijöitä Kekkään

Toijalan Moottorivenekerho järjesti ulkoilupäivän Kekkä-saaressa sunnuntaina 12.3. Moottorivenekerhon puheenjohtaja Kari Koskinen arvioi, että iltapäivän aikana saaressa kävi satakunta ihmistä. –  Joukossa oli myös uusia kaupunkilaisia, jotka eivät olleet koskaan käyneet Kekässä. Kaikki eivät olleet edes tienneet, että on olemassa tällainen paikka, johon voi tulla vapaasti. Ulkoilupäivän viettäjille oli saaressa tarjolla Ilkka Rehutun keittämät nokipannukahvit sekä…

Akaan kaupunki myy Vainionlahden ja Kekkä-saaren rakennukset

Akaan kaupunki laittaa Toijalassa sijaitsevan Vainionlahden rakennukset myyntiin. Myyntipäätös on seurausta siitä, että kaupunginhallitus pudotti paikan ylläpitoluokan alimpaan eli neljänteen luokkaan. Neljänteen luokkaan kuuluvat rakennukset joko myydään tai puretaan, ja tässä tapauksessa edessä on myynti. Muun muassa juhla- ja leirikäyttöön vuokrattava Vainionlahti on ollut ylläpitoluokassa kaksi, ja siinä se oli myös teknisen johtajan Antti Kemin…

Kekän ilta-aurinko kruunasi moottorivenekerhon kalakisat

Toijalan Moottorivenekerhon kalakilpailut houkuttelivat lauantaiaamuna 24.8. paikalle mukavan joukon kerhon jäseniä. Hyvissä ajoin tilattu upea aurinkoinen ja tyyni sää helli heti aamusta. Huoltolaiturilla päätuomari Pena otti vastaan venekuntien ilmoittautumisia ja yhteensä uistelemaan lähti 11 venekuntaa, joissa mukana 24 henkilöä. Viimevuotinen hyvä saaliskanta ja lähestyvä Tappajahauki-kilpailu harjoitteluineen kenties verottivat osallistujia edellisestä vuodesta, mutta kuitenkin joukkoa oli…

Satamaan kaivattaisiin lisää paikkoja isoille veneille

Toijalan Moottorivenekerhon 160 venepaikasta Toijalan Satamassa on ollut kova kysyntä, mutta vielä kesäkuussa jaettavana on muutama paikka. Venevalkamaan eivät kuitenkaan mahdu Akaan suurimmat paatit, joille on tähän saakka järjestynyt paikka Sataman vesibussilaiturin venekerhon puoleisesta kyljestä. – Isoille peräpoijupaikoille olisi varmaan tulevaisuudessa kysyntää enemmänkin, kun kaikki isojen veneiden paikat ovat nyt täynnä, ja kerhon jäsenmäärä on…