Muistokirjoitus

Mervi Ilomäki ei enää tule

Mervi Ilomäki 1951–2017.

Elettiin 1960-lukua, Viialan Rasin kouluun samalle luokalle kanssani asteli silloin reippaasti ja valloittavasti uusi oppilas, Mervi Rautiainen. Muistan sen, mitä silloin mietin ja ajattelin: Hän oli täysin erilainen kuin muut! Kuka tämä kaunis tyttö on? Mistä hän nyt luokkaamme tupsahti?

Mervi säteili iloa ja valoa, hän oli ulospäin suuntautunut hieno persoona, ja juuri sellaisena Mervin tunsin alusta loppuun asti. Mikään ei muuttanut ja horjuttanut hänen sisäistä olemustaan vuosienkaan myötä. Mervi oli suora, rehti ja avoin, helppo ihminen. Sellaisen ystävän kanssa on aina helppo jutella ja toimia. Hän oli kuin magneetti, joka veti puoleensa. Viimeksi kun näimme, sovimme silloin uudesta tapaamisesta, mutta toisin kävi, sitä ei enää tule.

Syksyn myötä tuli suru-uutinen minulle ja monille muillekin täytenä yllätyksenä. Mervin vakava sairaus todettiin juhannusviikolla, ja tauti eteni hyvin nopeasti. Se vei hänet mennessään tämän kesän aikana. Mervin oma toive oli päästä Pirkanmaan hoitokotiin, jossa tosin hoitovaihe jäi kovin lyhyeksi. Mervi menehtyi 13. syyskuuta ja hänet on siunattu ja haudattu Viialan hautausmaalle 23. syyskuuta.

Mervin perhe muutti Viialan Sallinkulmalle vuonna 1961 Köyliöstä. Kysellessäni Mervin siskolta Mairelta, mikä heidät Viialaan toi, hän sanoi, että työn perässä sitä tultiin. Tulinkin tietämään myöhemmin, että Rautiaisella oli nämä kaksi tyttöä, Mervi joka oli sisaruksista vanhempi, ja tämä Maire, joka oli vain parin vuoden ikäinen Viialaan tulleessaan. Työssään he ovat olleet hienoja ja hyviä asiakaspalvelijoita molemmat, joita on ollut helppo lähestyä.

Mervi teki työnsä myymäläpäällikkönä ja toimi samassa tehtävässä ainakin Toijalassa ja Lempäälässä koko työuransa ajan. Kauppojen nimet vain ovat vaihtuneet Rabatista Ruokavarastoon ja sittemmin Siwaan, mutta työnkuva vain oli aina sama. Merville luontaista ja ominaista oli, että hän osasi lähestyä asiakasta, oikeasta tulokulmasta, niin kuin nykyisin sanotaan. Oikea myyjä meneekin aina hienotunteisesti suoraan asiakasta kohti. Tänä päivänä myyjiä saakin hakea, eipä heitä paljon näe, eikä mistään löydä.

Mervin kauppa oli aina kunnossa ja hyllyt ojennuksessa, tulipa esimiesjohtokin paikalle milloin tahansa. Työnjälki huomioitiin kyllä hienosti vuosien varrella. Sitä palkitsemistaan kuitenkaan Mervi ei itse esille tuonut, vaan Mervin äiti Onerva on sen minulle kertonut. Onerva välitti myös toisesta ihmisestä, myös äidistäni hänen viimeisenä elossaolonsa iltana. Se ei unohdu koskaan. Tämä toisista ihmisistä välittävä ominaisuus oli ja on luonnostaan Onervan tyttärillä ja varmasti myös Mervin ”tyttärilläkin” olemassa.

Mervin pojalla Mikalla onkin kaksi tytärtä, näistä lapsenlapsistaan, Minkasta ja Ainosta hän kovasti piti. Mervi oli usein sanonutkin, että hänellä on tyttäret, joita hän oli aina toivonut. Mervillä oli ja on kaksi hyvä poikaa, Mika ja Tero. He ovat myös yhteisvoimin antaneet minulle täydet valtuudet kirjoittaa Mervistä tämän muistokirjoitukseni, niillä tuntemuksillani, mitkä minulla on. Molemmat toimivat johtotehtävissä. Mika toimii Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtajana ja Tero Tampereen Viherrakennus Oy:n toimitusjohtajana. He näyttivätkin suuntaa ja antoivat vain muutaman suunnistusrastin tämän tekstin pohjaksi, joista olen kiitollinen. Olen saanut nyt kirjoittaa Mervistä tämän muistelmani. Merviä kiitollisena muistaen ja kaivaten.

Terhi Hakala-Vappula

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?