hallintopäällikkö

Kaupunki testasi kolme hallintopäällikköehdokasta

Akaan hallintopäällikön virkaa hakeneista valintatyöryhmä lähetti soveltuvuusarviointiin Riina–Eveliina Eskelisen, Jaana Karrimaan ja Salla Saari–Männistön. Vuonna 1992 syntynyt Riina-Eveliina Eskelinen Tampereelta on vuodesta 2016 työskennellyt talouspäällikkönä Tampereen Vesi -liikelaitoksessa. Eskelinen on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. Ensi vuonna 60 vuotta täyttävä Jaana Karrimaa erosi Harjavallan kaupunginjohtajan virasta alkuvuodesta. Sitä ennen Harjavallan kaupunginvaltuusto perusti tilapäisen valiokunnan valmistelemaan Karrimaan irtisanomista…

Jaana Karrimaa hakee Akaan hallintopäälliköksi

Viialan viimeinen kunnanjohtaja Jaana Karrimaa hakee Akaan hallintopäällikön virkaa. Hakuaika päättyi 6. syyskuuta. Viime maanantaina 9. lokakuuta Karrimaa valittiin Turun lähellä sijaitsevan Nousiaisten kunnanjohtajaksi 21 äänellä toisen ehdokkaan saadessa 4­ ja kolmannen 2 ääntä. Nousiaisissa kunnanjohtajalle maksetaan palkkaa 6700 euroa kuussa. Jaana Karrimaa kertoo, että hän on hakenut useampaakin tehtävää ja että ei ole vielä…

Kiinteistöpäällikkö uudelleen hakuun

Akaan kaupunginhallitus päätti 15.8. julistaa kiinteistöpäällikön viran uudelleen haettavaksi, koska virkaan kesäkuussa valittu Mika Metsäalho ei ottanut virkaa vastaan. Virkan täyttöä valmistelevaan työryhmään kuuluvat Sauli Turja (ps), Maija Toivonen (kok), Saija Roininen (sd), Jukka Ahonen (kesk), Timo Saarinen (sd), Hanni Joronen (vihr) sekä vs. kaupunginjohtaja Briitta–Liisa Sinivuori ja tekninen johtaja Antti Kemi. Kaupunginhallitus julisti myös…

Riina Kivistö aloitti Akaan hallintopäällikkönä

Akaan kaupungin hallintopäällikkönä aloittanut Riina Kivistö sanoo uuden työnsä vastaavan sekä koulutustaan että ammattihaaveitaan. Kaupunginvaltuusto valitsi Kivistön lokakuussa virkaan 39 hakijan joukosta. – Olen todella tyytyväinen, että tulin valituksi, Kivistö toteaa. 29-vuotias Riina Kivistö on valmistunut hallintotieteiden maisteriksi pääaineenaan kunnallisoikeus Tampereen yliopistosta vuonna 2011. Urjalalaissyntyinen, Lempäälässä nykisin asuva Kivistö kertoo, että kiinnostus kunnallisalaan heräsi abivuonna…

Hallintopäällikön virkaan 39 hakijaa

Akaan hallintopäällikön virkaan haki 39 henkilöä. Kaikilla hakijoilla on tehtävään edellytetty ylempi korkeakoulututkinto. Hakijat ovat Arvonen Tero, Aunela Heidi, Auvinen Jyrki, Heikkonen Ilkka, Hellström Terhi, Hiekkataipale Henrik, Hämäläinen Esa, Kakriainen Marita, Kannisto Niko, Kinnunen Kirsi, Kivistö Riina, Laaksonen Raimo, Lehmijoki Lillimari, Lehtinen Kalle, Leppälä Enni, Liljeqvist Suvi, Luukkonen Jarkko, Mäkelä Päivi, Mäkinen Pasi, Oinas Riikka,…