2000-luvun Matti ja Teppo nauttivat Ultra Bran paluukeikoista

Ultra Bran mieslaulajat Olli Virtaperko (vas.) ja Arto Talme olisivat vuonna 2001 haluneeet bändin jatkavan. Ennen Ruisrockin paluukeikkaa Virtaperko vertasi miehiä toiseen, Turussa enemmänkin vaikuttaneeseen kaksikkoon.

Kun Olli Virtaperko ja Arto Talme vuonna 1989 menivät Kallion lukioon ja alkoivat luokkakavereineen soittaa ja laulaa Kerkko Koskisen luona pidetyissä illanvietoissa, kyse oli hauskanpidosta ja tavasta harrastaa orastavaa taitelijaelämää.

Kun muutama vuosi oli kulunut ja Edinburghissa opiskellut Virtaperko pääsiäisenä 1994 mainitsi Koskiselle Suomen demokraattisen nuorisoliiton järjestämästä poliittisten laulujen kilpailusta, kyse oli vain vinkistä kaverille, joka Virtaperkon sanoin ”opiskeli yksityisesti Eero Ojasella sävellystä ja pianonsoittoa ja teki biisejä varastoon ilman suunnitelmaa.”

Koskinen sävelsi ja Juhana Rossi sanoitti kappaleen Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat. Kappaleesta tehtiin demo Kulttuuritalolla, missä ”laulettiin yleismikrofoniin, joka oli katon rajassa ja johon kurottauduimme kuin pienet linnunpoikaset, jotka raakkuvat matoa emoltaan”.

Räväkkä tykitys voitti poliittisten laulujen kilpailun, ja kappaleen esittäjät pääsivät äänitysstudioon tekemään ep:tä. Tämä tapahtui ennen yhtyettä nimeltä Ultra Bra.

– Paluumatkalla studiosta tytöt keksivät bändille nimen. Sitten oli yhtäkkiä olemassa bändi, jolla ruvettiin kiertämään. Se muuttui menestyksekkääksi ja haluttavaksi toiminnaksi ehkä vuoden 1996–1997 aikana. Ei ollut mitään master plania, kaikki vaan tapahtui, Olli Virtaperko kertoo loppuunmyydyssä Ruisrockissa 9.7.2017 ennen Ultra Bran toista paluukeikkaa kymmenien tuhansien ihmisten edessä.

Arto Talmeen (vas.) mukaan mukaan muita nuorempi Joel Melasniemi tuli Ultra Brahan mukaan bändissä aluksi laulaneen isosiskonsa Vilma Melasniemen kautta.

Poliittinen laululiike ei ollut tuttu

Etenkin Ultra Bran uran alkuaikoina yhtyettä verrattiin jatkuvasti 1970-luvun vasemmistolaiseen laululiikkeeseen ja sen keulakuvaan Agit Propiin. Ultra Brassakin kahden miehen rinnalla lauloi aluksi kolme naista ja Anna Tuluston lähdön jälkeen Vuokko Hovatta ja Terhi Kokkonen, mutta ainakin miehille vertailu aiempaan oli vierasta.

– Minulla ei ollut mitään tietoa, että semmoinen asia kuin poliittinen laululiike on ollut olemassa. Eikä Kerkollakaan ole poliittista agendaa. Hän tykkäsi Eero Ojasen ja Kai Chydeniuksen tyylistä ja siitä, että ketkä tahansa meistä tulevat ja laulavat kouluttamattomalla äänellä suoraan ja kauniisti stemmoissa, Virtaperko sanoo.

Ultra Bran naisista Terhi Kokkonen (vas.) on jatkanut laulamista Scandinavian Music Groupissa ja Vuokko Hovatta muun muassa soololevyillään ja Kerkko Koskinen Kollektiivissa. Ruisrockissa kaksikko oli taas yhdessä.

Hän kuitenkin noteerasi, että sanoitukset olivat usein kantaaottavia.

– Mutta eikös sanonta kuulu, että jokaisen nuoren sydän sykkii vasemmalla, ja kypsymisen ja maltillistumisen myötä mennään ehkä oikealle puolelle poliittista karttaa. En tiedä onko itselleni käynyt näin, mutta ainakin silloin vasemmalla oleminen oli luonteva osa taidelukiolaisen elämäntapaa ja kriittisyyttä.

Virtaperkolle musiikki on tärkeämpää kuin sanat.

