Kaupunki odottaa raporttia Keskustan koulun kesän tutkimuksista

Rakennusterveysasiantuntija Raimo Lajunen (vas.), tekninen johtaja Antti Kemi ja diplomi-insinööri Raimo Lajunen esittelivät toukokuussa Keskustan koululla keväällä tehtyjä tutkimusten tuloksia.

Akaan valtuusto kokoontui  tiistaina iltakouluun keskustelemaan Akaan koulujen tilanteesta. Kaupungin tiedotteen mukaan tällä hetkellä odotetaan kuntoraportteja, joiden kaupunki edellyttää olevan valmiina perjantaina 4.8. Mikäli raportteja ei saada, tulee kaupunki tiedotteen mukaan teettämään tutkimukset toisilla konsulteilla.

Keskustan, Hirvialhon ja Rasin koulujen kuntoa ovat tutkineet diplomi-insinööri Kari Immonen ja rakennusterveysasiantuntija Raimo Lajunen. Sivistysjohtaja Tero Kuusiston mukaan raporttia odotetaan erityisesti Keskustan koululla kesän aikana tehdyistä tutkimuksista.

– Tiedän, että työn parissa ollaan raporttien tekemisessä. Uskomme, että ne tulevat, mutta jos niin ei tapahdu, toimitaan toisin, sivistysjohtaja  Tero Kuusisto toteaa.

Sivistysjohtajan mukaan aikatauluista on pidettävä kiinni, koska aikaa ei ole hukattavaksi.

– Keskeistä on se, että saadaan Keskustan koulusta korjaussuunnitelma ja arvio siitä, kuinka paljon koulun korjaaminen tulee maksamaan, jotta osataan tehdä päätös siitä, mikä on koulutilanne tulevaisuudessa Viialassa ja minkälaisia ratkaisuja tehdään.

Kuusisto arvioi, että tarvittavat tiedot päätöksentekoon ovat koossa vuodenvaihteen tienoilla.

Kuusiston mukaan myös korjaamisen vaihtoehdot olivat puheena iltakoulussa. Kaupungin tiedotteen mukaan vaihtoehtoja ovat uuden koulun rakentaminen, uuden koulun vuokraaminen tai jokin muu vaihtoehto.

– Ratkaisevaa on Keskustan koulun käytettävyys ja kustannukset, mutta rinnalla täytyy pohtia myös muita vaihtoehtoja, kun tutkimukset on saatu selväksi, Kuusisto toteaa.

Myös Rasin koululta odotetaan viimeisimpiä tutkimustietoja. Hirvialhon koululla järjestetään avoimet ovet huoltajille ensi maanantaina 7.8. kello 17. Tilaisuudessa koulun kuntoa tutkinut Kari Immonen kertoo tehdyistä korjauksista ja niiden vaikutuksista koulun terveellisyyteen.

Hirvialhon koulun pihaan pystytetty, teknisen työn tilaksi hankittu siirtorakennus toimii yleisopetuksen tilana alkusyksyn. Teknisen työn opetus toteutetaan sinä aikana muualla yleisopetuksen tiloissa, joissa opetus keskittyy sivistysjohtajan mukaan sähköisiin töihin ja robotiikkaan.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>