Viisi kantelijaa väittää kaupungin rikkoneen lakia

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies pyytää Akaalta selvitystä kolmeen asiaan

Akaan kaupungin on selvitettävä Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle, onko Kaija-Leena Salovaaraa tai muita Keskustan koulun henkilökuntaan kuuluvia kielletty keskustelemasta sisäilma-asiasta vanhempien tai lasten kanssa. Viiden kaupunkilaisen kantelussa laajasti käsitellystä Antti Kemin toiminnasta ei pyydetty selvitystä.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on lähettänyt Akaan kaupungille kolmikohtaisen selvitys- ja lausuntopyynnön. Pyyntö liittyy kanteluun, jonka viisi henkilöä on tehnyt Akaan kaupungin teknisen toimen ja kaupungin johdon toiminnasta Keskustan koulun sisäilmaongelmien hoidossa.

Riikka Oinas, Elise Kuismanen, Susanna Noki, Marja Mäkelä ja Oona-Lina Alila väittävät kantelussaan, että Akaan kaupunki on rikkonut hyvän hallinnon periaatteita ja useita lakeja.

Apulaisoikeusasiamies Sakslin viittaa selvitys- ja lausuntopyynnön ensimmäisessä kohdassa siihen, että kantelun mukaan Akaan kaupunki on kieltänyt Keskustan koulun opettajia keskustelemasta sisäilma-asioista vanhempien tai lasten kanssa.

– Lisäksi koulutointa on kielletty tiedottamasta koulun tilanteesta. Kantelijoiden mukaan herää kysymys, onko kaupunki kohdistanut kurinpidollisia toimenpiteitä koulutoimessa työskenteleviin, jotka ovat keskustelleet sisäilma-asiasta vanhempien kanssa, Maija Sakslin kirjoittaa

Kantelussa katsotaan myös, että kaupunki on rajoittanut koulun henkilökunnan sananvapautta perustuslain vastaisesti, ja sisäilmatyöryhmän vanhempainyhdistyksen edustajaa kiellettiin lähettämästä kokousmuistiinpanoja Wilma-kanavan kautta.

– Kantelijat arvostelevat myös kaupungin virallista tiedottamista ja pitävät virallisia tiedotteita sisällöltään puutteellisina ja harhaanjohtavina.

Toisessa kohdassa apulaisoikeusasiamies Sakslin viittaa kantelun kohtaan, jonka mukaan kaikkiin kansalaisten tietopyyntöihin ei ole vastattu. Sakslin pyytää kaupunkia selvittämään, miten kaupungin menettely täyttää julkisuudesta annetussa laissa säädetyn tietopyynnön tekijän ohjaamisen ja asian ratkaisemiselle asetetut määräajat.

Kolmannessa kohdassa Sakslin pyytää selvitystä siihen, että kantelijoiden mukaan kaupunginhallitus ei ole toiminut asiassa, vaikka kuntalain mukaan sen tulee johtaa kunnan toimintaa ja taloutta.

Kemin toiminnasta ei kysytty mitään

Kanteluasiakirjassa on liitteineen noin 450 sivua. Siinä käsitellään laajasti monia asioita, joista Eduskunnan apulaisoikeusasiamies ei pyytänyt selvitystä.

Kantelijat viittaavat muun muassa Akaan teknisen johtajan Antti Kemin toimintaan ja pitävät häntä esteellisenä. Keskustan koulun peruskorjaus on kantelijoiden mukaan ylittänyt reilusti budjetin ja todistettavasti epäonnistunut, ja Kemi toimi siinä sekä purkutöiden vastaavana työnjohtajana että rakennuttajana.

– Kaikesta vastaa rakennushankkeeseen ryhtyvä eli tässä tapauksessa kaupunki, eli tekninen toimi, tekninen johtaja Antti Kemi, kantelussa kirjoitetaan.

Myös teknisen toimen hoitamissa kilpailutuksissa ja hankintaprosessien hallinnassa on kantelijoiden mukaan huomattavia puutteita ja lainvastaisuuksia, joihin kaupungilta ei kuitenkaan pyydetty selvitystä.

– Yhtenä osoituksena teknisen toimen suorittamista ongelmallisista hankinnoista on keväällä 2017 tehdyt kaksi parakkihankintaa. Kyseinen parakkihankinta suoritettiin, koska Keskustan koulun epäonnistuneen peruskorjauksen johdosta oppilaille tarvittiin väistötilat. Tekninen johtaja Antti Kemin allekirjoittamat parakkihankintaan liittyvät tarjouspyynnöt olivat hyvin epäselviä ja puutteellisia, ja hankintalain näkökulmasta hankinnat olisi tullut keskeyttää, kantelussa kirjoitetaan.

Heinäkuussa 2017 toteutettu parakkihankinta puolestaan on tehty kantelun mukaan lainvastaisena suorahankintana.

– Akaan kaupungin menettely on niin virheellistä ja lainvastaista, että tarjolla olevat oikeussuojakeinot eivät anna vanhemmille riittäviä työkaluja turvaamaan lainmukaista menettelyä Akaan kaupungissa. Akaan kaupunki ei ole korjannut virheellistä menettelytapaansa useista pyynnöistä ja vaatimuksista huolimatta. Akaan kaupunki ei ole edes yrittänyt palauttaa kuntalaisten ja vanhempien kadonnutta luottamusta Akaan kaupunkiin. Akaan kaupungin lainvastainen menettely on jo johtanut siihen, että asukkaita muuttaa koko ajan pois ja toisaalta uusia asukkaita ei tule, koska Akaan kaupunki ei houkuttele, kantelijat kirjoittavat.

27.7.2017 päivätyssä ja 1.8. vireille tulleessa kantelussa vedotaan muun muassa perustuslakiin, hallintolakiin, julkisuuslakiin, työturvallisuuslakiin, terveydensuojelulakiin ja kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin.

Kommentit (2)

  1. Nalle Börbuus

    Toivottavasti kaupunki ei näe tätä siillä tavalla, että Kemin synnit olisi tällä pesty pois ja unohdettu. Siellä ne ovat yhä, vaikka niihin ei tässä haluttu puuttua. Miehen tekemiset ja tekemättä jättämiset pitää tonkia pohjia myöten.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?