– Minulle sanoitukset sinällään ovat jokseenkin yhdentekeviä, poikkeuksena se, jos mennään todella banaaleihin ja huonoihin sanoituksiin. Silloin ne noteeraa, ja se rupeaa häiritsemään merkittävässä määrin. Suhtaudun sanoihin mielelläni Frank Zappan sanoin ikään kuin suulla tuotettuina äänteinä, jotka helpottavat melodian perille menemistä.

Musiikki edellä uiskenteli Ultra Bran alkulähteillä myös Arto Talme.

– En edes tiennyt mistä lauletaan. Tämä on alusta asti ollut hyvin vahvasti Kerkon projekti. Kerkko on ollut yksin yhteydessä sanoittajiin, ja alussa vaan Anni Sinnemäkeen, jonka kanssa hän eli. Anni teki tekstejä, ja Kerkko muutti niitä mieleisekseen. Hän teki sitä myös muiden sanoittajien kanssa. Meidän rooli oli tuoda musiikillinen anti ja panos, Talme sanoo.

Ultra Bran keikka Ruisrockissa eteni tehokkaasti Arto Talmeen lyhyiden välispiikkien rytmittämänä. Muu yhtye keskittyi soittoon ja lauluun.

– Meidän tuottajamme Pekka Aarnio oli Agit Propin laulaja, ja Pekan kanssa keskusteltiin aika paljon siitä, minkälaista se 70-luvulla oli, Virtaperko toteaa myöhemmistä ajoista.

Jo toisella neljästä albumista Ultra Bran sanoitukset alkoivat muuttua.

– Aika äkkiä se oli boy meets girl -osastoa. Mutta varsinkin myöhemmin olen huomannut Annin nerokkaat arkipäivän kuvaukset pienistäkin asioita. Niitä on osannut arvostaa ja huomannut, että kaikki ovat kokeneet tuon, ja Anni on osannut pukea sen hienosti tekstiksi, joka on tänä päivänä Kerkon hienosti tekemä biisi, Arto Talme miettii.

Ultra Bra tunnetaan toki muustakin kuin paatoksesta ja ihmissuhdetarinoista.

– Heppa, Siili, Hauki. Me voisimme ihan hyvin olla myös lastenorkesteri, koska meillä on paljon kivoja eläinaiheita. Ei muuta kuin päiväkotikiertueelle, laulumiehet nauravat.

Ultra Bra teki tänä kesänä kolme paluukeikkaa. Aktiivikeikkailuun ryhmällä ei enää ole aikaa ja mahdollisuuksia, ja muukin jatkotoiinta vaatisi Arto Talmeen (oik.) mukaan uusia biisejä.

Arto Talme vastusti aluksi kaikkia biisejä

Kerkko Koskinen on säveltänyt yhtä kappaletta lukuun ottamatta koko Ultra Bran levytetyn tuotannon. Arto Talmeen ja Olli Virtaperkon mietteissä musiikille on käynyt kuten sanoituksillekin. Alku ei innostanut, mutta aika on lisännyt arvostusta.

– Päällimmäinen tunne on, että minä vastustin kaikkia biisejä heti alkuun. Minusta ne olivat aluksi aika huonoja. Sitten kun niitä oli hetken aikaa laulettu, ajattelin, että onhan tämä itse asiassa aika hyvä, Talme sanoo.

Tänään on toisin.

– Nyt minä tykkään vilpittömästi melkein joka ikisestä biisistä ja paljon. Eniten tykkään mahdollisimman isoista kappaleista, jotka on orkestroitu isosti, kuten He kääntävät tyynynsä, Sokeana hetkenä, Kroketti ja Tyttöjen välisestä ystävyydestä.

Olli Virtaperkon mukaan Ultra Bran kappaleiden hittipotentiaali oli kaikille mysteeri.

Kerkko Koskinen on ollut Ultra Bran suvereeni johtaja koko bändin uran ajan. Yhtyeen levyttämistä kappaleista kaikki paitsi yksi ovat Koskisen sävelkynästä.

