Ryhmä kantaa

Käytävään kantautuu iloisia huudahduksia. Yhteinen hetki on alkamassa. Pöytien päällä ihastuttavat mustikanvarvuista ja puunoksista tehdyt kranssit, joiden keskellä palaa tuikkuja. Paavo on tuonut kranssit mukanaan työtoiminnasta. Kahvit porisevat pannussa ja vakassa komeilevat Tiinan tekemät sämpylät. Huomaamme yhden niistä olevan sydämen muotoinen, toinen taas muistuttaa aivan pilveä. Hauskaa, miten jokainen sämpylöistäkin on omanlaisensa. Sama taikina, sama tekijä, mutta uunista tullessaan jokainen niistä on ainutlaatuinen.

Meidän kuukausittainen tuokiomme seurakuntatalolla alkaa aina yhteisellä kahvitteluhetkellä. Jokainen on saanut tuoda mukanansa jotakin, mutta pakko ei ole ollut. Meillä ei omaa osaamista laiteta vakan alle, vaan se tuodaan ilolla yhteiseen pöytään. Suomalainen hiljainen nöyryys ei siis täällä kukoista. Kun on onnistuttu, siitä iloitaan! Jakaessa onnistumisen ilo vähintäänkin tuplaantuu.

Omista tuotoksista nauttimisen ja hengellisen annin ohella kuulumisten käyminen on yksi hetkemme tärkeimmistä asioista. Mitä sinulle kuuluu juuri tänään? Joku kertoo työskennelleensä kuparilankojen parissa. Työtoiminnassa tehdään aliurakointia. Siihen kuuluu kuparilankojen nyppimistä pois putkesta. Se on tarkkuutta vaativaa hommaa. Saan opastuksen tähän työhön: hanskat käteen, silmiä täytyy siristää ja nopeakin tulisi olla. Mikko kertoo työn olevan välillä raskasta. Kaisa taas on ajanut tänään ensimmäistä kertaa lattianpesukoneella. Hän on siivousalan koulutuksessa. Huristelu koneella on ollut erityisen mukavaa. Muut ryhmäläiset kertovat omista päivän touhuistaan: erilaisia hyllytystehtäviä kaupoissa, maalaamista, auton pesua, oman kodin siivousta… Monenlaisia arjenaskareita on mahtunut päivään.

Kahvittelun jälkeen käymme yhteiseen piiriin. Laulamme tuttuja lauluja. Kesken laulun sanojen Topi liikuttuu. Kyyneleet valuvat miehen poskia pitkin. Kysyn, haluaako hän jakaa asiaansa toisten kanssa. Topi kertoo riidasta työnjohtajan kanssa. Pian kuitenkin selviää, että hänen elämäänsä varjostaa suuri muutos. Hän on muuttamassa. Usein muutto on ihmisille iloinen asia. Muutamme työn tai toisenlaisen asunnon perässä uuteen paikkaan. Päätös muutosta on meidän. Tällä kertaa Topin sydämessä ei kuitenkaan ole ilo ja innostus. Topin sanoin: sydämessäni asuu suuri kivi. Kunta on päättänyt kilpailuttaa palveluasumisen ja tarjouskilpailun on voittanut uusi yritys. Tämä tarkoittaa Topille suuria muutoksia. Hän joutuu muuttamaan kodistaan uuteen paikkaan. Siellä on uudet ohjaajat ja asuinkaverit. Päivätoiminnan jatkuminen entisellään on myös vaakalaudalla.

Olin alun perin ajatellut, että tänään olisimme ryhmässä puhuneet Luomakunnan ihmeistä. Tämä Topin aihe muuttamisesta puhuttelee nyt kuitenkin koko ryhmää. Ryhmämme ei yleensä ole sitä hiljaisinta sorttia, mutta Topin elämäntilanteen äärelle ryhmänjäsenet haluavat pysähtyä. Moni kertoo omia kokemuksiaan muutoista. Samalla puheenvuoroista tulee esiin elämän epävarmuus ja tapahtuneiden muutosten nopeus. Taustalla kaikuvat äänet taloudesta, laadusta, palveluista sekä mahdollisuudesta vaikuttaa itseä koskeviin asioihin.

Viime vuosina kehitysvamma-alalla on puhuttu paljon itsemääräämisoikeudesta. Jokaisella meillä on oikeus päättää itseämme koskevista asioista. Koti, ravinto, koskemattomuus ja tuen tarve ovat epäilemättä meihin ja perusarkeemme syvästi vaikuttavia asioita. Ne ovat perustarpeita, joihin jokaisella tulisi olla oikeus itse vaikuttaa. Näitä asioita koskeva YK:n yleissopimus ratifioitiin Suomessa kesällä 2016.

Muutoksia kehitysvammaisten ihmisten elämässä kuitenkin tapahtuu edelleen ilman henkilön itsensä tai hänen läheistensä suostumusta tai perusteellista selvittämistä. Nyt kun maassamme tapahtuu monia muutoksia soten saralla, on tärkeää kiinnittää huomiota tilastojen lisäksi yksilöllisiin toiveisiin ja tarpeisiin. Jos minun elämästäni muuttuisivat yhtäkkiä peruspilarit: koti ja läheiset, olisi elämäni kriisissä. Muutoksia tapahtuu ja se on välttämätöntä. Voimme kuitenkin tehdä paljon väistämättömienkin asioiden kohdalla. Tiedottaminen, valmistelu, kuulluksi tuleminen ja toiveiden huomioiminen ovat tärkeitä asioita. Näin polku uuteen on mahdollista kulkea. Yhdessä toisen kanssa.

Kävimme ryhmän kanssa läpi erilaisiin muutoksiin liittyviä tunteita. Kuvitetut tunnekortit olivat tukemassa työskentelyämme. Onneksi olin ottanut ne mukaan. Alkuperäinen käyttötarkoitus oli käyttää niitä kesään liittyvien teemojen käsittelyssä, mutta nyt ne saivat käyttöä toisen aiheen tiimoilta. Näin se työssäni usein menee. Improta saa ja pitää. Se on tämän työn suola.

Päätämme ryhmän tuttuun tapaan kynttilöiden sytyttämisellä. Jokainen saa sytyttää itselleen, läheiselleen tai jollekin erityiselle asialle kynttilän. Kerron, että samoin kuin kynttilän liekit nousevat kohti taivasta, samoin rukouksemme kuuluvat Taivaan Isälle. Hän kuulee meitä ja rukouksiamme, olivatpa ne sanallisia tai sanattomia. Hetki lopetetaan luomiskertomuksen kohtaan: Jumala loi ihmisen kuvakseen, hyväksi juuri omana itsenään. Tärkeäksi ja arvokkaaksi pitämään huolta toinen toisistamme ja elämään yhdessä. Siihen juuri tämä ryhmäkin tähtää. Jokainen saa tulla omana itsenään ja omine tunteineen.

Matkalla kotiin palaan vielä ryhmän tunnelmiin. Iloa ja innostusta. Ylpeyttäkin. Toisaalta epävarmuutta, huolta ja surua. Jokaisen ryhmäläisen ajatukset oli mahdollista tuoda yhteiseen pöytään. Tänään(kin) ryhmä kantoi. Tuo tunne kuulluksi tulemisesta ja kannateltuna olemisesta jää elämään ryhmäläisten sydämiin. Asioita ei tarvitse kantaa yksin.

Sanna Hynninen
kehitysvammaistyön pappi

Julkaistu Sakastissa, Kirkonkello osiossa 21. kesäkuuta. Sakasti on tarkoitettu nettipalveluksi evankelisluterilaisen kirkon työntekijöille ja toimijoille.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>