Miehet kävelevät kaupan eteen seuraamaan ihmisiä ja liikennettä

87-vuotias Pentti Survonen sai Ismo Lumpiolasta ulkoiluystävän

Ismo Lumpiola kävelee Pentti Survosen kanssa K-kaupan eteen seuraamaan liikennettä.

Ismo Lumpiola on 87-vuotiaan Pentti Survosen ulkoiluystävä. Miehet käyvät katsomassa ihmisiä ja liikennettä Viialan keskustassa kaksi kertaa viikossa.

Pentti Survonen istuu Ismo Lumpiolan kanssa penkillä K-Market Maukkaan edustalla Viialassa ja katselee ohi kulkevaa liikennettä. Tuon tuosta Survonen tervehtii tuttuja. Niitä yli 30 vuotta Viialan Metsälinnan isännöitsijänä toimineella Survosella riittää.

Ismo Lumpiola on Survosen ulkoiluystävä. Hän käy Survosen kanssa ulkoilemassa pääsääntöisesti tiistaisin ja torstaisin.

Lumpiola osallistui Anneli-vaimonsa kanssa keväällä Viialassa Harri Rantalan vetämään ulkoiluystäväkoulutukseen, jonka tavoitteena oli kouluttaa vapaaehtoisia ulkoiluavuksi kotona asuville ikäihmisille. Ulkoiluapua tarvitsevat vanhukset ohjautuivat koulutuksen käyneille Akaan kaupungin kotihoidon kautta.

Metsälinnan on yhä tärkeä

Anita-vaimonsa kanssa Viialan keskustassa asuva Pentti Survonen käyttää ulkona liikkumisen apuna rollaattoria, mutta sisätiloissa hän pärjää ilman apuvälineitä.

– Omin päin tulee liikuttua joskus enempi, joskus vähempi. Harvemmin tulee lähdettyä ulos yksin, Survonen kertoo.

Survonen käy edelleen seuraamassa myös tansseja Metsälinnassa. Kyyti sinne ja takaisin järjestyy Survosen jaksamisen mukaan.

Seurustelu suoritusta tärkeämpi

Lumpiolan kanssa Survonen kävelee yleensä parin sadan metrin matkan kotoaan K-kaupan edustalle.

– Ei tässä ole tarkoitus pyrkiä MM-kisoihin. Me vähän kävelemme ja katselemme. Pena on hyvin tuttu ihminen tässä kylässä, ja moni poikkeaa morjenstamassa häntä ja vaihtamassa muutaman sanan. Me höpisemme niitä näitä milloin mistäkin, vanhasta ajasta ja nykypäivästä ja ihmetellemme ihmisten kiirettä. Ei tämä ole sen monimutkaisempi asia, Lumpiola kertoo.

Ulkoilulenkillä hankalin paikka on asuintalon ulkorappuset. Survonen kulkee portaat kaiteesta kiinni pitäen, ja Lumpiola huolehtii rollaattorista.

– Penan on varmasti turvallisempaa lähteä ulos, kun on joku kaveri mukana, Lumpiola sanoo.

Lumpiola käyttää ulkoiluhetkiin niin paljon kuin aikaa kuin siihen menee. Liikkeellä ollaan ilman kiirettä. Ulkoiluajankohdaksi on vakiintunut iltapäivä lounaan ja päivälevon jälkeen.

Pentti Survosen mielestä ulkoiluystävätoiminta on ehdottoman tarpeellista. Ismo Lumpiolan mukaan se palkitsee myös auttajan.

– Tämä on kanssakäymistä. Höpöttäminen on meille ihmisille aika tärkeää, vaikka nuoremmista ja terveemmistä se ei siltä ehkä tunnukaan, Lumpiola muistuttaa.

Ismo Lumpiolalla ja Pentti Survosella riittää ulkoilulenkeillä juteltavaa. Huumori kukkii miesten puheessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?