– Ei meillä eikä Kerkollakaan ollut kykyä tietää, mikä kappale nousee suosituksi. Esimerkiksi Sinä lähdit pois oli hyvin nopeasti kyhätty kappale. Vanhalla ylioppilastalolla oli tapahtuma, jossa piti yhden päivän aikana tehdä sekä sävellys että sanoitus, ja me opimme sen tuntia aiemmin ja menimme laulamaan. Jos olen oikein ymmärtänyt, Kroketti-levylläkin sen funktio oli olla enemmänkin täytebiisi. Emme koskaan ajatelleet, että siitä nousisi ykköshitti, joka vetoaisi Suomen kansan kollektiiviseen tajuntaan.

Samaa ääntä korkealta ja kovaa

Arto Talmeen mukaan Ultra Bran laulutreenit olivat alkuun sellaisia, että valmiita stemmoja ei ollut. Niitä Kerkko Koskinen sävelsi vasta myöhemmin.

– Me ruvettiin vaan vetämään. Oli melodia, ja sanoimme, että hei mun päässä soi tähän tämmöinen stemma.

Vaikka mieslaulajat äänineen ja improvisoituine stemmoineen olivat toisilleen tuttuja vuosien takaa, kaverukset eivät Virtaperkon mukaan koskaan todenneet, että tämähän on helppoa.

Kerkko Koskinen antoi aikoinaan laulaja Anna Tulustolle lähtöpassit Ultra Brasta. Ruisrockissa Tulusto liittyi kesken keikan riveihin Koskisen halauksen saattelemana.

– Pikemminkin se on vaikeaa, kun ajattelee, minkälaisia juttuja me olemme tehneet. Se on vähän kuin 2000-luvun Matti ja Teppo -meininki, Virtaperko muotoilee ja tarkentaa.

– Yksiäänisen melodian laulaminen kahden ihmisen äänellä on kaikkein vaikeinta. Sen kuulee heti, jos toinen laulaa eri tavalla. Meillä on ainutlaatuiset kaksi ääntä, jotka muodostavat ainutlaatuisen yhdistelmän, jota on hyvin vaikea oppimalla matkia. Vaikkemme ole laulajina ammattilaismielessä häävejä, sitä mitä olemme saavuttaneet omilla resursseilla, on vaikea jäljitellä identtisesti.

Johtaja Koskiselta miehet saivat yksinkertaisia ohjeita.

– Suoralla kovalla äänellä ja koko ajan. Sitähän torvisektiokin valittaa, että biisit ovat rankkoja soittaa, kun koko ajan pitää olla äänessä. Että voisiko edes yhden tahdin pitää taukoa jossain välissä. Mutta ei. Se on Kerkon staili.

”Veikkaan, että olisi tullut aika paljon tappeluita”

Kun Ultra Bra toukokuussa 2001 ilmoitti Kerkko Koskisen suulla jäävänsä tauolle, Arto Talme ja Olli Virtaperko kuuluivat siihen osaan bändiä, joka ei välttämättä olisi halunnut lopettaa.

– Jos minä olisin saanut päättää, ei olisi lopetettu. Olimme huipulla, ja vaikka sanotaan, että huipulla on hyvä lopettaa, minun mielestäni sitä huippua olisi voinut ihan hyvin jatkaa, Talme sanoo.

Virtaperko on samoilla linjoilla mutta muistaa nähneensä myös sen, että osa yhtyeestä halusi alkaa tehdä omaa juttuaan.

– Siinä oli irtautumassa se siipi, joka myöhemmin perusti Scandinavian Music Groupin, ja se oli aika iso voimakeskittymä.

Joel Melasniemi (vas.) ja Antti Lehtinen ovat vuoden 2001 jälkeen jatkaneet yhteissoittoaan Scandinavian Music Groupissa.

SMG:n perustivat Terhi Kokkonen, kitaristi Joel Melasniemi, rumpali Antti Lehtinen ja basisti Tommi Saarikivi. Muut paitsi Saarikivi kuuuluvat yhtyeeseen tänäkin päivänä.

Myöskään Ultra Bran musiikki ei toistaiseksi viimeisellä Vesireittejä-studiolevyllä ollut Olli Virtaperkon mielestä enää Kerkko Koskisen näköistä eikä tämän ominta toimintaympäristöä.

– Siinä rupesi olemaan konemeininkiä, ja se alkoi kuulostaa tuotetummalta ja raskaammalta. Jos mietitään, mitä sen jälkeen olisi tullut, niin veikkaan, että olisi tullut aika paljon tappeluita ja taiteellisesti sellaista hahmottomuutta, että se ei olisi ollut kenenkään näköinen.

