boccia

Viialan Sampolassa pelattiin bocciamestaruuksista

Nokian, Tampereen, Lempäälän, Valkeakosken ja Viialan Eläkeläisten joukkueet kisasivat torstaina 20.4. Tampereen alueen bocciamestaruuksista Viialan Sampolassa. Koko päivän kestänyt tapahtuma houkutteli paikalle 65 osanottajaa. Bocciaa pelattiin kahdella kentällä, jolloin Sampolan sali oli pelikäytössä lähes seinästä seinään. Viialan Eläkeläiset osallistuivat turnaukseen kahdella miesten ja yhdellä naisten joukkueella. Viialan Eläkeläiset I -joukkueessa pelasivat Timo Heino, Tuovi Pukarinen…

Leo Virtanen sai tunnustusta Hämeen Urheilugaalassa

Toijalan Valppaan Leo Virtanen palkittiin perjantaina 27.1. Hämeen Urheilugaalassa Tampereella TUL:n Tampereen piirin erityistunnustuksella vuoden 2016 urheilusuorituksista. Virtanen voitti viime vuonna bocciassa Pohjoismaiden joukkuemestaruuden ja SM-hopeaa joukkuekilpailussa. Virtasella on myös hyviä kansallisten kisojen sijoituksia. Tunnustuksen perusteena oli myös Virtasen vammaisurheilun eteen tekemä työ sekä vapaaehtoistyö liikunnan hyväksi.

Akaaseen SM-hopeaa boccian joukkuekisassa

Boccian joukkue- ja parikilpailun Suomen mestaruuksista kilpailtiin viikonloppuna Kuortaneen urheiluopistolla. SM-hopealle sijoittuneessa joukkueessa pelasivat akaalainen Leo Virtanen sekä Jorma Naroma Pirkkalasta ja Lasse Mäkinen Lempäälästä. Kisoihin osallistui 13 joukkuetta ympäri Suomea. Joukkuekisan voiton vei niukasti Rauman joukkue ja kolmanneksi sijoittui Seinäjoki. SM-kilpailut järjesti Vammaisurheilu ja -liikunta VAU.

Leo Virtanen ja Tapani Lampela lähtevät boccian PM-kisoihin

Akaalla on hyvä edustus boccian Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa, jotka pelataan tulevana viikonloppuna 13.-15.5. Liikuntakeskus Pajulahdessa Nastolassa. Toijalan miehet Leo Virtanen on mukana pelaajana ja Tapani Lampela tuomarina. PM-kisoihin osallistuu yhteensä 70 pelaajaa Suomesta, Färsaarilta, Islannista, Norjasta, Tanskasta ja Ruotsista. Suomen joukkueeseen kuuluu 21 pelaajaa.  Kahden vuoden välein järjestettävissä PM-kisoissa pelataan kuudessa luokassa, joissa kilpaillaan sekä henkilökohtaisista…

Viialassa pelataan bocciaa koko päivä

Viialan Sampolassa pelataan huomenna torstaina 16.4. Eläkeläiset ry:n Pirkanmaan yhdistysten bocciaturnaus. Turnaus alkaa kello 10. Turnaukseen on ilmoittautunut kahdeksan mies- ja viisi naisjoukkuetta. Pelejä on yhteensä 38. Sampolan saliin saadaan kaksi virallista bocciakenttää. Kolmen pelin tuntivauhdilla turnaus kestää runsaat viisi tuntia, joten lopputulokset ovat selvillä vasta noin neljän maissa iltapäivällä. Nälkä ei pääse paikallaolijoita vaivaamaan,…

Tapani Lampelalle pronssia boccian SM-kilpailuista

Tapani Lampela voitti pronssia Suomen Vammaisurheilun ja -liikunnan VAU:n järjestämissä boccian ulkokenttien SM-kilpailuissa 12.–13. heinäkuuta Tampereella. Mies meni kokeilemaan lajia ensimmäistä kertaa vuonna 2009 jäätyään eläkkeelle ja jäi heti koukkuun harrastukseen. Hän pelaa sekä Toijalan Eläkkeensaajien että Akaan Seudun Invalidien riveissä. VAU:n kisoissa hän osallistui yleiseen sarjaan ollen sen vanhimpia pelaajia. – Alkulohkoista pääsi loppukilpailuun…

Bocciamestaruudet ratkottiin Toijalassa

Eläkkeensaajien Keskusliiton Pirkanmaan piirin ulkoboccian henkilökohtaiset mestaruudet ratkottiin heinäkuun 1. päivänä Matinpuiston kentällä. Kilpailussa oli mukana kahdeksan nais- ja 21 yleisen sarjan pelaajaa. Naiset pelasivat yksinkertaisen sarjan kaikki kaikkia vastaan. Yleinen sarja pelattiin kolmessa seitsemän pelaajan alkulohkoissa, joista lohkojen kaksi parasta pääsi kuuden pelaajan finaaliin. Naisten sarjan mestaruuden voitti Nokian Eläkkeensaajien Säde Rousu. Toijalan Eläkkeensaajien…

Nokian Eläkeläisten miehet voittivat Viialan bocciaturnauksen

  Viialan Eläkeläiset järjesti bocciaturnauksen Eläkeläiset ry:n Tampereen Aluejärjestön yhdistyksille. Ensimmäistä kertaa turnauksen osallistunut Nokian Eläkeläiset voitti miesten sarjan. Tasapisteisiin yltänyt Viialan Eläkeläiset jäi toiseksi huonomman eräpiste-eron takia. Naisten sarjassa oli Tampereen Eläkeläiset ykkösenä edellisvuosien tapaan. Viialan Sampolan saliin mahtuu juuri ja juuri kaksi bocciakenttää, mikä tekee näinkin monen joukkueen turnauksen järjestämisen kohtuullisessa ajassa mahdolliseksi….