Heli Piirainen ehdolla eduskuntavaaliehdokkaaksi

Heli Piirainen valittiin vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Akaan valtuustoon 135 äänellä. Nyt hän tähtää valtakunnan politiikkaan.

Heli Piirainen valittiin vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Akaan valtuustoon 135 äänellä. Nyt hän tähtää valtakunnan politiikkaan.

Akaan Vihreät on nimennyt Heli Piiraisen eduskuntavaaliehdokkaakseen. Lopullisen valinnan tekee Pirkanmaan Vihreät, joka valitsee paikallisyhdistysten ehdolle asettamista henkilöistä ehdokkaat ensi vuoden eduskuntavaaleihin.

39-vuotias Piirainen on liittynyt Vihreisiin vuonna 2007, jolloin häntä pyydettiin kunnallisvaaliehdokkaaksi Kylmäkoskella. Piirainen oli ensimmäinen Vihreiden valtuutettu Kylmäkosken valtuustossa, jossa hän ehti istua kaksi vuotta ennen Kylmäkosken liittymistä Akaaseen. Akaan valtuustoon Piirainen valittiin viime kunnallisvaaleissa 135 äänellä.

Piirainen kertoo tähtäävänsä eduskuntavaaliehdokkaaksi samasta syystä, joka sai hänet lähtemään mukaan kunnallisvaaleihin.

– Haluan kantaa oman korteni kekoon. Vihreiden asioiden lisäksi maaseutuvihreys on erityinen asia, joka minua innostaa. Meillä on Etelä-Pirkanmaalla iso maaseutuvaltainen alue, ja vihreä maaseutuyrittäjyys on juttu, jonka soisin lisääntyvän meilläkin. Jos ajatellaan Vihreiden agendaa ja päätöksentekotalkoita, yksi tärkeimpiä johtotähtiä, joka Vihreissä miellyttää, on ihmisten samanarvoisuus ja tasavertaisuus. Lisäksi Etelä-Pirkanmaan näkövinkkelistä eteläpirkanmaalainen äänitorvi valtakunnan päätöksenteossa ei olisi yhtään huonompi juttu, Piirainen perustelee.

Piirainen on työskennellyt erityisluokanopettajana Keskustan ja Arvo Ylpön kouluilla yhteensä viisi vuotta. Tällä hetkellä hän jatkaa kasvatustieteen opintoja Helsingin yliopistossa.

Kommentit (2)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?