Mielenterveyden ensiapu -koulutusta järjestetään Akaassa

Mielenterveys on osa ihmisen terveyttä. Mielenterveystaidot auttavat ihmistä toimimaan elinympäristössään sekä kohtaamaan erilaisia elämäntilanteita ja niiden asettamia vaatimuksia. Jokainen voi vaikuttaa omaan mielenterveyteensä vahvistamalla sitä.

Mielenterveysosaamisella tarkoitetaan arkisia ja yksinkertaisia keinoja, joiden avulla jokainen voi edistää omaa ja läheistensä mielenterveyttä. Näitä taitoja voi opiskella Mielenterveys elämäntaitona -koulutuksessa, josta käytetään myös nimeä Mielenterveyden ensiapu 1.

Mielenterveyden ongelmien tunnistaminen ja kriisitilanteessa auttaminen ovat kansalaistaitoja. Tiedon lisääntyminen vähentää mielenterveysongelmiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja muokkaa asenteita myönteiseen suuntaan.  Mielenterveyden ensiapu 2: Haavoittuva mieli, tunnista ja tue -koulutus tarjoaa tietoa mielenterveyden ongelmista ja antaa välineitä auttamiseen

Hallituksen terveyttä ja hyvinvointia edistävään kärkihankkeeseen on valittu Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen mielenterveysosaamista vahvistava hanke. Kaksivuotisen hankkeen aikana järjestetään Mielenterveyden ensiapu -koulutuksia jopa 50 000 kansalaiselle ja ammattilaiselle. Koulutuksia järjestetään myös Akaassa.

Koulutus alkaa syyskuussa

Kouluttajana syksyllä alkavilla kursseilla toimii TM Jaana Hellevaara, jolla on takanaan vuosien kokemus mielenterveyden alalta. Hän on muun muassa opiskellut psykiatriaa sekä toiminut rikosuhripäivystyksessä ja kriisikeskuksessa työnohjaajana.

Mielenterveyden ensiapu 1: kurssipäivät ovat lauantai 23.9. kello 9–16 ja lauantai 30.9. kello 9–16. Mielenterveyden ensiapu 2 järjestetään lauantaina 7.10. kello 9-16 ja lauantaina 14.10. kello 9–16. Molemmat kurssit ovat Kylmäkosken seurakuntatalossa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä (max 15 osallistujaa/kurssi). Jaana Hellevaara ottaa ilmoittautumisia vastaan numerossa 040 540 7575 tai sähköpostilla jaana.hellevaara@pp.inet.fi. Ilmoittautumiset ovat sitovia. Kurssin hinta 30 euroa, joka sisältää kirjallisuuden. Kurssin järjestävät kouluttaja Jaana Hellevaara ja Kylmäkosken kappeliseurakunta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?