Tiivis viimeinen vuosi 2001 isoilla keikoilla puhdisti ilmaa ja sai kaikki puhaltamaan yhteen hiileen. Jälkeenpäin ajateltuna olikin Virtaperkon mielestä erittäin hyvä päätös päättää toiminta näyttävästi huipulla ja ilmoittaa, että bändi ei lopeta vaan jää määrittämättömän pituiselle tauolle.

– Nyt me tiedämme, kuinka pitkä se tauko oli. Ja täällä me nyt olemme. Väliaikaisesti tosin, mutta kuitenkin.

Vuoden 1997 Ruisrockissa Joel Melasniemen lavahabitus sisälsi nykyistä enemmän kitarasankarin elkeitä. Melasniemi oli nuorempana ehtinyt soittaa samassa bändissä muun muassa sittemin HIMin perustaneen Ville Valon kanssa. Kuva: Mikko Peltoniemi

Jatko edellyttää uutta musiikkia

Kesällä 2017 hyvältä tuntuvat siis bändin sanoitusten ja sävellysten lisäksi se, että homma pantiin telakalle vuonna 2001 ja laskettiin tänä kesällä väliaikaisesti vesille Provinssissa, Ruisrockissa ja viime viikonlopun Ilosaarirockissa. Eikä siinä vielä kaikki.

– Se, mitä osaa nyt arvostaa myös huomattavasti enemmän, on tämä porukka. Se tekee sen, että myös soittaminen, treenaaminen ja yhdessä oleminen on kivaa. Näihin kolmeen keikkaan on sitouduttu, ja katsotaan sitten eteenpäin. Fakta on se, että meidän elämäntilanteemme ja ammatilliset uramme ovat sellaisia, että ei ole mitään mahdollisuutta ruveta taas keikkailevaksi aktiivibändiksi. Ne ajat ovat kyllä takana, Talme ja Virtaperko sanovat.

– Ehkä voisi kuvitella, että jos tästä jotain muuta tulisi kuin nämä kolme keikkaa, ne olisivat taas projekteja. Ja se vaatii sen, että Kerkko saa tehtyä uutta musiikkia. Minä en esimerkiksi ole kysynyt Kerkolta yhtään, onko hänellä ajatuksia tehdä Ultra Bralle uutta musiikkia. Musiikkiahan Kerkko on tehnyt koko ajan, Talme sanoo.

Hänen oma musiikillinen elämänsä on tällä hetkellä omien lasten seuraamista ja innostamista.

– Teet myös kappaleita ja laulat itseksesi, eikö totta? Virtaperko tarkentaa.

– Niin no jotain pientä, Talme myöntää.

Virtaperkon musiikillinen elämä sen sijaan on monimuotoista ja täysipainoista.

– Olen ammattisäveltäjä. Se on päätyöni klassisen musiikin puolella. Lisäksi vedän edelleen Ensemble Ambrosiusta, joka soittaa pääosin barokkiajan soittimilla oman aikamme musiikkia, eli minun musiikkiani ja Frank Zappan musiikkia.

  1. lokakuuta Radion Sinfoniaorkesteri esittää Musiikkitalossa Virtaperkon tilaustyön.

– Juuri katsoin, että minulla on mennyt 12 kuukautta täyspäiväisesti aikaa sen 20 minuutin orkesterikappaleen säveltämiseksi. Mutta tämä ja Ultra Bra on helppo erottaa ammatillisesti toisistaan. Olen tyytyväinen siitä ja etuoikeutettu, että saan tehdä monia asioita, jotka tuottavat minulle suurta iloa.

Vuoden 1997 Ruisrockin aikaan Ultra Bran ura oli jo lähdössä lentoon, mutta esiintymisareenana oli vielä kakkoslava.

Vuoden 1997 Ruisrockissa Ultra Bra soitti senkin jälkeen, kun soittoaika oli umpeutunut ja festivaalijärjestäjä katkaissut lavalta sähköt. Tällä kohden keikkaa mentiin vielä sähköisesti. Kuva: Mikko Peltoniemi

Kommentit (2)

  1. Anssi Sinnemäki

    Anni Sinnemäki ei sanoittanut kappaletta Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat! Sanoittaja oli Janne Saarikivi. Tuossa vaiheessa Anni Sinnemäki ei muutenkaan vielä toiminut Ultra Bran sanoittajana vaan vasta ensimmäisen albumin yhteydessä Vapaaherran elämää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?